torstai 14. heinäkuuta 2016

Tuolien tuunaus



Mökillä on kaksi vanhahkoa tuolia, jotka olen ostanut muutama vuosi sitten kirpputorilta 10 euroa/tuoli. Keväällä löysin nettikangaskaupasta jäännöspalan ihanaa gobeliinikangasta ja keksin, että sillähän nämä tuolit saa päällystettyä uuden näköisiksi. Tuoleissa ei ollut enää sitä ihan alkuperäistä verhoilua, vaan ne oli jo verhoiltu jossain vaiheessa uudestaan



Vanha kangas oli vaalea ja vähän jo likaantunutkin. Hapsunauha istuimen reunassa oli kiinnitetty kuumaliimalla ja irtosi helposti. Kangas oli pingotettu nitojalla ja lähti myös irti ongelmitta. Tuolin pehmusteet olivat ok-kunnossa, niille en tehnyt mitään.



Käytin vanhaa päällistä kaavana, kun leikkasin uuden päällisen. Pingotin sen istuimen päälle nitojalla, aloitin etureunasta. Ihmeen helposti päällystäminen sujui, vaikka en ennen ole tehnyt tälläistä.



Kangas on aika ihana; perhosia, kukkia, leppäkerttuja ja muuta kesäistä mökille sopivaa :)




Kiinnitin vielä istuimen reunaan kullanvärisen  nyörin ompelemalla. Tämä olikin koko urakan vaikein vaihe. Minulla oli vain tavallinen suora neula. Kaareva verhoiluneula olisi helpottanut huomattavasti työtä.




Valmis tuoli. Kaunis katsella, mutta kyllä siinä voi istuakin :)

18 kommenttia:

  1. Voi että, miten nätit tuli. Mun pitäisi tehdä sama keittiön tuoleille, en ole vielä löytänyt kangasta (siis ehtinyt etsimäänkään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin vanhat päälliset olisi menneet varmaan vielä pitkään, ellen olisi löytänyt tuota sopivaa kangasta.

      Poista
  2. Niin kaunis kangas ja sopii tuohon tuoliin.
    Mukavan reunanyörin siihen ompelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen heikkona gobeliinikankaisiin ja tyynyihin. Reunanyöri oli odottanut kaapissa jo pitkään sopivaa käyttöä.

      Poista
  3. Todella ihana kangas ja kauniit tuolit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoleista tuli iloinen väripilkku pirttiin. Kangasta jäi vielä, siitä voisi tehdä vaikka kassin.

      Poista
  4. Kaunis kangas, joka sopii tuoliin ja mökille. Vanhojen huonekalujen tuunaaminen on mukavaa. Vähällä vaivalla saa uutta ja kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on varastossa vanha nojatuoli, joka kaipaisi uutta verhoilua. Siinä seuraava projekti...

      Poista
  5. Ihanaa kangasta, tuli kyllä upea tuoli! En tiedä raaskisiko tuossa istua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä istuisi siihen mustikkapiirakkaa syömään :)

      Poista
  6. Voi että miten ihana mökkituoli! Raaskiiko tuohon takalistoaan laskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siihen voi istua, mutta täytyy vähän varoa, ettei läikytä mitään :)

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!