keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Mökillä syyskuussa 2


Lisää viime viikolla kuvattuja syyskukkia...

- Autumn flowers...



Lychnis coronaria

Harmaakäenkukka piti vähän taukoa elokuussa, mutta kukkii nyt uudestaan. 



Phlox paniculata

Valkoinen syysleimu.



Physostegia virginiana

Jostain syystä kellopeippi ei oikein menestynyt kukkapenkissäni. Keväällä istuttamani taimien latvat kuivahtivat ja kasvu pysähtyi. Vain yksi latva jaksaa kukkia.



Lunaria annua

Kuuruohon taimi kärsi lumettomasta talvesta, eikä kukkinut oikeaan aikaan keväällä. Nyt se on tehnyt muutamia kukkia syksyn iloksi.



Monarda didyma

Punainen väriminttu on kukkinut jo kaksi kuukautta. Kukinnot muuttuvat lopulta tälläisiksi hauskoiksi klanipäiksi, joista minulle tulee mieleen Juice Leskinen :)




Mukavaa syyskuista viikkoa!

- Have a lovely week!




13 kommenttia:

  1. Kauniita kukkia! Minulla kellopeippi levisi kuin rikka. Jouduin poistamaan ja tekemään sille oman istutusalueen. Lämpöisiä syyspäiviä myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo saattaa olla väärä paikka kellopeipille, taidan siirtää sen aurinkoisempaan paikkaan. Olisi ihanaa, jos se leviäisi kunnon kasvustoksi.

      Poista
  2. Kauniita kukkakuvia. Meilläkään ei oikein tuo Physostegia viihdy ja se leviää aika harvana, verso sieltä ja toinen täältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn valo tuo oman mausteensa kukkakuviin. Ehkä kellopeippi ei sitten ole jokapaikan kasvi. Yritän kuitenkin vielä sen kasvatusta aurinkoisemmassa paikassa.

      Poista
  3. Harmaakäenkukka onkin hauska, sillä se tekee kukintaa kahdessa jaksossa. Välillä huilii ja sitten taas aloittaa. Se on myös kova siementämään ja uusia taimia putkahtelee vähän joka paikasta. Sinulla vielä väriminttu kukkii, minulla se lopetti jo ajat sitten. Kaunis tuo puhtaan valkoinen syysleimu. Muistatko lajikenimen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä leimun lajikenimeä, tämä on työkaverin pihasta. Leimu on kaiketi jotain vanhaa lajiketta, kukat ovat selvästi pienemmät, kuin esim Starfiren.

      Poista
  4. Kaunista. Monet kukat ovat meilläkin aloittanee uudestaan kukintansa.

    VastaaPoista
  5. ihanasti vielä kukkii!

    Minulla on ensimmäsitä vuotta väriminttua pihalla ja olen pidän siitä kovasti, koska se kukkiii todella pitkään.

    VastaaPoista
  6. Kaunista sulla siellä kukkiikin paljoin vielä!
    Ihanaista syyskuista viikonloppua sulle myös!

    VastaaPoista
  7. Minullakin on väriminttua ensimmäistä kesää ja se on osoittautunut kiitolliseksi kukkijaksi. Juice Leskinen on aika osunut kuvaus siitä.

    VastaaPoista
  8. Luulen, että osa kasveista on vähän kärsinyt tästä kuivasta ja kuumasta loppukesästä.
    Nuo punaiset värimintut ovat sitten veikeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaikille kommenteista <3 ! Jostain syystä nyt ei ole oikein aikaa olla tietokoneella edes sen vertaa, että vastaisin kommentteihin, puhumattakaan blogin säännölisestä päivityksestä...

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!