torstai 29. lokakuuta 2015

Liesjärven kansallispuistossa osa 1


 Syyskuun lopulla olin mukana retkellä Liesjärven kansallispuistossa Tammelassa Luonais-Hämeessä. Patikoimme melko helppokulkuisia metsäpolkuja pitkin noin kahdeksan kilometrin matkan upeassa metsäluonnossa. Välillä pysähdyimme keittämään pannukahvit ja paistamaan makkaraa nuotiopaikalla.



Metsän tummuutta




Humisevia honkia





Kauniita järvimaisemia



 Patikoinnin määränpäänä oli Korteniemen perinnetila, jossa pääsimme tutustumaan yli sadan vuoden takaiseen elämänmenoon metsänvartijan tilalla. Tilalla viljellään mm kessua ja vanhoja vilja- ja perunalajikkeita perinteisin menetelmin. Pihapiirissä oli muutamia kirpeitä, pieniä omenia tuottavia omenapuita ja rapunpielessä vaatimaton kukkamaa, jossa kasvoi mm suopayrttiä ja pioni. Juhannusruusupensaskin löytyi mökin nurkalta.



Vinttikaivo



Tunnelmallinen huussi käsienpesupaikkoineen ja taka-alalla kanala



Perinnetilan rakennuksia



Tilalla on aito savusauna, jossa pääsee kylpemään viime vuosisadan alun tyyliin. Saunassa oli korkea parvi, jonka päälle nostettiin istumapaikoiksi penkit. Sähkötön ja ikkunaton sauna oli aivan pimeä ja pinnat tietenkin kuumat ja nokiset. Parven alla oli vieläkin tallella synnytyssänky.



Laituri


Seuraavassa postauksessa kuvia metsänvartijan mökistä sisältä ja perinnetilan eläimistä.



14 kommenttia:

  1. Oho, olipas varmasti mukava retki!
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana kävellä kunnon metsässä hyvässä säässä ja perinnetila oli todella mielenkiintoinen paikka.

      Poista
  2. Voi kiitos aivan upeista kuvista. Nuo järvikuvat ovat ihan huikeita, muista nyt puhumattakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sää suosi kuvaamista ja luonnossa liikkumista.

      Poista
  3. Mahtavat maisemat ja komeet kuvat. Rakennukset ovat ihania noita enää harvoin näkee. Innolla odotan seuraavaa postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki rakennukset olivat aidosti vanhoja, hieno kokonaisuus.

      Poista
  4. Tuollaiset luontopolut on kyllä ihan mahtavia retkeilykohteita. Upeita maisemia, monenlaista metsää ja tuolla vielä ihania vanhoja rakennuksia! Eikä tarvi pelätä eksymistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Polut olivat helppokulkuisia ja metsä oli oikeaa metsää. Näiden järvien rannoilla ei ollut mökkejä vieri vieressä.

      Poista
  5. Komeat hongat ja upea järvimaisema!
    Huhu, huh, synnytyssänky saunassa. Onpa näistä ajoista menty eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sauna on ollut tärkeä paikka. Mietin mielessäni, kuinka siellä on mahdettu pesytyä talvella -päreen valossa varmaankin... eikä vettä ole lotrattu niin kuin nykyään.

      Poista
  6. Todella kaunis ja kiintoisa paikka!

    VastaaPoista
  7. Liesjärvi on hieno paikka. Parasta nuo vanhat pihapiirit, jotka kesällä heräävät eloon. On lehmiä, hevosia ja lampaita. Viimeksi Korteniemllä käydessä saunalla värjättiin lankoja luonnonväreillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella aidon oloinen paikka! Meidän käydessämme tila oli viimeistä päivää yleisölle avoinna ja siellä puitiin viljaa vanhoilla menetelmillä -emme tosin ehtineet viljan puintiin mukaan.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!