maanantai 20. toukokuuta 2013

Viro, Vihulan kartano

Kun varasin valmismatkaa Türin kukkamarkkinoille, en laittanut paljonkaan painoa sille, minne matkatoimisto majoittaisi meidät reissun aikana. Vihulan kartano olikin sitten tosi positiivinen yllätys. Kartano sijaitsee Pohjois-Virossa, keskellä maaseutua, noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Kartanoa ympäröi Lahemaan kansallispuisto.

Kartanon historia ulottuu 1100-luvulle saakka. Vuosisatojen kuluessa Vihula on ollut mm aateliskartanona, valtiontilana ja vanhainkotina.

               
               Kartanon päärakennusta ympäröivässä puistossa kasvaa vahoja kauniita puita.


Ihana kesäinen sää sai Vihulan kartanon näyttämään meille aivan parhaat kasvonsa. Majoittumisen jälkeen täytyi heti lähteä kierrokselle kartanon puistoon. Ensin tutustuimme huoneemme ikkunasta näkyneeseen muurin ympäröimään yrtti- ja hedelmätarhaan.


 
Portista sisään muurin ympäröimään puutarhaan...
 

 
Puutarhassa on symmetristen, reunustettujen istutusalueiden muodostama yrttitarha. Muurin suojaamassa tarhassa kasvaa myös hedelmäpuita.
 
 
 
Tarhan reunassa on orangeria-mallinen kasvihuone.
 

 
Kasvihuoneen pääty ja portti ulos puistoon.
 

 
Kartanopuistoa hoidetaan kevyesti, osa nurmikoista oli jätetty mm valkovuokoille.
 
 
 
Kaunis huvimaja puiston laidalla. Siitä on näkymät alueen läpi virtaavalle Mustojajoelle.
 

 
Ihanaa keväistä kukkaniittyä joenpenkalla.
 

 
Joen rannalla kulkee viehättävä puistokäytävä.
 

 
Näkymä joen yli vesimyllylle ja viinatislaamoon.
 
 
 
Tätä pientä tädykettä oli sinisinä laikkuina nurmikoilla ja pensaiden alustoilla. Olisikohan se persiantädyke?
 
 

 
Jokeen on rakennettu romanttisia pikkusaaria joita yhdistää kaarisillat.


 
Keltavuokkoa puistonurmella.
 

 
Jos olisimme olleet muutamaa päivää myöhemmin reissussa, helmäpuut olisivat olleet täydessä kukassa. Nyt kukassa oli paikoitellen luumu- ja kirsikkapuita. Tässä on varmaankin päärynän nuppuja.
 

 
Kartanon valkoiseksi maalattu tuulimylly iltahämyssä.
 
Vihulan kartano jäi mieleen paikkana, jonne haluaisi tehdä uuden retken. Kartanolta olisi ollut Suomenlahden rantaan vain neljän kilometrin matka... jäi vähän harmittamaan, kun meren ranta jäi näkemättä.
 
Seuraavassa postauksessa kuvia Türistä.
 
 


9 kommenttia:

  1. Viehättävä paikka, täytyy laittaa muistiin kun haaveilen Türiin menosta ehkäpä ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ja kaunis paikka, kirjaan minäkin to go -listalle! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana paikka, aivan täydellinen matka. Olisipa ollut kiva seikkailla tuolla kartanon puistossa.

    VastaaPoista
  5. Hienoja rakennuksia ja kaunis paikka muutenkin! Viro taitaa olla mielenkiintoinen kartanoiden maa :)

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis kartano.
    Kerkesit ottamaan paljon kuvia. Kiva olisi siellä kierrellä.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on kaunista ja siisti paikka!

    VastaaPoista
  8. Ihastuttava paikka! Olen aina haaveillut Turin markkinoista, ehkä vielä joskus onnistun sinne pääsemään...

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!