sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Tunti luonnossa -haaste


Toukokuinen sunnuntaiaamu. Aurinko paistaa ja olen hereillä jo seitsemältä. Muistan Tunti luonnossa -haasteen, jonka olen huomannut Retkipaikan sivulla. Päätän lähteä kameran kanssa luontoon katsomaan, mitä löytyy keväisenä aamuna kaupungin liepeiltä.

- This morning I took a little walk with my camera. Let me take you along with these images!



Vaahtera levittää uusia, läpikuultavia lehtiään aamuauringon yllättävän lämpöiseen paisteeseen.


Red campion, Silenen dioica

Pienestä metsiköstä löytyy kevään ensimmäinen puna-ailakin kukka.



Kuljen kohti rantaa -niin kuin monta kertaa ennenkin. Aamuvalossa arkinen ojakin näyttää viehättävältä. Tähän kuvaan kun voisi vielä liittää mukaan ympärillä kuuluvan linnunlaulukonsertin! Mustarastas, peipponen, kirjosieppo, tiaiset ja käki vastaavat ansiokkaasti aamun äänimaailmasta.



Ihan koiranulkoilutuspolun vierestä, matalasta pensaasta löydän linnunpesän. Pesän teko on tainnut jäädä kesken. Olisiko tässä ollut asialla nuori kokematon, mutta innokas pikkulintu, sillä tämä tekele sijaitsee paikassa, jossa pesiminen ei todellakaan onnistuisi.



Uimarannalla pysähdyn kuvaamaan tyyneen veteen kuvastuvia, hennon vihreitä tervaleppiä.


Tufted duck, Aythya fuligula

Järvellä näkyy tumma lintu. Vasta kun zoomaan siihen kamerallani, huomaan ettei se olekaan telkkä vaan tukkasotka. Lintu näyttää torkkuvan aamuauringossa.


Corydalis nobilis

Kaupungin liepeillä löytyy usein näitä pihasta luontoon livahtaneita kasveja, kuten tämä jalokiurunkannus. Kaunis kasvi, joka tarjoaa mettä alkukesän pölyttäjille.

Haastan blogini lukijat ottamaan osaa Tunti luonnossa haasteeseen -joko kameran kanssa tai ilman :).



11 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta! Voi että onkin tyynen aamun kuvat ihania. Uimaranta suorastaan houkuttaa pulahtamaan! Vaikka vesi onkin vielä kylmää.
    Lintujen konsertti on todellakin uskotatonta, ja metsässä se kaikuu ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Aamulla luonto on erityisen kaunis, harmi kun olen niin iltaihminen, että tuohon en pysty.

    VastaaPoista
  3. Olipa kaunis maisemakuva tuosta ojasta! Muutkin niin keväisen luonnon kauneutta ylistäviä.

    VastaaPoista
  4. Hienoja kuvia, lintujen laulu ja aamuinen tunnelma välittyy niistä hyvin.

    VastaaPoista
  5. Keväinen luonto tarjoaa runsaasti kauneutta pienelläkin retkellä.

    VastaaPoista
  6. Näissä kuvissa huokuu varhainen, hiljainen aamu. Tuulikaan ei ole vielä herännyt.
    Purokuva on aivan ihastuttava. Vaahterassa on jo isot lehdet.

    VastaaPoista
  7. Oikein kiva tunti!
    Purokuva on minustakin aivan ihana!

    VastaaPoista
  8. Onpa ihana haaste. Aloitin kirjablogissani vuosikuva haasteen, mutta tuollainen sopisi Siniunikon puolelle.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!