perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pääskysen poikanen pulassa


Yhtenä iltana huomasin kaislikon reunassa haarapääskyn poikasen, joka istui takertuneena ruokoon aika lähellä veden pintaa. Seurasin poikasen touhuja. Se yritti välillä kavuta ruokoa ylemmäs siipiään räpytellen, mutta ruoko painui vain lähemmäs vedenpintaa. Varis raakkui rantalepässä, sekin oli huomannut pulassa olevan poikasen. Päätin kokeilla, onnistuisinko saamaan poikasen kuivalle maalle.

- One evening I found a juvenile swallow (Hirundo rustica) in trouble. It has landed on a slender reed near the surface of the water and it couldn't get on its wings. I tried to rescue it.



Vaihdoin uimapuvun päälle ja kahlasin hitaasti poikasen luo. Juuri, kun olin saamassa sen käsiini, se yritti räpiköidä lentoon, mutta putosi veteen. Nostin sen nopeasti ylös ja kannoin rannalle. 





Mökin pihassa avasin käteni ja nostin poikasta ylemmäs, mutta sillä ei ollutkaan mikään kiire lähteä lentoon. Se räpytteli siipiään kuivaksi ja katseli kiinnostuneena ympärilleen kirkkailla, mustilla silmillään. Emot kiertelivät ympärillä ja sirkuttivat poikaselle neuvojaan. Poikanen vastasi niiden ääniin. Lopulta se ponnisti lentoon kädeltäni, mutta lyhyt lento päättyi kukkapuskaan. 


Tajusin, että sen täytyy päästä lentoon korkeammalta. Pikkumökin takana on tikapuut nojallaan seinää vasten. Niiden ympärillä on suhteellisen avointa maastoa. Nostin poikasen tikapuille istuskelemaan ja kuivattelemaan itseään. Jätin poikasen loppuillaksi rauhaan, niin että emot uskaltaisivat tulla sitä ruokkimaan ja rohkaisemaan sitä lähtemään lentoon.




Aamulla pääskysen poikanen oli kadonnut. Sähkölangalla istui poikasia, joita emot kävivät välillä ruokkimassa. Toivottavasti järviseikkailun kokenut poikanen oli yksi niistä.

11 kommenttia:

  1. Ihana, että huolehdit poikasesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä olisiko ollut viisaampaa antaa luonnon hoitaa itse tilanne. Nyt pääskysen poikanen sai kuitenkin uuden mahdollisuuden :)

      Poista
  2. Voi kun hyvä että sait sen pelastettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin, että ajan sen lähestyessäni niin kauas rannasta, etten pysty enää kahlaamaan sen luo, mutta onneksi näin ei käynyt. Poikanen oli tosi suloinen keikkuessaan luottavaisena kädelläni :)

      Poista
  3. Onni onnettomuudessa, että satuit paikalle. Pääskylapsi pelastui ja seikkailusta tuli kiva kesämuisto molemmille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikaset olivat lähteneet varmaankin samana päivänä pesästä, sillä aamulla olin huomannut niitä useampia istuskelemassa sähkölangalla. Lapsena pelastimme tervapääskyjä, joita löytyi silloin tällöin räystäiden alta. Luulimme niitä poikasiksi. Laitoimme ne laatikkoon ja ruokimme marjoilla huonolla menestyksellä. Vasta myöhemmin kuulin, että aikuiset tervapääskyt saattavat epäonnistua mennessään pesälleen ja pudota maahan, eivätkä ne pääse siitä enää lentoon. Niitä voi auttaa parhaiten, jos nostaa pääskyn jonnekin korkeammalle, paikkaan, mistä ne saavat ilmaa siipiensä alle.

      Poista
  4. Olipa hyvä, että pelastajaksi sattui ihminen, jolla on myös tietoa lintujen tavoista. Annoit poikaselle mahdollisuuden lähteä lentoon. Uskon, että se pelastui ja istuu siellä muiden joukossa langalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edesmennyt mieheni oli lintuharrastaja ja rengastaja. Häneltä opin vähän siitä, miten linnut ajattelevat. Varis olisi varmasti korjannut poikasen nopeasti parempiin suihin, jos en olisi hakenut sitä pois kaislikosta.

      Poista
  5. Kylläpä se katselee sinua ystävällisesti ja kiitollisena : ) Kauniisti tehty ja varmasti pääsi sisarustensa joukkoon ruokittavaksi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikanen oli ihan mahtava tyyppi :) Alkujärkytyksen jälkeen se istuskeli ihan rentona kädelläni, avasi nokkaakin kerjätäkseen ruokaa ja vastasi sirkutuksellaan yläpuolella kiertelevien emolintujen varoituksiin.

      Poista
  6. Ihana kertomus! Meilläkin oli muutama vuosi sitten pääskysen poikanen hoidettavana, tyttö oli löytänyt tieltä sen.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!