lauantai 11. helmikuuta 2012

Kamarin remontti

Olen aiemmin kertonut syksyllä -10 ostamani kesämökin remontista ja pihanlaitosta. Mökki on vanha 1800-luvun lopulla rakennettu hirsitalo. Mökissä on vielä yksi huone, jota en ole kunnolla esitellyt, pikkuruinen kamari. Kamari on vain noin 8 neliön kokoinen . Siellä on kuitenkin vanha, toimiva kaakeliuuni.





Huoneesta on vaikea ottaa kuvia, sillä tilaa on niin vähän...

Kamarista on alunperin ollut ovi entiseen eteiseen/ nykyiseen keittiöön. Edelliset omistajat ovat kuitenkin halunneet järjestää huoneeseen kulun pirtistä. Muurin viereen mahtuu vain kapea ovi.



Oven päälle on jätetty tarkoituksella rako, jotta lämmin ilma kulkisi huoneesta toiseen kaakeliuunilla lämmitettäessä. Minusta tuo tyhjä väli ei näytä hyvältä ja teinkin siihen lasityön, josta laitan kuvia sitten kesällä, kun olen saanut sen paikoilleen. Kuvassa näkyvä toinen ovi vie saunaan. Kuvissa näkyvät vihreät kattolistat ovat ihan suoraa, höyläämätöntä lautaa. Ne olivat tapetin alla ja ovat sen näköiset, ettei nittä ole tarkoitetukaan näkymään jätettäviksi. Jätin ne myös uuden tapetin alle, sillä ne luovat seinään vanhahtavaa ilmettä.

Huoneessa oli keltainen ruusutapetti. Sen alta löytyi vielä jäänteitä violetista ruusutapetista. Jos olisin tuon tiennyt, olisin jatkanut ruusutapettilinjalla vieläkin. Olin kuitenkin jo hankkinut Pihlgren-Ritolan keltasävyistä Rantakukka- tapettia. Halusin huoneesta keltaisen, valoisan, aurinkoisen. En ollut aiemmin laittanut kohdistettavaa tapettia seinään, mutta onnistuin mielestäni ihan hyvin :).



Uunin viereen täytyy vielä laittaa listat peittämään tapetin rajaa. Myös ikkunan ja oven peitelistat on laittamatta -sitten ensi kesänä...

Ennen tapetointia piti tietenkin maalata katto. Katto on pinnoitettu levyllä, joka on kuvioitu vinoruudulliseksi paikan päällä. Sen huomaa siitä, että ruudutus ei yllä ihan seinään saakka ja sitä ei ole uunin päällä. En tiedä miten ruudutus on tehty, mutta halusin ehdottomasti säilyttää tämän uniikin katon. Pakkeloin naulankannat ynnä muut kolot ja maalasin katon puhtaan valkoiseksi.




Kamarin kalustus on ihan kesken, joten siitä ei ole nyt sisustuskuvia.

Taidankin lähteä tästä kirpputorikierrokselle, jos löytyisi kamariin jotain sopivaa.
Hyvää viikonlopun jatkoa!

11 kommenttia:

  1. Romanttinen ja lämmin kamari! Oispa meilläkin kaakeliuunit vielä tallellaan...

    VastaaPoista
  2. Toi kaakeliuuni lämmittää varmaan ihanan lämpöiseksi huoneen :)
    Samat suunnitelmat mullakin, pian auton nokka kohti kirpparia. Viikonlopunjatkoja !

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista! Totta, kaakeliuuni lämmittää ihanasti. Olen iloinen, että tätä ei ole purettu pois -paljon muuta vanhaa entiset omistajat olivat ehtineet hävittää.

    VastaaPoista
  4. Ihana uuni!
    Varmaan huoneessa ei palella uunin lämmityksen jälkeen. Sillä tuon kokoinen uuni luovuttaa lämpöä aika mukavasti.

    Kirpparikierros jäi tänään minulta väliin, mutta jospa maanantaina korjaan vahingon.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  5. Tuollaiset vanhat uunit ovat helmiä!
    Mökistäsi tulee varmasti ihana.

    VastaaPoista
  6. Ah,mikä uuni,kaunotar! Muutenkin näyttää ihanalta paikalta!

    VastaaPoista
  7. Ihanan lämmittäviä kommentteja :). Tarkoitus olisi sisustaa kamari romanttisempaan henkeen, kuin pirtti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja käytännöllinen uuni! Ja todella kiva blogi sinulla.

      Poista
  8. Ihana kaakeliuuni=)Nyt ollaan matkassa mukana.
    Mukavaa sunnuntai päivää=)

    VastaaPoista
  9. Toimivat tulisijat ovat edelleen tärkeimpiä asioita kotona. Sähkö on kaukana varmasta asiasta. Niin monesta vanhasta talosta puretaan ensimmäisenä tulisija.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteista ja tervetuloa Sussi ja pitsienkeli lukijoiksi! Sähköön ei tosiaan ole luottamista, joka talossa pitäisi olla tulisija, kun asutaan näillä leveysasteilla.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!