perjantai 9. joulukuuta 2016

Neljä kuvaa vuodesta



Between Rikkaruohoelämää -blogista haastoi minut mukaan mukavaan haasteeseen. Haasteen on alunperin laittanut liikkeelle Kivipellon Saila. Haasteessa etsitään neljä kuvaa eri vuodenajoilta. Kuvat voivat olla uusia tai vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. Haasteen voi laittaa eteenpäin neljälle blogiystävälle.


Kotini lähellä on kaunis lahdenpohjukka, jota olen kuvannut monta kertaa ilta-, aamu- ja päiväkävelyillä. Nämä kuvat ovat siis samasta paikasta, mutta kuvakulmat vaihtelevat.



Keväiset puut peilaavat veden pinnasta. Pinnan alla näkyy ulpukan kasvussa olevia versoja.




Elokuussa lahti on täynnä ulpukan lehtiä.




Lokakuussa syksyiset puut kuvastuvat tyyneen veteen.




Joulukuussa puut ovat lumessa, mutta vesi aaltoilee vielä vapaana.



Haaste on kiertänyt jo jonkin aikaa blogistaniassa. Jos se ei ole vielä osunut kohdallesi, ota haaste tästä mukaasi!


Mukavaa viikonloppua kaikille!






10 kommenttia:

  1. Hienot kuvat, melkein unohdin hengittää kun jäin niitä katsomaan! Upea tunnelma ja valaistus kaikissa, hienot värimaailmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Sopivien kuvien etsimisessä meni pitkä tovi, mutta se oli mukavaa puuhaa :)

      Poista
  2. todella kauniita kuvia.
    Kiitos samoin teille Mukavaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  3. Ihanasti kuvattu vuodenkierto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ottaa kamera mukaan kävelyreissuile, vaikka maisemat olisivat jo tuttuakin tutummat...

      Poista
  4. Saila jo sanoikin aika tyhjentävästi saman, mitä itse ajattelen. Jännä kontrasti tuossa viimeisessä. Melkein odottaisi veden olevan jäässä, vaan ei ole. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos between! Yritin etsiä kuvaa, jossa lahti olisi jäässä, mutta sellaista sopivaa ei löytynyt. Tälläisiähän nämä talvet nykyään ovat, järvi on jäässä kovin lyhyen aikaa...

      Poista
  5. Onpa todella ihanat kuvat. Tuo syyskuva erityisesti sykähdytti, niin kaunis on sekin :)

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!