sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pöljä, Hoikki, Pieksämäki, Kenkävero

Lomamatka Savoon osui tietenkin kesän helteisimmälle viikolle. Olihan se kiva matkailla kauniissa säässä, mutta ne kuumassa autossa istutut kilometrit...

Teimme neljän naisen reissun (äiti, sisko, nuorempi tytär ja minä) äidin syntymäpitäjään ja lapsuuden maisemiin. Syntymäkodista oli vain paikka jäljellä. Kävimme katsomassa koulua, jota äiti on käynyt enimmäiset kouluvuotensa. Siilinjärven hautausmaalta löysimme nuorena kuolleen ukkini ja isoisovanhempieni haudat. Otin paljon kuvia, sillä meillä on tarkoituksena tehdä 'historiikki' äidin elämästä valokuvakirjan muodossa.

Pöljällä on hieno kotiseutumuseo. Sen lähellä on ollut koulu, jota äiti on käynyt.


Aittojen katot on tehty tuohesta, painona on kiviä.



Savutuvan seinät ja katto olivat noen mustaamat. Museona olevat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta. Pihapiiriin kuluu vielä mm navetta, riihi ja savusauna.

Kuopiossa käytiin ihailemassa maisemia Puijon tornista.


Tornin varjo



Saaria, niemiä, lahtia, salmia...


Rippikouluikäisenä äiti on asunut Pieksämäellä. Pieksämäen vanhan kirkon edessä kukki iso keltakukkainen pensasruusu.


Paluumatkalla pysähdyttiin Kenkäveron puutarhaa ihastelemaan


Pionit olivat ihanasti kukassa.


Värikylläistä kuivakkokasvillisuutta.

Helteet taitavat vaihtua ensiviikolla taas sateisiin... Täytyy kehitellä uusi kesäreissu, jos mökkilomailu sateessa alkaa tympiä.

Vielä lämpöistä sunnuntaipäivän jatkoa sivullani vieraileville! Iso kiitos kommenteista ja tervetuloa uudet lukijat!









18 kommenttia:

  1. Varmasti äidillesi upea reisu! Sitä kun ikää tulee, muistot lapsuudesta tullee paljon tärkeämmäksi, olen sen huomannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli äidille hieno. Minä olen iloinen, kun sain isoisovanhempieni tarkat syntymäajat nyt selville, teen ehkä joskus vielä sukututkimusta äidin suvusta.

      Poista
  2. Voi tätä Suomen ihanata ja kaunista kessää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Pientareet kukkivat niin kauniisti matkan varrella. Ja ne itäsuomalaiset järvimaisemat...

      Poista
  3. Tuttuja niminä, paikkoina vähän vieraampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin nyt ensimmäistä kertaa Pöljällä ja Kenkäverossa. Pieksämäellä ollaan oltu mökillä useammin.

      Poista
  4. Kauniita kuvia!

    Valokuvakirja kuulostaa todella kivalta idealta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein viime vuonna yhden valokuvakirjan, siten saa helposti muistot talteen.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Savossa maiseman muodot ovat jotenkin pehmeämmät Hämeeseen verrattuna.

      Poista
  6. Naisporukassa olet ollut Itä-Suomessa matkassa. Itse lähden Länsi-Suomeen huomenissa viettämään äidin kanssa mökkilomaa. Naisetko ne siirtävät perinteitä? Mites miehet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä naiset taitavat olla pitkälti niitä perinteiden siirtäjiä. Miehetkin tosin ovat kiinnostuneita esim sukututkimuksesta.

      Poista
  7. Hyviä lomakohteista ja kauniita kuvia! Mukavaa heinäkuuta;)

    VastaaPoista
  8. Mukavia paikkoja löysit. Itselleni Kenkävero on tuttu. Siellä viihtyy aina.
    Mietin suomalaisia nimiä. Lapsena asuin lähellä kylää nimeltä Pöljö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassut paikannimet tuovat matkailuun kivaa lisämaustetta :).

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!