sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Mökin sisustamista

Lukemiini blogeihin tulee uusia mielenkiintoisia kirjoituksia siihen tahtiin, että vähä vapaa-aika menee niitä lukiessa -mutta siinäpä se aika hurahtaakin siivillä!

Olen kertonut aiemmin mökin ostosta, remontista ja pihanlaiton ensiaskelista. Nyt päästään sisustamaan mökkiä.

Ensimmäinen hankinta mökille oli renginkaappi. Löysin sen kirpputorilta Viialasta. Se on uusi, mutta vanhan mallin mukaan tehty.


Entisiltä omistajilta jäi tavallinen 80-luvun (?) mäntyinen pirttikalusto. En kelpuuttanut sitä ihan sellaisenaan "uuteen" pirttiini, vaan maalasin sen turkoosiksi. Yritin tavoitella samaa ihanaa turkoosin sävyä, millä muuri on joskus maalattu, mutta sävystä tuli sinisempi -kaunis silti minun silmääni.


Kuva on hämärä, anteeksi. Kuvassa oleva sänky siirtyy varmaankin tulevaisuudessa kamariin, jollen löydä sinne sivusta vedettävää sohvaa. Seinillä on kaksi vanhoissa kehyksissä olevaa kanavatyötä. Vasemmalla pilkistää Ikean iso vaatekaappi. Mökissä ei ollut keittökaappien lisäksi mitään säilytystilaa joten hankin ison kaapin, jonne mahtuu kaikki varapeitoista liinavaatteisiin. Olin kyllä arvioinut pirtin koon yläkanttiin, sillä kaappi täyttää melkoisen osan pirtistä...

Tässä kuva toiseenkin suuntaan. Taustalla näkyy keittiön vähemmän miellyttävää värimaailmaa.


Sukulaismiehet tekivät pyynnöstäni cd-hyllyn. He keksivät kiinnittää cd-soittinmen hyllyn alle. Soittimena on traktoriin tarkoitettu cd-soitin, joka toimii aurinkosähköllä. Keittiössä on vielä pintaremontti ym tekemättä, se sitten tänä kesänä!




Kuisti on rakennettu mökkiin myöhemmin. Pirtistä järvelle päin olevaa ikkunaa ei kuitenkaan ole peitetty, joten järvi näkyy pirttiinkin, samoin keittiöön. Ikkunalauta on hyvä paikka kynttilöille, sillä ne näkyvät kumpaankin huoneeseen! Lasiesineet pääsevät näillä sisäikkunoilla oikeuksiinsa, sitä täytyy hyödyntää jatkossa enemmänkin. Kuistilla on ihana juoda aamukahvit. Järvimaisema on niin kaunis, että sitä katselisi loputtomiin. Tämä kuva tosin on kuvattu rannassa yhtenä elokuun aamuna.


Hyvää tulevaa viikkoa sivullani vieraileville, kiitos kun kävit lukemassa!


3 kommenttia:

  1. Siis: oi ja voi,miten kivan näköistä!!! Tykkään!

    VastaaPoista
  2. Hyvinhän valkoinen kaappi näyttää pirttiin mahtuvan. Hieno elokuinen aamumaisema, voin tuntea loppukesän aamun viileyden ja aamukasteen varpaissa ;) Hyvää viikkoa sinullekin !

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Jos olisin viime kesänä aavistanut pitäväni joskus blogia ja julkaisevani kuviani, olisin ottanut paljon parempia kuvia mökin sisustuksesta. Nyt täytyy odotella ensi kesään. Järvikuva tuo mieleeni juuri aamun viileyden ja aamu-uinnin ennen töihin menoa -voi, kesä!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!