sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Esimakua keväästä


Talvilomaviikko alkaa olla lopuillaan. Vietimme sen reissaamalla Belgiassa ja Hollannissa. Siellä oli kevät parhaimmillaan. Tuntui upealta saada vähän esimakua keväästä, joka täällä on sitten muutaman viikon kuluttua koettavissa. 

Matkan aikana vierailimme Keukenhofissa, joten tulppaanikuvia on luvassa seuraavassa postauksessa...


Jo lentokoneen ikkunasta näkyi paljon vihreää... Kun saavuimme Brysselin lentokentälle, ei muutaman viikon takaisista pommi-iskuista ja kiristetyistä turvatoimista näkynyt mitään merkkejä. 

(Suomeen palatessa kentällä näkyi sitten jo armeijan aseistautuneita miehiä ja poliiseja. Kentälle saapuvat autot pysäytettiin tarkastuspisteelle ja menimme kahden turvatarkastuksen läpi kansainväliselle alueelle. Bagdrop oli väliaikaisissa tiloissa, joissa odottelimme jonkin aikaa epätietoisina, missä jonossa pitäisi seistä. Vihreisiin t-paitoihin pukeutuneet nuoret miehet ohjasivat kuitenkin matkustajia varmoin ottein ja pienen ihmettelyn jälkeen kaaoksessa näkyi selvä järjestys. )   


Majoituimme Brysselissä asuvan suomalaisen ja hänen miesystävänsä kodissa yhdessä Brysselin kunnista  Watermael-Boitsfortissa. Kerrostalon ikkunasta oli näin keväinen näkymä.




Puut ja penssat kukkivat, linnut lauloivat, ruoho tuoksui...!




Lähellä kulkee kävelyreitti puolihoidetussa maastossa. Näyttää siltä, että Keski-Euroopassa luonto tulee lähemmäs ihmistä. Metsässä lauleskeli mm tiltaltti, joka Suomessa on arka, havumetsissä viihtyvä lintu. Iltaisin näimme kettuja kisailemassa kerrostalon pihanurmikolla.




Karhunlaukka kukki lehdossa runsaana.




Koristepuut olivat juuri parhaimmillaan kukassa.




Ihanaa, vaaleanpunaista kukkapaljoutta!




Nurmikoilla kukki iloisesti voikukat ja bellikset sulassa sovussa.



Tässä on nyt luvassa useampia postauksia matkalta. Seuraavaksi siis Keukenhof...

22 kommenttia:

  1. Todella ihania kuvia. Kirsikkapuut aivan lumoavan kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viivyimme matkalla viikon ja siinä ajassa puut puhkesivat täyteen kukoistukseensa, ihania!

      Poista
  2. Tuo on niin ihanaa, että omput ja kirsikat kukkivat huhtikuussa - joissain paikoissa esim. Lontoon tuulensuojaisilla kaduilla jo maaliskuussa. Olisipa meilläkin. Haaveilen siitä, että ilmasto muuttuu niin, että lumikellot kukkivat aina helmikuussa ja maaliskuussa siirrytään kirsikankukkiin :-D
    Jee, Keukenhofin kuvia odottelen vesi kielellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belgiassa näkyi paljon kukkivia puita ja pensaita. Suomessakin saisi istuttaa enemmän isotuomipihlajia, purppuratuomia ja koristeomenoita puistoihin ja katujen varsille.

      Poista
  3. Keukenhof on ihanA paikka syksyn alussakin. Daaliat ja gladiolukset kukkivat silloin valtoimenaan. Ihana blogi sinulla, Onneksi löysin tämän. Liityin lukijaksesi. Tervetuloa minullekin blogikylään ja lukijaksi takaloroppola.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puisto oli todella näyttävä vanhoine puineen ja kanavineen. Upeat puitteet kukkaloistolle :)

      Poista
  4. Voi miten kauniita keväisiä kuvia! Näitä katselee ilolla, kun meidän sää on mitä on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän tuntui oudolta, kun puissa ei olekaan lehtiä ja lunta sataa... Mutta pian se kevät ehtii tännekin!

      Poista
    2. Olipa mukava päästä nojatuolimatkalle kevääseen, varsinkin kun täällä se tuntuu etenevän hitaasti. Karhunlaukkaan tutustuin itse viime keväänä Budapestin huhtikuussa. Tänä vuonna toivon saavani sitä omaan puutarhaani.

      Poista
    3. Sitä täytyy saada omaankin puutarhaan!

      Poista
  5. Kevät on toisilla, mutta kyllä mekin haluaisimme sen.

    VastaaPoista
  6. Aikamoinen luksusnäkymä kerrostalon ikkunasta <3 Lisäkuvia odotellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on kivalla luonnonläheisellä alueella.

      Poista
  7. Aaah, miten suloisia kevätkuvia!
    Tuo "puolihuolimattomasti" hoidettu alue näyttää oikein mielenkiintoiselta.
    Tiltaltti asuu meidän pihalla. Me kait asumme ihan metsässä.
    Kuvia Hollannista odotellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuo suloinen aika on ihan pian käsillä...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Oli ihana saada vähän esimakua keväästä :)

      Poista
  9. Kyllä kevät on ihmisen parasta aikaa. Tai jotain sinne päin :)

    VastaaPoista
  10. Ihanat kevätkuvat. Me käytiin Keukenhofissa muutama vuosi sitten Hieno paikka, Kiva on nähdä sinun kuvia sieltä. ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno paikka oli, luvassa paljon kuvia :)

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!