torstai 26. huhtikuuta 2018

Kevätaamuna



Kevätaamuna ajelin hiljaista hiekkatietä pitkin, kun näin pellolla ryhmän jäniksiä ruokailemassa. Kun pääsin ulos autosta, huomasin, että pellolla oli kettukin. Se oli aika kaukana, mutta sain jonkinlaisia kuvia.




Kettu kulki vähän konkkaamalla. Se oli varmaan joskus loukannut toisen takajalkansa, mutta vamma ei näyttänyt enää paljon haittaavan sen menoa. Huomaa kiviaidalla istuva fasaani :)




Kettu tutkiskeli myyrän pesiä ja hävisi sitten metsään.






Sain kuvia niistä pellolla ruokailevista jäniksistäkin...


Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua!

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Iltahuuto


Kaivannossa auringonlaskun aikaan



Joutsenpari ui auringon siltaa...




Jään ja veden värejä




Iltahuuto ja siipien levittelyä laskevalle auringolle




Isokoskelopari




Lokit ovat kerääntyneet satapäisenä äänekkäänä joukkona yöpymään jään reunalle.




Illan tunnelmaa

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kevät etenee



Käväisin lauantaina Hatanpään arboretumissa etsimässä kevään merkkejä. Sieltä löytyi jo pieniä sipulikukkia ihanasti kukassa.



Lumipisarat eli kevätkellot (Leucojum vernum) kukkivat runsaina.




Idänsinililjat kukkivat aurinkoisessa rinteessä.




Lumikelloja oli monessa paikassa.




Näkymä keväiselle järvelle Pyhäjärven toiselta puolelta Varalan urheiluopiston rannasta. 


Leppä kukassa Varalan rannassa.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kevään huumaa 2


Huhtikuinen aamu Kaivannon kanavalla...


Kaivannon kanava on jo sulana. Aamuinen taivas on kuulaan oranssi.




Sulassa on paljon muuttolintuja. Tässä yöunilta herääviä telkkiä.




Joutsenpari näyttää viestittävän toisilleen: Me ollaan me...




Sulan reunalla nukkuneet lokit lennähtävät siivilleen ja ilma täyttyy niiden äänistä. Joukko joutsenia lentää ohi toitottaen olemassaolon riemua.




Kaivannon silta aamuvalossa.



maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevään huumaa




Kevään nopeaa etenemistä on ihana tallentaa valokuviin... Tässä viikonlopun kuvasatoa.


Ensimmäinen leskenlehti





Joutsenpari ruokaili rantavedessä





Kangasalan Pelisalmella sulaveden pinta kiilteli tyynenä




Pelisalmella oli useampia kalasääksiä kaartelemassa ja kalastamassa.





Naaras- ja koirastelkkä





Tästä kuvasta löysin ainakin isokoskelokoiraan ja hanhiparin.


Ihanaa keväistä viikkoa kaikille!

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ihan kamalasti piippoja!


Kävimme tänään pikaisesti mökillä. En odottanut näkeväni vielä mitään vihreää mökin kukkapenkeissä, mutta yllätyin iloisesti! Kukkapenkeistä oli paljastunut lumen alta vasta osa, mutta niissä oli silti näkyvissä kamalasti piippoja  ja jopa nuppuja :)



Kevätkurjenmiekka Katharine Hodgkin ei kukkinut viime keväänä ollenkaan, mutta nyt löysin ilokseni pari melkein aukaisuun valmista nuppua!










Tulppaanien ja narsissien piippoja kurkisteli lumisesta maasta...




Idänunikon pehmoisia lehden alkuja...




Nupulla oleva orvokki!



Ihana oli istuskella terassin reunalla ja katsella, kuinka lumi suli kirjaimellisesti ihan silmissä :) Innostuin myös leikkaamaan ruusupensaita ja levittelin kalkitsevaa tuhkaa lumisiin kukkapenkkeihin. Minun kevääni on päässyt oikein kunnolla vauhtiin :)

torstai 12. huhtikuuta 2018

Auringonlaskun aikaan 2




Tähän alkukevääseen on mahtunut useita upeita auringonlaskuja. Minulla on ollut kamera monta kertaa mukana iltakävelyllä.



Tätä taivasta vasten piirtyvää kiinnostavan näköistä pihapiiriä olen kuvannut aiemminkin.




Horsman kuiva kukinto vangitsee laskussa olevan auringon.






Heinät ja pienet sarjakukkaiset -ehkä kuminat- hentona siluettina iltataivasta vasten.




Oranssi taivas ja luistelukentän himmeänä hohtava jää




Lehmuksen marjat




Taivaanrannassa erottuu Näsinneula ja Messukylän kirkon torni.



tiistai 3. huhtikuuta 2018

Auringonlaskun aikaan



Auringonlaskun aikaan Santalahden satamassa. Täysikuu ja laskevan auringon hehkua heijastavat vastarannan rakennukset...







Mukavaa uutta viikkoa blogini lukijoille!

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäiskukat



Pääsiäinen -mikä ihana tekosyy ostaa kotin kukkia...


Ostin ison ruukullisen narsisseja, lajike on perhoskukkainen Cassata. Halkinainen teriö oli kukkien avautuessa tummemman keltainen ja vaaleni sitten miltei valkoiseksi. Ihanan keveän näköinen kukka! Istutan sipulit syksyllä puutarhaan, joten ehkä saan nauttia näiden kauneudesta uudestaan ensi keväänä.










Ostin myös ruukullisen monikukkaista hyasinttia, lajike Anastasia. Sen tuoksuvat kukat avautuivat kunnolla vasta tänään, toisena pääsiäispäivänä. Niin keväisen näköinen kukkaryöpsähdys! Nämäkin sipulit menevät myöhemmin puutarhaan...









Keittiön pöydällä hehkuu vielä kimppu tulppaaneja...






Mukavaa pääsiäimaanantain jatkoa!