tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kesää kadonneen kartanonon raunioilla

 
Kävelin yhtenä alkukesän hellepäivänä entisen Kaukajärven kartanon raunioilla. Kartanoa ympäröivä villiintynyt puisto on todella kiehtova. Siellä näkee miten puutarhakasvit sulautuvat osaksi luontoa, kun ihminen ei enää hoida niitä. Jotkut puutarhakasvit ovat todellisia menestyjiä. Esimerkiksi korallikanukka on levinnyt laajoiksi pensaikoiksi. Se viihtyy parhaiten rannan tuntumassa, missä kosteutta ja valoa riittää eniten.
 
 
Suureksi kasvanut pajupuu, ehkä halava, on joskus menettänyt toisen haaransa. Se on kasvattanut kaksi uutta pystyä oksaa tilalle. Puussa näkyy kuolleita oksia, mutta loput puusta on kovasti elossa. Se on ihmisen istuttama, mutta elää nyt omaa elämäänsä osana luontoa.
 

 
Kartanon päärakennuksen raunioista on säilynyt parhaiten entisen talvipuutarhan perustukset.
 

 
Näitä portaita pitkin on laskeuduttu talvipuutarhaan.
 

 
Puut ovat kasvaneet sisään huoneeseen...
 

 
Ylös näköalapaikalle Sonnivuoren laelle johtaa kiviset portaat.
 

 
Näkymä entisen huvimajan kohdalta on ollut varmaankin avoimempi kartanon loistoaikoina.
 

 
Koiranulkoiluttajien polku kulkee entistä puistokäytävää pitkin. Pihlaja-angervot ovat levinneet massiiviseksi kasvustoksi, kun ihmisen käsi ei enää ole rajoittamassa niitä.
 
Kadonnesta kartanosta olen kertonut myös täällä.

7 kommenttia:

  1. Tässä olisikin mulle vierailukohde, jossa en oo käynyt. Jännää, että rakennukset ja ihmiset ovat poissa, mutta sitkeimmät kasvit jatkavat samalla paikalla kasvuaan. Siinä on jotain sävähdyttävää. Kiitos tästä vinkistä ja hyvää kesää !

    VastaaPoista
  2. Upea paikka kerrassaan! Tuollakin vierähtäisi pitkä tovi..kiehtovaa!

    VastaaPoista
  3. Vaikka Tampereella asun, en tiedä tuota paikkaa Kaukajärvellä. Voi hämmästys sentään.

    VastaaPoista
  4. On varmaan ollut kaunis kartano. On jättänyt muistoja itsestään.
    Kiva olisi tuolla kävellä ja kuvitella miten ihmiset ovat sillä asustaneet ja hoitaneet pihaansa.
    Kiitos kuvista.

    VastaaPoista
  5. Tuollaisessa paikassa ajatukset lentävät helposti menneisiin aikoihin ja tulee miettineeksi, millaista siellä on aikoinaan ollut. Historian havinaa, konkreettisesti.

    VastaaPoista
  6. Merkillinen tapaus tämä Kaukajärven kartano. Kun vielä ottaa huomioon ettei siitä niin kauan ole kun se oli vielä pystyssä. Mahtikartano nyt enää pelkkiä kivijalkoja ja muistoja. Aluekin rehevöitynyt jo melkoisesti. Mutta varmasti hyvä kuvauskohde, itselläni on vieläkin käymättä tuolla.

    VastaaPoista
  7. Kaunista! Menneisyyden kuiskauksia....

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!