perjantai 5. huhtikuuta 2013

Sulamistaidetta

 
Tänä keväänä lumi on sulanut hitaasti, ihan liian hitaasti. Aurinko on saanut rauhassa kovertaa päivä päivältä ohenevaa pitsiään tien penkan kinokseen.
 
 
 
 



 
Eilen ja tänään lumen sulaminen on ollut vauhdikasta. Kun ajan töistä kotiin, tähyilen paljaita pientareita ja etsin katseellani tiettyjä pieniä, keltaisia väriläikkiä... Tänään onnisti, näin ensimmäiset leskenlehdet !!! Talvi alkaa olla takana.
 
Ihanaa viikonloppua sivullani vieraileville!
 
 

23 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat.
    Iloa levittää lekenlehtikin.
    Kiitos samoin sinne teille ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevään ensimmäisen leskenlehden näkeminen tuntuu aina ihan mahtavalta :). Kohtahan niitä sitten kukkii joka paikassa.

      Poista
  2. Ihanat ja kevät-toiveita herättävät pitsit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tee enää yhtään mieli kuvata lunta, mutta näitä pitsejä on näkynyt tänä keväänä niin paljon, että halusin laittaa blogiinkin muutaman kuvan.

      Poista
  3. Voi, että leskenlehden siellä jo olet nähnyt!
    Laita ihmeessä kuvia niistä myös!
    Mä en ole vielä yhtään nähnyt, vaikka olenkin niitä koittanut metsästää, hi!
    Kivaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä leskenlehdet, jotka näin kasvavat hankalassa paikassa ison tien liittymässä, sinne en oikein pääse kuvaamaan. Tässä lähellä on kyllä toinenkin paikka, missä niitä voisi jo olla...

      Poista
  4. Kaunista jääpitsiä kuvissasi. Oi, leskenlehtiä, nyt vauhti kiihtyy kevättä kohden.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen leskenlehti on aina merkki siitä, että kevät on todella pääsemässä vauhtiin... On tätä odotettukin!

      Poista
  5. Jää ja aurinko on hieno pari.
    Täytyykin valpastua josko täälläkin on jossakin leslenlehti tuloillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko voittaa lopulta lumen ja jään -tänä keväänä se on vaan tapahtunut tuskallisen hitaasti.

      Poista
  6. Nyt sanon yksinkertaisesti: WAU!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat eivät tee ollenkaan oikeutta sille, miten hienoilta nuo hitaasti sulavat penkat ovat näyttäneet :)

      Poista
  7. Sulaminenkin on taiteenlaji :) Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringon sulattaessa on syntynyt tälläistä taidetta, tulos ei olisi yhtä hieno, jos vesisade olisi ollut asialla :)

      Poista
  8. Hienoja kuvia sulavasta lumesta ! Minä pidän näistä talvikuvistakin, niissä on oma viehätyksensä. Kylmä ja lämmin kohtaa...
    Luulenpa ettei täältä vielä löydy leskenlehtiä, mutta täytyypä katsella ojanpientareita huomenna lenkillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä lumipitsit ovat olleet niin leimalliset tälle keväälle, että halusin ikuistaa ne tänne blogiinkin :)

      Poista
  9. Vai että leskenlehti! Minun pihallani kököttää vielä täysi hanki!
    Toivoa siis on, keväästä ... sitä odotellessa, hyvää työviikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen näkyi vielä iloisesti kukkivia leskenlehtiä aurinkoisessa penkereessä, mutta tänään väripilkkuja ei näkynyt pilvisestä ja lumisateisesta säästä johtuen :(

      Poista
  10. Kaunista pitsiä=)Kyllä se kevät on koko ajan lähempänä.Ensimmäinen leskenlehti tuo valtavan tunne elämyksen.Ihan pian=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy sanoa, että vedet tuli silmiin :). Tuntui niin hyvältä, että talven valta alkaa taas olla ohi.

      Poista
  11. Vastaukset
    1. Kaunista taidetta, mutta jotenkin toivoisi, ettei tätä tarvitsisi enää kauan katsella :)

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!