perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mökkipuutarha nyt

Mökkipuutarhassani näyttää nyt tältä:



Kukkaruukut ovat vallanneet vanhan rottinkisohvan.



Myskimalvan rennon oloiset versot pysyvät hyvin pystyssä kesäpikkusydämen tuella


Sammakkoprinssi nauttii ketoneilikan seurasta


Sormustinkukka on pihan ylväin ilmestys tällä hetkellä



Suuri osa maariankelloista kaatui sateessa, mutta vankimmat varret kukkivat kymmenin kelloin


Valkoinen maariankello aamuauringossa


Kelloja, kelloja


Äidin esikasvattamat leijonankidat avautuvat eri väreissä


Sanotaan, että silkkiunikko siementää kasvupaikalleen ja on näin useamman vuoden ilo. Yksikään siemen ei kuitenkaan itänyt samassa istutusaltaassa, jossa ne silloin kasvoivat, vaan unikoita kasvaa nyt istutusaltaan ympärillä. Täytyy varmaankin vaihtaa istutusaltaan multa, jos aion saada ne kasvamaan niille varatussa paikassa. Ihania ne ovat silti, vaikka ovatkin nyt vähän karkuteillä...


Isoissa ruukuissa kasvaa koristetupakkaa, lobeliaa ja huovinkukkaa. Ruukuissa on taka-alalla miinanköynnöstä ja koruköynnöstä. Esikasvattamani köynnökset ovat kuitenkin olleet hidaskasvuisia (ehkä kylmistä keleistä johtuen), eikä niissä näy merkkiäkään kukinnan aloittamisesta.

Kesäloma alkaaa olla lopuillaan, mutta tänään lähdetään vielä Tallinnan reissulle vähän isommalla porukalla.

Ihanaa kesäviikonloppua sivuillani vieraileville! Tervetuloa uudet lukijat!


12 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää kukkaloistosi:) Hyvää reissua.

    VastaaPoista
  2. Upeita kelloja! Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
  3. Voi kuinka söpöjä kellokukkia <3

    VastaaPoista
  4. Valkoinen maariankello on erityisen söpö :) Hauskaa laivareissua !

    VastaaPoista
  5. iloista väriä kukat luovat. nyt täytyy istua nurmelle ja katsella miten "röyhkeät" kukat ovat anastaneet ihanan korituolin.

    VastaaPoista
  6. Hienolta näyttää mökkipiha nyt :) Maariankellosi ovat komeita ja korkean näköisiä. Omani ovat matalia, tosin ne onkin Canterbury-kellon siemeninä ostettu Englannista - jospa sillä on vaikutusta, vaikka lat. nimi onkin sama kuin maariankelloilla.

    jl

    VastaaPoista
  7. Niin ihanalta näyttää kukkapaljoudessa!

    VastaaPoista
  8. Oikein mukavaa reissua! Kyllä sitten onkin mukava reissun jälkeen palata ihanaan puutarhaasi :)

    VastaaPoista
  9. Runsasta ja kaunista on puutarhassasi.
    Hyvää Tallinnan reissua!

    VastaaPoista
  10. Niin kaunista kukkaloistoa!
    Kesäistä alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista! Laivareissu oli oikein onnistunut tapa päättää loma :).

    VastaaPoista
  12. Ihastuin tuohon sohvaan, aivan mahtava :) Nuo leijonankidat olen aivan unohtanut, kiitos vinkistä, niin kauniita...

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!