torstai 25. huhtikuuta 2013

Kukkii, kukkii

Vietin tänään työntäyteisen kevätpäivän mökillä. Kukkapenkit on nyt siistit ja etupiha on haravoitu. Vanha norjanangervopensas on leikattu tapille, sitä odottaa siirto toiseen paikkaan, kunhan routa on varmasti sulanut. Mökkipuutarhassa kukkii jo vaikka mitä...


 

 
Tilasin nämä kevätiirikset Villiniityltä, lajike on 'Katharine Hodgin'. Nämä kukkivat hyvin, sillä laitoin ne maahan vasta lokakuun lopussa. Hong Kongista ostamilleni kevätiiriksille kävi huonommin. Istutin sipulit jo syyskuussa ja ne ehtivät kasvattaa lehtisuipot esiin ennen lumentuloa. Lehdet näyttävät nyt keltaisilta ja luulen, että kukkia ei tule :(.  Olisi pitänyt tajuta, että aikaisin kukkivia sipuleita ei kannata istuttaa aikaisin syksyllä.
 

 

 
 

 
Krookukset olivat ihanasti kukassa. Sipulit ovat viihtyneet hyvin ja lisääntyneet viime vuodesta.
 
 
 
Olin jo kokonaan unohtanut, että laitoin syksyllä maahan näitä posliinihyasinttejäkin. Nämä ovat jo kukassa, idänsinililjat näiden vieressä ovat vielä nupulla.
 
 
 
Kulleroissa on jo isot alut. Tuossa keskellä taitaa olla jo nuppukin näkyvissä.
 

 
Siemenestä kylvämäni lehtoakileija taitaa kukkia tänä kesänä ensimmäisen kerran.
 
 

Jää kimalsi hohtavan valkoisena huhtikuisessa auringonpaisteessa. Ranta oli jo sulanut.
 
 
Hyvää kohta alkavaa viikonloppua sivullani vieraileville!
 
 
 

36 kommenttia:

  1. Kävin taas kurkkailemassa ja ihailemassa kuinka jossain päin Suomea kevät on jo pitkällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmosvyöhykkeellä aurinkoisella paikalla ollaan jo näin pitkällä. Kevät on kuitenkin vähän jäljessä viimevuotisesta.

      Poista
  2. Samassa jamassa taidetaan olla kevään edistymisen suhteen. Mutta eikös ollakin aika lähekkäin ;) Tuo Katherine Hodkin on erityisen kaunis iiris. Taitaapi meiltä olla taantunut, kun vain yksi kukka on näkyvissä ;)Mikäs ihmeen meduusa tuolla veden pohjassa killuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meduusa :D ...kuvan yläreunassa oleva pilvi se vaan kuvastelee vedestä :). Ihanaa, että on näin eri aikaan kukkivia iiriksiä. Pidän todella paljon iiriksen kukan muodosta ja värityksestä. On hyvä, että eri lajeista saa nauttia pitkin kesää.

      Poista
  3. Juuri omassa pihassani ihmettelin noita Kathrine Hodgin-iiriksia. Uusiutuvat minulla nimittäin yllättävän hyvin vuodesta toiseen. Omani ovat jo ainakin neljän vuoden takaa, enkä nyt edes muista ovatko ne kevätkurjenmiekkoja vai niitä hollannin iiriksiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla nämä kukkivat vasta ekaa kertaa. Kukka on ihmeen iso kasvin pieneen kokoon nähden.

      Poista
  4. Kauniit kuvat kevätkukistasi. Tuota kevätiiristä taidan hankkia itsellenikin.

    Mukavaa keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanat kukkaset toivottamassa sinut tervetulleeksi mökille! Täällä ei vielä kuki posliinihyasintti ja kulleroissa on paljon pienemmät alut. Mutta perässä tullaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien keväinen kasvuinto jaksaa aina yllättää :)

      Poista
  6. Ai miten kauniita kuvia! Huokailua. Teillä kevät on niin edellä. Meidän pihassa on lunta läjäpäin. Tänään sitä vähän leviteltiin. Mitään kasvua ei sis vielä näy. Huokaan ja yritän jaksaa odottaa. Onneksi saan ihailla kukkiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä pari viikkoa sitten täällä oli sama tilanne. Kasvu on nopeaa siiten, kun se pääsee alkuun.

