torstai 4. syyskuuta 2014

Yhteenkasvaneet



Monesti löytää mielikuvituksellisesti haaroittuneita tai yhteenkietoutuneita porkkanoita. Kasvimaastani löytyi tällä kertaa kuitenkin täysin yhdeksi kasvaneet porkkanat.


- The two have become one...




Mitä lie tapahtunut, kun toisen porkkanan juurenkärki on työntynyt toisen sisään ja kaksi porkkanaa on jatkanut yhteisen juuren kasvatusta. 


Erikoinen porkkana maistui yhtä mehevältä, kuin tavallisetkin :)



 Mukavaa syyskuun alkua!

- Have a lovely September!

8 kommenttia:

  1. Siinä on parisuhde syvimmillään. Puolisot ovat kasvaneet kiinni toisiinsa ja heistä on tullut yksi.
    Niin, makuun porkkanoiden kiinnikasvanut parisuhde tuskin vaikuttaa.

    VastaaPoista
  2. Lemmiskelyä julkisella paikalla... Ja pakko olla samaa mieltä betweenin kanssa, tuossa on todella parisuhde syvimmillään. Tosin, mikäli olisi samanlainen kuva ihmisistä, voisi sensuurin miekka heilahdella todella julmasti. Humoristinen ja kuitenkin kaunis kuva, varsinkin kun ajattelee asiaa syvemmin...:)

    VastaaPoista
  3. Herkkää, ne halusivat varmistua, etteivät joudu harvennuksessa erilleen.

    VastaaPoista
  4. Näin tapahtuu myös ihmisissä että kasvetaan yhteen. Herkkää.

    VastaaPoista
  5. kaikenlaisia yhteenliittymiä. hauskan näköinen paro
    Oikein hyvää syysviikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Hauska! Luonto järjestää usein yllätyksiä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, nämä porkkanat varmistivat, että saavat olla loppuun asti yhdessä... Kiitos kommenteista kaikille <3!

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!