sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Mökillä nyt

Vietin koko viime viikon mökillä. Helteessä ei jaksanut juuri muuta kuin lueskella kuistilla, lojua aurinkotuolissa tai vilvoitella järvessä. Viikottaisen ruohonleikkuun ajoitin aamun viileyteen ja jätin ruohon vähän tavallista pidemmäksi siltä varalta, että auringon porotus jatkuu. Porotus loppuikin sitten torstaina mahtavaan ukkosmyrskyyn ja kaatosateeseen, joka sai osan kukista, härkäpavut ja perunanvarret lakoamaan. No, nyt ei ainakaan tarvitse huolehtia kastelusta vähään aikaan.
 
Hellepäivinä kastelin iltaisin janoisimpia perennoja ja laitoin kasteluveden sekaan lannoitteeksi tekemääni nokkosvettä. Nokkosvettä on helppo tehdä. Keräsin tontilta nokkosia ja silppusin niitä vähän saksilla, jotta ne mahtuivat paremmin astiaan. Kaadoin astian täyteen vettä ja jätin reiluksi viikoksi muhimaan. Nokkosvesi on tehokasta lannoitetta. kasvit näyttävät jo parin päivän kuluttua vankemmilta ja tummempilehtisiltä. Sillä kannattaa kastella myös kasvien lehdet, sillä se saa lehdet kiiltämään ja poistaa esim kirvoja ruusuista. Samaa nokkosvettä voi käyttää lannoitteksi parin viikon ajan, mutta se  haisee tosi pahalta. Yleensä kyllästyn sen lemuun pian ja kaadan loput liemet kompostiin, missä sen sisältämä typpi edistää kompostoitumista.
 
Kukkapenkeissä ilahduttaa tällä hetkellä:
 
 
Idänunikko ja jalopähkämö
 

 
Lehtosinilatva



 
Ruskolilja
 
 

 
Sormustinkukat ja harjaneilikat


 
 
Tuomenkehrääjäkoin tuhoama tuomi alkaa jo toipua. Puu on silti vielä seitin peitossa.
 

 
Myös toukkien kaluama pieni pihlaja tekee uusia lehtiä.
 

 
Tuomenkehrääjäkoit alkavat nyt kuoriutua. Pieniä, valkoisia perhosia lentelee tontilla.
 

 
Myös pensaat kukkivat. Viime syksynä istutetussa pihajasmikkeessa on tuoksuvia kukkia. Helteisenä iltana tuoksu tuntui kauas.
 

 
Neilikkaruusu kukkii ihanasti.
 

 
Kaatosade löi Ritausma-ruusunikin maahan ja jouduin pesemään sen ryvettyneet kukat ja tukemaan kukkien painosta raskaat versot. Tämä kuva on otettu ennen tuhoa aamuisen kevyen sateen jälkeen. Pieni hämähäkki on löytänyt kauniin sateensuojan itselleen :)
 
Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa sivullani vieraileville!

23 kommenttia:

  1. Sinun mökkiviikkosi kuullostaa aivan ihanalta. Toivon itselleni samanlaista ensi viikoksi. Niistä sateista ei nyt olisi niin väliä Pohjanmaalla, jossa on jo aikalailla sadellut.
    Jo ainakin kaksi viikkoa muhinutta nokkosvettä kaatelin eilen pitkin puutarhaa. Kyllä se haisee pahalle, mutta onneksi jasmikkeen tuoksu peittää sitä alleen. Tänään ajattelin kipata loput kompostoriin. Ihan samoja mietteitaä!
    Unikon punaoranssi ja jalopähkämön lila on ihan lyömätön yhdistelmä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikkoon mahtui sadetta ja paistetta, sekä lämpimiä öitä. Toivottavasti saat nauttia sinäkin Pohjanmaan mökkiviikostasi!

      Poista
  2. Gorgeous flowers and I love that huge tree trunk in the second photo!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitus virheiten vuoksi poistin kommentin.

      Saitte nauttia mökkeilystä kauniissa säässä.
      Ihanat kukat siellä teillä kukkii.
      Neilikkaruusu on todella kaunis. Se meillä kärsi talvesta, ei vielä kuki.
      Hyvää alkavaa heinäkuuta ♥

      Poista
    2. Neilikkaruusu kukkii minulla nyt ensimmäistä kertaa. Toivottavasti se talvehtii hyvin talon idän puoleisella seinustalla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Totta! Hirsiseinien suojassa oli sentään vähän viileämpää öisin, kuin kerrostaloasunnossa.

      Poista
  5. Ihana tuo Ristauma ruusu. Onko kestävä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on Rugosa-ruusu ja sen pitäisi olla kestävä. Istutin sen tänä keväänä, joten minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia. Kukat ovat kyllä juuri niin ihanat, kuin odotinkin!

      Poista
  6. Helteellä on parasta vain oleilla ja nauttia kuumuudesta, ihanaa kun sait olla mökillä. Onneksi tuli välillä tuota taivaallista kastelua, meillekin vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nautinkin :) Helteisen päivän aamut ovat suloisia, tulee aina lähdettyä vaeltelemaan puutarhaan yöpaidassa...

      Poista
  7. Lehtisinilatvat ovat kauniita ja jotenkin sellaisia kasveja jotka sopii metsäpuutarhaan ja mökille!

    VastaaPoista
  8. Ihana Ritausma;keväällä istuttamieni puskien kukintaa odottaessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritausma kukkii saman vuoden versoilla, saattaa hyvin tehdä kukkia vielä tänä kesänä :)

      Poista
  9. Hyvä että olet saanut vietää antoisaa mökki viikkoa :) Ja paljon ihanaa kukintaa nautittavana kruunaa kaiken.
    Kiva tuo vaaleanpunainen harjaneilikka sormustinkukkien kanssa.

    Meillä on sen verran työtahti hellittänyt että näin iltasella saan kurkistettua blogeihin.. ja pieni lomanenkin on varattu,muttei sentään mökki viikkoa ole tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesät ovat sinulla varmaan sitä kiireisintä työaikaa. Hyvä kun pieni loma on tiedossa :)

      Poista
  10. Hih, minäkin kokeilin vuosia sitten tuota nokkoskeitettä. Oli siinä kammottava haju!!! Tänä vuonna näyttää nokkosta puskevan melko paljon, pitäisiköhän pistää se hyötykäyttöön? Mahtaiskohan se haju karkottaa myös peurat? En ole ihan kaikkia kasveja pystynyt mökillä verhoamaan kananverkkoon, joten peurat ovat popsineet esim. lehtosinilatvan kukinnot ja isomaksaruohon nuput.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haju on kyllä uskomattoman paha, mutta varmaan kuitenkin liian 'luonnollinen' peurojen karkoitukseen. Minäkin näin peurojen jälkiä parinkymmenen metrin päässä mökistä pellolla, saapa nähdä, milloin ne uskaltautuvat pihaan...

      Poista
  11. Oikein ilosta heinäkuun ensimmäistä aamua kammarista ! Kukkasiasi täällä ihhailen...Minäkin päsen möksälle loppuviikosta miettimmään että mihinkäs sen riippukeinun sijottas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin mukava probleema :) Toivottavasti kelit suosivat heinäkuunkin lomalaisia!

      Poista
  12. Niin kaunista, niin kaunista! ♥

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!