Syyskuisena sunnuntaiaamuna herään ennen kuutta. On jo valoisaa, mutta aurinko ei vielä ole noussut. Kanootti odottaa jo rannassa ja pääsen nopeasti vesille.
lauantai 14. syyskuuta 2024
Syyskuun aamu
keskiviikko 11. syyskuuta 2024
Mökkilahden lintuja
Mökkilahdella on vielä paljon lintuja. Kohta hiljenee, mutta vielä kuuluu kurjen ja kuikkien huutoja...
maanantai 9. syyskuuta 2024
Viikonlopun kukkapäivitys
Kaunis, lämmin ja kesäinen syyskuun viikonloppu takana -mökillähän se vietettiin, totta kai. Ruohot olivat kasvaneet pitkiksi ja ne ajoin ensi töikseni. Omenapuu on ollut tänä syksynä niin täynnä omenia, että olen pelännyt, että se ratkeaa ja niin olikin nyt käynyt. Onneksi alas oli tullut vaan yksi oksa, eikä koko raskasta taakkaa kantava vanha puu. Siinäkin oksassa oli siivoamista. Aloin tekemään risuista aitaa tanskalaisen maajussin malliin. Aita tulee kasvimaan taakse. Muuten saimme nauttia kauniista viikonlopusta saunoen, uiden ja meloen. Minä otin vielä aurinkoa laiturilla D-vitamiinivarastoja täydentäen.
Puutarha on ränsistynyt ja resuinen, mutta muutama kukka kukkii väripilkkuna.