lauantai 10. marraskuuta 2012

Jään laulua

Ajelin eilen mökille töiden jälkeen. Marraskuinen päivä on niin lyhyt, että aurinko ehti melkein laskea, ennen kuin pääsin perille. Matkalla pysähdyin kuvaamaan mökkijärveäni vähän eri kulmalta.

 

 
Järvi näytti todella rauhalliselta auringon laskiessa

 
Omassa rannassakin rauha oli rikkumaton.
 
Hetki tämän kuvan ottamisen jälkeen koin ihmeellisen ilmiön. Rannasta alkoi kuulua aivan kuin lintuparven sirkutusta. Katselin rannan puita ihmeissäni, mutta niissä ei näkynyt mitään. Kävelin rantaan ja ääni voimistui. Se kuulosti epätodelliselta kirskunnalta ja sähköiseltä sirinältä, joka tuntui kaikuvan rannalta rannalle ja täyttävän koko järven. Järvelle oli syntynyt pientä aallokkoa ja viimein älysin, että aallokko liikuttaa rannoilla olevaa ohutta jäätä ja jää laulaa. En ole koskaan aiemmin kokenut vastaavaa! Aaltojen tyyntyessä jään laulu hiljalleen vaimeni. Ihmeellinen hetki!

26 kommenttia:

  1. Upeaa, kerrassaan upeaa. Kuvajaisia peilityynessä vedessä ja syksyn tuntua ilmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järvi oli uskomattoman kaunis eilen. Tälläisiä kauniita iltoja on ollut liian vähän tänä syksynä.

      Poista
  2. Tahtoisinpa kuulla jään laulua! Tyylikkäät maisemakuvat järvinäkymin.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku on joskus kertonut niistä ihmeellisistä äänistä, joita syntyy järven jäätyessä. Nyt kuulin sen itse ensimmäistä kertaa.

      Poista
  3. Enpä ole minäkään tuollaista kuullut. Kauniita järvikuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus olen kuullut jään moukunaa ja pauketta, kun se ollut jo vahvempaa, tämä äänikokemus oli ihan uusi.

      Poista
  4. Mikä nautinto levätä työpäivän jälkeen tuon maiseman sylissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen oppinut kahdessa vuodessa jo rakastamaan tuota maisemaa :)

      Poista
  5. Kauniita järvimaisemia!
    Mä olen yhden kerran elämässäni kuullut varman samantapaisen äänen, kuin kristallia olisi kilkuteltu yhteen, ja sitä kesti vain pienen hetken.
    Silloin ajattelin, että kuulin keijujen siipien äänen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli tunne, että järven haltiat siellä lauloivat :). Ääni oli niin epätodellinen, että epäilin jo omia korviani.

      Poista
  6. Voi,kunpa olisin ollut kuulemassa. Tykkään muutoinkin niin kovasti veden äärellä olemisesta.

    VastaaPoista
  7. Kauniita maisemia, kauniita kuvia.
    Mielenkiintoiselta kuulostaa tuo jäiden musiikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, kun kohdalle sattui tuollainen yllätyskonsertti :)

      Poista
  8. Ihanan rauhoittavat kuvat.
    Jäiden olen minäkin kuullut laulavan.
    Ihmeellista ääntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ääntä on vaikea kuvailla, ihmeellinen kokemus!

      Poista
  9. Kuulen vieläkin korvissani jäiden äänen, kun kerran sen kuulin. Upea kokemus sinulla upeissa maisemissa. Voi, kun asuisin lähempänä mökkiä. 240 km yhteen suuntaan.

    VastaaPoista
  10. Jäät pitävät mitä uskomattomimpia ääniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut niistä. Hienoa, että sain kokea ne omin korvinkin.

      Poista
  11. Kauniita kuvia Saraheinä! Toiveissa lisää, sillä blogissani on sinulle haaste:)
    http://puutarhaterapiaa.blogspot.fi/2012/11/kuusi-kuvaa-kesasta-haaste.html

    VastaaPoista
  12. Aivan häikäisevän upeita kuvia. Olet mestari kuvauksessa.
    Blogissani on sinulle tunnustus.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!