tiistai 19. toukokuuta 2015

Narsisseja Etelä-Savossa


Säästin pari talvilomaviikkoa toukokuulle. Aika talviselta tämä kevätsää onkin tuntunut. Vietin pari päivää äidin kesämökillä Etelä-Savossa. Satoi melkein koko ajan ja ulkolämpötila oli noin +5. 

Kevät oli Savossa vähän myöhäisemmässä, kun täällä Tampereen seudulla. Mökin pihassa kukkivat narsissit olivat sentään ehtineet kukkaan. Sateessa niiden kukat nuokkuivat pisaraisina, mutta kauniina.





14 kommenttia:

  1. Ajankohtainen kukka, narsissit narskuvat tänään myös Mielen Lumon kuvissa. Osaa näistä on vaikea kuvata, kun tosiaan nuokkuvat raskaan kukintonsa kanssa alaspäin. Välillä pitää oikein kääntää kukkaa varoen ylöspäin, että näkee torven sisällekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin kyllä, että sinullakin oli narsisseja blogissa :) Tulppaanit antavat vielä odottaa itseään ainakin viileämmillä kasvupaikoilla.

      Poista
  2. Todella raikkaita kuvia. Vähän kyllä värjöttelevätkin. Mutta toivottavasti eivät enää kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän harmitti, kun koko aikana Savossa ei paistanut aurinko, enkä nähnyt näitä parhaimmillaan.

      Poista
  3. Kauniita, mutta niin viluisia narsisseja!
    Rupikonnat ovat hienoja, vaikka mä niitä pelkäänkin jostain syystä,, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit olivat kyllä sen näköisiä, että sade ja kylmä saisi niiden puolesta riittää :) En ole ennen nähnyt rupikonnaa mökkitontilla. Siinä mielessä (edellisen postauksen) kaivosta löytynyt kaksikko oli iloinen yllätys.

      Poista
  4. Narsissi kestää kylmää ja ilahduttaa vaikka lumen alta. Kauniit pisaraiset kuvat.

    VastaaPoista
  5. On sateesta ainakin se hyöty,että pisarat näyttävät kasvien yllä kauniilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaaminen ja sade eivät oikein sovi yhteen, sillä kamera kastuu, mutta pisaraiset kuvat ovat kauniita.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!