sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Joulua vanhainkodilla



Vanhainkodissa, jossa olen töissä, rakennetaan joka vuosi asukkaiden iloksi Joulukatu. Joulukadun varrella on henkilökunnan rakentamia jouluisia asetelmia. Monesti joulukadun asetelmaa aletaan miettiä jo kesällä, ideaa kehitellään ja asetelmat tehdään valmiiksi marraskuun viimeiseen perjantaihin mennessä. Silloin on Joulukadun viralliset avajaiset. Tänäkin vuonna laulettiin joululauluja haitarin säestyksellä, juotiin glögiä ja syötiin pipareita. 

Jouluiset asetelmat herättävät muistoja vanhusten mielissä ja nostavat hymyn huonokuntoisempienkin vanhusten kasvoille. Hyväkuntoiset vanhukset tekevät kävelyretkiä Joulukadulle päivittäin. Itsekin tulee käveltyä ihailemaan tunnelmallisesti valaistua käytävää varsinkin aamuhämärissä...









Mukavaa Itsenäisyyspäivän jatkoa!

25 kommenttia:

  1. Ihastuttavat kuvat ja niiden sanoma. Ihana sunnuntai-ilta. Minua iltaani ei kuulu tv.

    VastaaPoista
  2. Upea idea, hienoa että näette vaivaa ja näin luotte iloa asukkaillenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jokavuotinen perinne, jota ei voi jättää valiin :)

      Poista
  3. Ihana joulukatu ja ihan tähtitaivaskin! Oikein hienoa joulun odotusta vanhuksille ja hoitajille :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää teille :)

    VastaaPoista
  5. Ihana perinne, jonka vois toteuttaa mihinkä vaan laitoksehen. Varmasti toteuttajat nauttii joulukarusta yhtä palio ku asukkahakki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukadun rakentamiseen menee vähän aikaa, mutta se on sen arvoista :)

      Poista
  6. Onpa kaunista. Hieno perinne tuollainen. Varmasti on sen arvoista, vaikka oma aikansahan rakentamiseen menee. Hieno on tuo korteista tehty joulukuusi. Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän uhraa mielellään vähän aikaa :) Suunnittelu tapahtuu kahvitunneilla ja toteutus sopivissa väleissä työn lomassa.

      Poista
  7. Voi että, onpa ihana idea! Vanhukset kun eivät useinkaan pääse keskuistoihin katsomaan joulukatuja. Ihana tuo katon valaistus myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tuo omalta osaltaan juhlan tuntua vanhainkodin arjen keskelle :)

      Poista
  8. Voi miten ihana asia vanhuksille, jotka muuten jäisivät ilman joulunajan kauneutta. Nostan pipon korkealle, kun jaksatte näin ilöahduttaa asukeitanne. Ja saahan siinä henkilökuntakin iloa ja hyvää mieltä kun näkee, miten hoidokit ilahtuvat kaikesta kauniista.

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis ja ihana perinne!

    VastaaPoista
  10. Upea joulukatu!
    Varmasti on mukavaa suunnitella ja toteuttaa tuollaista inspiroivaa hanketta.
    Ja vanhukset piristyvät todenteolla ja lähtevät liikkeelle helpommin. Sitä voi tutkia ja ihailla ja siitä saa kivaa jutun juurta muiden kanssa.
    Hatunnosto teidän työyhteisölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti on ollut vaikea keksiä uutta ideaa, mutta kun se on löytynyt, idean toteutus on mukavaa :)

      Poista
  11. Hieno idea ja varmasti tuottaa iloa kaikille!

    VastaaPoista
  12. Iso peukku ! On varmasti iloa asukkaille.

    VastaaPoista
  13. Onpa ihana toteutus! Varmaan tuo iloa henkilökunnallekin, asukkaista puhumattakaan. Tein joskus itellekin tuon kortti-joulukuusen, mutta kun muuri lämpeni, kortit putoilivat alas. Mukavaa joulunodotusta sinne työpaikallekin!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!