      Poista
  7. Teillä kaikilla kukkii jo niin paljon kukat.
    Mulla vaan ei vielä kuki mikään.
    Syksyllä tein kukkamaani uudeksi, eli otin kaikki kukat ylös maasta ja istutin uudelleen eri paikkoihin. Kukkamaani oli niin täynnä jo, että oli pakko jotain tehdä.
    Nyt vielä ei pahemmin siellä ole tapahtunut mitään, saa nähdä, tuleeko yhtikäs mitään mistään.
    No, sitten ihailen teidän muitten kukkia täällä, hi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkamaasi kukki tänä kesänä varmaan entistä ehommin. Odottavan aika on pitkä :)

      Poista
  8. Kaunis on kukkamaasi ja kevätkukkien loisto aivan hurmaavaa. Nuo kevätiirikset aivan mielettömän kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukkijoiden kauneus on tosiaan hurmaavaa. Talvi on juuri päättynyt ja nyt jo maasta nousee kaikkea kukkivaa!

      Poista
  9. OLI ILO KATSELLA KEVÄÄN KUKINTAA , MAA ON VIELÄ ROUDASSA MUTTA SIELTÄ NE URHEAT VAIN PUSKEVAT KOHTI AURINKOA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätkukkijat tuovat niin paljon iloa pitkän talven jälkeen :)

      Poista
  10. Nuo iirikset ovat todella kauniita! Hurjan nopeasti kukat nousevat kun lumesta viimein päästiin.

    VastaaPoista
  11. kauniita! Nuo iirikset ovat superihania! Täytyy painaa lajike mieleen ensi syksyä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiniityltä saa näköjään tosi hyviä sipuleita.

      Poista
  12. Ihania kukkia ja jo niin monenlaisia. On tää aika vaan niin mahtavaa kukkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä taas nähdään, että syksyllä kannattaa laittaa paljon kukkasipuleita maahan. Tämä on mahtavaa aikaa! Ihanaa, että kesä on vielä kokonaan edessäpäin :)

      Poista
  13. Ihastuttavia nuo posliinihyasintit! Ja erikoisenvärisiä kevätiiriksiä. Kaunista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posliinihyasintti on kuin posliinista tehty, hento sininen raita korostaa sitä vaikutelmaa.

      Poista
  14. Upeita iiriksiä ja krookuksia. Miten nuo eri kasvien nuputkin ovat pieninä niin liikuttavan kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on vielä nupullaan, mutta päivä päivältä lähempänä :)

      Poista
  15. Kaunis ja erikoisen värinen tuo Katherine Hodkin. Sinulla on mökilläsi jo upeat sipulikasvustot ja pidän myös erityisesti tuosta upeasta posliinihyasintistasi.
    Oikein hyvää ja rentouttavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännän vaalea iirikseksi. Sen vieressä on vielä nupussa jo parina vuonna kukkineet tummansiniset kevätiirikset.

      Poista
  16. Voi kun teillä on jo ihanan paljon kukkia!

    VastaaPoista
  17. Sinä onnenmyyryläinen, miten kaunis ja kukkiva pihamaasi on jo nyt. On kuin kevät olisi sinun luonasi pitemmällä kuin pääkaupunkiseudulla, jossa silmut ovat toki jo terhakkaina, mutta ehkäpä jo aamulla kevät on ottanut pitemmän askeleen. Kiitos kauniista kuvasarjasta, tuli niin keväinen olotila...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo etupihan kukkaryhmä on hyvällä paikalla. Pohjoisen ja idän puolella on rakennus ja metsä suojaamassa ja aurinko paistaa penkkiin jo puolesta päivästä saakka. Hyvä paikka kevätkukkijoille.

      Poista
  18. Aivan ihastuttavia kevätkukkioijoita :) Ensi kevääksi minäkin haluan noita aikaisia kurjenmiekkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat niin suloisia, että minäkin haluan niitä lisää!

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!