keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Näkymiä mökin sisältä

Näin keväällä pihahommat kiinnostavat paljon enemmän kuin sisustaminen. Mökkiä olen laittanut kesäkuntoon siinä sivussa. Tässä muutamia kuvia tämän hetkisestä sisustuksesta.


Löysin pirttiin tulppaanitaulun nostalgisissa kehyksissä -ihan mun taulu!


Ostin kaksi siroa tuolia, jotka aion maalata 'vanhalla vihreällä'.



Punainen väri on tullut ihan vahingossa näin määrääväksi sisustusväriksi. Oli tarkoitus pysytellä turkoosissa, vihreässä ja keltaisessa.


Vanha tiskipöytä pääsi liiterin puolelta paraatipaikalle pirttiin.


Kuistin sohvasänkyyn olen kerännyt kukka- ja perhosaiheisia tyynyjä.


Metalliset pihakalusteet on helppo siirtää tarpeen mukaan kuistilta pihalle.

Mökin remonttia olisi tarkoitus jatkaa tänä kesänä. Maalaan ja kalustan huussin uudelleen. Keittiöön olen jo hankkinut tapettia, keittiökaappejakin tekisi mieli tuunata. Kuistin maalaamista olen miettinyt. Nämä puunväriset sormipaneelit ovat toisaalta vähän ankeat, mutta toisaalta ne kertovat omasta ajastaan paremmin maalaamattomina.

Kaunista päivänjatkoa sivullani vieraileville!

13 kommenttia:

  1. Vanha tiskipöytä on hauska. Tulppaanitaulu miellyttää minunkin slmää, samoin pieni kulmakaappi. Kesällä on mukava tuunata myös sisätiloissa.

    VastaaPoista
  2. Kivaa menneen ajan tunnelmaa.
    Mummolassa aikoinaan oli juurikin "vanhan vihreät" pirttikalusto sekä kaappi :)

    VastaaPoista
  3. Kaunista ja tunnelmallista, tuo tiskipöytä on kyllä ihan helmi.

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmia!! Tuo vanha tiskipöytä on lempparini heti;)

    VastaaPoista
  5. Tiskipöytä oli vielä juuri oikean värinen, lähes turkoosi vihreä, tykkään myös.

    VastaaPoista
  6. Kodikkaan ja viihtyisän näköinen mökki :)

    VastaaPoista
  7. Onpa kodikasta js tunnelmallista, pirtin pöytä ja tiskipöytä ovat todella komeita.

    VastaaPoista
  8. Kaunista ja tunnelmallista, tuo tiskipöytä on kyllä ihan helmi.

    VastaaPoista
  9. Ihana maalaistunnelma, tykkään tykkään :)

    VastaaPoista
  10. kaunista! Juuri tuollaiseksi minä mökin ajatuksissani laitan, tunnelmallinen, ihana.

    VastaaPoista
  11. Viihtyisän näköistä. Ne uudet tuolit on ihanat ja väri sointuu katon sävyyn ainakin kuvassa. En muuttaisi. Tuollaisia yötaivas kattoja näkee harvoin. Eikä punainenkaan häiritse, kun se on vain peitto sen voi myös halutessaan vaihtaa vaikka vihreeksi.. näyttää käsintehdyltä. kyllä se luonnonseinäkin kuistilla on hieno, aito , mutta jos se tarvitsee pintaana jotain suojaa niin miettisin tarkkaan. läpikuultava puunsuoja vois olla hyvä.. mökillä on hyviä luonnon pehmeät värit. Vihreä metsän ja sinisen taivaan, kuten paljon onkin..

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!