sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Kesän muistoja


Viime viikon Puutarhakeskiviikossa sanottiin osuvasti, että tähän aikaan vuodesta puutarha koostuu pääasiassa muistoista. Kävin perjantaina mökillä katsomassa, mitä näistä kesän muistoista on vielä jäljellä.



Auringonkukkien kukinta alkaa joka vuosi myöhään, vaikka yritän aikaistaa sitä esikasvattamalla taimia kuukauden verran. Toisaalta kukinta kestää sitten syksyllä pitkään.



Huurteen koristamat kiinanasterit ovat kukkapenkin väripilkku.




Kehäkukistakin löytyy vielä väriä.




Syysleimussa riittää kukkia heinäkuun lopulta pakkasiin asti.




Syysasterin viimeisiä kukkia ja suloisia siemenpallukoita.




Petunia kukkii vielä täyttä päätä ruukussa. Kesän kerrotut kukat ovat vaihtuneet syksyn tullen yksinkertaisiksi.




Jalokärhö Piilussa oli vielä yksi kaunis kukka -huurteen koristama sekin.


Mukavaa sateista sunnuntaipäivää kaikille!




16 kommenttia:

  1. Aika hyvä tuo muitojuttu. Totisesti koko kesä on niitä muistoja saatu säilöä ja nyt ne ovat visusti tallessa. Kohta katseet jo kääntyvät tulevan kevään odotukseen. Suomen vuodenaikojen vaihtelu tekee tästä puutarhuroinnista jotenkin erityisen nautinnollista =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuttelin mökilä tulppaanin sipuleitakin, eli ajatukset olivat myös tulevassa keväässä. Ilman tätä vuodenaikojen vaihtelua ja odotuksen nautintoa ja tuskaa puutarhutrointi ei olisi kyllä yhtä mielenkiintoista :)

      Poista
  2. Puutarhakeskiviikko on henkevä ja rento samanaikaisesti. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En seuraa mitään puutarhaohjelmia säännöllisesti, mutta kun satun huomaamaan, että tämä ohjelma on tulossa jään kyllä katselemaan. Tv:stä saisi tulla enemmän puutarhaohjelmia talvella, kun niitä olisi aikaa katsoa.

      Poista
  3. Kivat kuvat.

    Sunnuntai-illan jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän viimeisiä kukkia viedään. Käyn mökillä talvella niin harvoin, että kun seuraavan kerran käyn siellä viimeisetkin kukat ovat lopettaneet kukinnan.

      Poista
  4. Nyt on viime hetket hehkua. Onneksi kukkien kauneuden voi tallettaa tänne muisteltavaksi. Väri-iloa tarvitaan nyt kun tulee räntää vaakasuoraan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta, kun ruskan viimeiset värit hiipuvat, onkin aika kaivaa kesän kuvia esiin arkistoista...

      Poista
  5. kauniita! Meillä yöpakkanen vei viimeiset kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka syksy ihmettelen sitä kasvun voimaa, joka saa kasvit kukkimaan viimeiseen asti, vaikka ei ole enää realistista odottaa, että siemenet ehtisivät kypsyä. Kasvit ova hyvä esimerkki periksiantamattomuudesta.

      Poista
  6. Niin se syksy astui myös sinne, kuurankukkia sylissään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuraa kukilla, kesä ja talvi kättelemässä toisiaan...

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Syksyn koleudessa avautuvissa auringonkukissa on jotakin runollista...

      Poista
  8. Onpa sinulla ollut aurinkoinen kuvauspäivä! Tuota valoa tulee kohta ikävä! Tai voihan sitä toivoa kuulaita, aurinkoisia talvipäiviä, viime vuosina ne ovat olleet aika vähissä ja yleisilme monien kuukausien pimeys ja harmaus se voittoisampi versio. Auringonkukkakuvassa upea tunnelma!

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!