torstai 28. helmikuuta 2013

Vihavuosi


Ajelen silloin tällöin huvikseni pieniä teitä maaseudulla. Ihailen kyliä, maataloja ja maalaismaisemia. Kun olin yhdellä tälläisellä ajelulla Hauholla pari kesää sitten, tuli vastaan mielenkiintoinen tienviitta, Vihavuosi. Tien päästä löytyi hieno koski, vanha myllyalue ja entisessä teollisuusrakennuksessa toimiva kesäkahvila. Kaikki tämä suurinpiirtein keskellä ei-mitään.

Paikan nimi Vihavuosi oli niin kiinnostava, että yritin ottaa selvää sen historiasta. Nimellä ei ole mitään tekemistä vihan tai taisteluiden kanssa, niinkuin ensin voisi olettaa. Viha tarkoittaa vihantaa, vihreää. Vuosi tulee sanasta vuoto, joka on myös merkinnyt vuodentuloa, saalista, eloa. Paikalla on olut keskiajalta asti myllyjä, joissa vuoden 'eloa' on jauhettu jauhoiksi. Parhaimmillaan kosken rannoilla on ollut neljäkin myllyä yhtäaikaa. Tämä nykyään syrjäinen paikka on ollut joskus tärkeä myllykylä. (Lähteenä Y.S. Koskimiehen toimittama Hauhon, Luopioisten ja Tuuloksen historia)

 
Vanha mylly seisoo vielä kosken rannalla. Myllyalueeseen kuuluu myös asuinrakennus 1800-luvulta ja muita vanhoja rakennuksia.



Paikalla on toiminut saha vuoteen 1985 asti. Kosken rannalla oleva tiilinen teollisuusrakennus on varmaankin kuulunut tähän sahaan. Nykyään siinä toimii kesäkahvila,  jossa järjestetään myös muuta toimintaa kuten taidenäyttelyitä, tansseja, iltatoreja...

 
Tänä talvena koskessa kuohuu paljon vettä. Koskikaroja ei näkynyt.
 

 
Kosken yläjuoksua talviasussaan.
 

 
Virtaava vesi on muodostanut rantaan kauniita jäämuodostelmia.
 
 
 

 
Jääpitsiä
 
 
 
Hyvää helmikuun viimeistä päivää sivullani vieraileville!
 
 
 
 
 

15 kommenttia:

  1. Ompas erikoinen tuo nimi, kiva kun selvitit historian :) Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, vihavuodesta tulee mieleen jotakin ikävää, ei ollenkaan eloa ja vihantaa :) Niin kielikin muuttuu. Kaunis paikka. Mukavaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
  3. hIENO KUVAUS ERIKOISEN NIMEN TAKAA! tUO MYLLY KIINNOSTAVA MINULLE KUN OMASSA PIHASSA ON MYLLY MYÖSoIKEIN MUKAVAA KUUKAUDEN VAIHDOSTA!

    VastaaPoista
  4. Suomenkielen hienouksia :) Ei olisi kyllä tuollainen tulkinta tullut mieleen.
    Kauniita koskikuvia, samoin nuo pitsit :)

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia. Mukavaa, että ongit paikannimen historian esille. Enpä kyllä olisi osannut yhdistää vihaa ja vihantaa. Suomen kieli on hyvin rikas ja näin Kalevalan päivänä onkin hyvä tuoda se näin kivasti esille. Kiitos!

    VastaaPoista
  6. Hienosti harmaantunut myllyrakennus ja kauniit koskikuvat.

    VastaaPoista
  7. Upea koski ja jääpitsit!

    Eipä ensimmäisenä olisi mieleen tuosta nimestä tullut mitkään positiiviset asiat :)

    VastaaPoista
  8. Hyvä, kun selvitit nimen tarkoituksen.
    Ettei jäänyt mieleen jonain pahana asiana.
    Hienoja kuvia olitkin napannut, jääpitsi ihana!

    VastaaPoista
  9. Kaunis koski ja vanha ihana harmaa rakennus! Kaunis paikka kertakaikkiaan!

    VastaaPoista
  10. Vackra bilder och häftiga byggnader! :-)

    VastaaPoista
  11. Hieno juttu Vihavuoden kylästä. Tulepa sinne käymään kesällä esim juhannusjuhlille, kauniimpaa paikkaa saa etsiä. Olen syntynyt Vihavuosissa ja käyn siellä viikoittain, mökillä. Isäni oli muuten kuvassa olevan Rekolan myllyn viimeinen mylläri. Itse olen pyytänyt kaloja käsin kuvassa olevassa koskessa kivien välistä veden ollessa matalalla lapsuudessani.
    Olipa kiva katsoa juttusi :) AO

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!