keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Yllätyskukkijoita viime kesänä

 
Ostin kesämökkini syksyllä 2010. Kesällä 2011 oli kiva seurata, mitä kukkia mökin heinittyneistä kukkapenkeistä nousi. Kesälle 2012 jäi vielä muutama yllätyskukkija.
 
 
 
Kukkapenkissä oli tiheä mätäs kapeita narsissin lehtiä. Luulin niitä tavallisiksi, keltaisiksi narsisseiksi, mutta viime keväänä mättääseen ilmestyikin yksi ihana valkoinen kukka.  Pihassani kasvaa vanhaa, pienikukkaista runoilijanarsissia! Jaoin tätä aarretta toiseenkin kukkapenkkiin ja toivon, että tänä keväänä useampikin sipuli jaksaa kehittää kukkia.
 
 
 
 
Taimistolta ostetun nauhuksen taimen juurella kasvoi 'joku rikkaruoho'. En kiirehtinyt kitkemään rikkaruohoa ja pian se alkoikin kehittää tutun näköistä nuppua. Sain penkkiini nauhuksen kylkiäisenä vuorikaunokin!
 
 

 
Keltapäivänliljojen kukinnan hiipuessa penkkiin jäi yksi korkeampi varsi, joka jatkoi nuppujen kasvattamista. Nupuista avautuikin kauniit rusopäivänliljan kukat. Edellisenä kesänä en aavistanutkaan, että penkissä kasvaa tätäkin vanhaa perinneperennaa.
 
 
Tulevana kesänä tuskin enää ilmaantuu mitään edellisten omistajien istuttamia yllätyskukkijoita, vaikka eihän sitä koskaan tiedä...
 
 
PS. Minnehän tuo lukijat-palkki on kadonnut? Näkyykö se teille?

22 kommenttia:

  1. Jippii...Eläköön yllätyskukkijat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Tuntuu kuin olisi saanut lahjan, kun löytää tälläisen yllätyskukkijan penkistä.

      Poista
  2. Kohta sinulla onkin jo lisää rusopäivänliljaa, sillä se on kiitollinen lisääntyjä vauhtiin päästyään. Tuo runoilijan narsissi, eli valkonarsissi on tosi ihana ja se on todella kestävä ja arvostettu, joten olet onnekas, kun sitä löytyi mökkipihaltasi. Toivotaan, että esiin putkahtaa vielä uusia yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä keväänä voisikin yrittää siirtää tuon rusopäivänliljan keltapäivänliljojen keskeltä väljempään paikkaan, jossa se saisi rauhassa levitä. Narsissi oli aivan ihana, hyvän tuoksuinenkin vielä!

      Poista
  3. Suloisia yllätyksiä vanhoista kukkapenkeistä!
    Noita hauskoja "jäniksiä" kulkeentuu aina silloin tällöin taimistoilta. Hauska seurata, mikä niistä kulloinkin kehkeytyy. Vuorikaunokki on myös vanha ja kestävä perenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailin vuorikaunokkia kerran autiotalon pihalla. Se näytti pärjäävän hyvin heinikon keskellä. Vuorikaunokki taitaa lisääntyä hyvin siemenestä itsekseenkin.

      Poista
  4. Kauniita yllätyksiä. Upeaa että noita vanhoja perinnelajeja putkahtelee esiin, ehkä vuosienkin hiljaiselon jälkeen. Viime kesä taisi olla hyvä siinä suhteessa.
    Ps. lukijapalkki näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kostea kesä voi ollakin hyvä unohtuneiden perennojen elvyttäjä. Mulla lukijat -palkki vain vilahtaa, kun tulen blogiin ja jää sitten tyhjäksi. Vika on siis minun koneeni asetuksissa.

      Poista
  5. Tuo narsissi on todella kaunis. Mä myös laitoin viime syksynä multiin vanhoja lajeja. Odotan jo innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tilasin Villiniityltä vanhoja narsisseja. Ehkä ei tarvitse enää pitkään odottaa niiden nousemista...

      Poista
  6. Yllätyskukkijat ovatkin niitä hienoimpia!

    VastaaPoista
  7. Upeita aarteita! vanhat perinnekasvit ovat vaalimisen arvoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edellisillä omistajilla oli talo Porvoon vanhassa kaupungissa, kasvit ovat ehkä sieltä lähtöisin.

      Poista
  8. Runoilijanarsissi on kaunis ja kaunis on sen nimikin. Ihania ja virkistäviä yllätyksiä. Kyllä lukijat-palkki ainakin minulla näkyy.

    VastaaPoista
  9. Tuollaiset yllätykset ovat mukavia. Lapsuudenkotini pihassa kasvoi ruonoilijanarsissia ja ne levisivät laajalle alueelle nurmikolla. Toin sieltä joskus alun omaan puutarhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, lukijat palkki näkyy ihan normaalisti.

      Poista
    2. Kukkapenkissä oli aika lailla tiheästi kasvavia sipuleita. Jaoin niitä isommalle alueelle ja toiseen kukkapenkkiin, saapa nähdä onko kukkia tänä vuonna enemmän, kuin tuo yksi.

      Poista
  10. Ovatpa suloisia yllätyksiä! Hauskan näköinen tuo runoilijanarsissi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terälehdet ovat kääntyneet sirosti taaksepäin ja kukka on aika pieni ja todella suloinen :)

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!