torstai 9. toukokuuta 2013

Aukeavien nuppujen juhlaa


Lämpö saa nyt ihmeitä aikaan. Nurmikot ja teiden pientareet vihertyvät vauhdilla ja tämänpäiväinen sade vielä vauhdittaa ruohon kasvua. Koivuissa on ihan pienet hiirenkorvat ja pajut kukkivat. Mökkipuutarhassakin on jo aika monta kukkijaa.



                         Pienet tete-a-tete narsissit ehtivät kukkaan narsisseista ensimmäisinä.



 
Luulin jo, etteivät nämä kevätkurjenmiekat kuki tänä vuonna ollenkaan. Kahtena aiempana vuonna ne ovat olleet kukassa jo huhtikuun puolella, tänä vuonna meni vaan vähän kauemmin.
 


 
 
 
Tämä pikkuinen tulppaani (Tulipa 'Miscellaneous' turkestanica) on veikeä :). Sen varsi näyttää kääntyilevän auringon valon mukaan ja pikkuinen kukka kurkkii lehtien välistä valoon päin aina eri paikasta. 
 
 

 
Palloesikon väri sopii hyvin yhteen kevättaivaan uuden autoni värin kanssa.
 
 
 

 
 
Narsissi Ice Follies. Ylempi kuva on tiistailta ja alempi keskiviikolta.
 
 
 
 
Ensimmäisenä tulppaanina kukkaan ehti raitatulppaani (Tulipa Greigii). Ostin viime keväänä Tallinnasta kaksi esihyödettyä tulppaaniruukkua. Kukkien kuihduttua laitoin sipulit paperipussissa varastoon odottamaan syksyä. Muistin sipulit vasta marraskuussa ja laitoin ne maahan sillä ajatuksella, että kukkivat jos kukkivat. Tässä ne nyt aloittavat kukintaansa tulppaneista ensimmäisinä :)!



 
Kukan väritys on kaunis. Raitatulppaani on matala, vain noin 20 cm korkuinen.
 


 

 
Villiniityltä tilaamani narsissi Sophies Choice availee myös vienon kauniita kukkiaan.
 
 
 
Eilen oli ihana touhuta mökillä lämpimässä säässä. Teinkin oikein hikisen urakan: purin pois viisitoista metriä puoliksi kaatunutta aitaa. Tämäkään ei vielä riittänyt vaan tyhjensin kompostikehikon sisällön pensaiden alustoille ja laitoin uuden kompostin alulle. Lisäksi istutin pari ruusupensasta ja siirtelin perennoja parempiin kasvupaikkoihin. Päivän päätteeksi puutarhuri oli sopivasti väsynyt, hiukan jo ruskettunut ja hyvin onnellinen :)
 
 
Mukavaa Helatostaita sivullani vieraileville!
 
 

26 kommenttia:

  1. Mums! Tulpaner kan man bara inte ha för mycket av. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Det är sant! Jag kan knappast vänta tills den andra tulpaner blommar.

      Poista
  2. Kuulostaa ihanalta päivältä! Pihahommien jälkeinen väsymys ja uni on parasta :-)
    Vau, olet valinnut auton sen mukaan että se opii pihaan :-D Erinomainen valintakriteeri!
    Ihania esikkoja ja tulppaaneja, ja jopa narsisseja! Tetejä huomasin kukassa yhdellä läheisellä pihalla, mutta oman pihani narsissit ovat vielä nupussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on lihakset kipeinä, onneksi on sadepäivä, niin saa levätä. Autossa ihastuin ensimmäisenä rekkariin, jonka kirjainosa on SOI ;). Hyvä, että värikin sointuu puutarhaan :)

      Poista
  3. Kauniita värejä! Kyllä sipulikukkia pitää olla ja paljon! *lisää muistilistaan tetejä*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tete-narsissit ovat niitä pieniä ruukkunarsisseja, joita myydään pääsiäiseksi. Ostin niitä alesta viime keväänä monta ruukullista.

      Poista
  4. Minun pikku teteissäni on ihan hirmusti nuppuja, auki ei vielä yhtään. Muut narsissit näyttää aamun kierroksella nähtynä vähän laiskoilta tänä vuonna. Kovin vähän olin nuppuja niissä näkeväni.
    Kyllä sinulla on jo niin kaunista siellä.
    Mukavaa, joskin sateista helatorstaita.

    VastaaPoista
  5. Lämpimien säiden myötä kevät on tehnyt aika harppauksen viime viikon aikana. En olisi viikko sitten uskonut, että tulpaanikin on jo kukassa. Sade tuntuu ainakin täällä tauonneen, pilvistä on vielä.

    VastaaPoista
  6. On ne vaan niin kauniita! kevät on upeaa aikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihanaa aikaa, luonnossa tapahtuu niin paljon :)

      Poista
  7. Sulla on siellä oikein kukkameri ja monenlaista kukkaa, kaunista!
    Puutarhassa on ihana touhuta kaikkea ja on niin hyvä olla, kun saa jotain aikaseksi, näkee kättensä jäljen!
    Hyvää Helatorstaita sulle ja jo kohta äitienpäivääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo aita ja kompostin tyhjennys olivat kiusanneet jo pitkään. Tuntui hyvältä, kun ne hoidettua.

      Poista
  8. Esikkosi ovat niin upeita, itseasiassa jouduin ostamaan juurikin samoja myös meille. Komean vehreää on jo Teillä ja ihastuttavia kevään kukkijoita

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoita saisi olla enemmänkin. Ne ovat aikaisia kukkijoita ja perhostenkin suosiossa.

      Poista
  9. Tämä on NIIN parasta aikaa vuodesta :) Hyvältä näyttää!

    VastaaPoista
  10. Ihanaa Helatortaita sinullekin!
    Muistat niin hyvin nuo lajikenimet, hienoa. Upealta näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joudun lunttaamaan lajikenimet joka kevät. Erilaisia narsisseja alkaa olla sen verran penkissä, että yritän pitää niidän nimet tiedossa.

      Poista
  11. Oletpa ollut ahkera. Ihanat sipulikukat ja nuo palloesikot etenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, kun välillä tulee sellaisia innon puuskia, että saa tekemättömiä töitä hoidetuksi. Sipulikukkia ei voi olla liikaa!

      Poista
  12. Voi kun paljon kukkia pihassasi. Narsissikuvat Ice Follies ovat aivan mahtavia, hieno tausta ! Kevät on tosiaan lähtenyt todella etenemään. Vaikkakin törmäsin routaan, kun kaivoin karhunvatukoille uutta istutuskuoppaa. Ihmettelin mitä kovaa ja kirkasta maassa on, sehän oli jäätä n.20 cm syvällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kompostin pohjaalla oli myös vielä jäätä. Tämä on nyt sitä aikaa, ettei tuolta mökiltä malttaisi olla ollenkaan poissa...

      Poista
  13. Mukava on pihalla puuhata kun kukkia nousee kuin sieniä sateella.
    Kiitos ja sinulle mukavaa loppuviikkoa! ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on joku uusi kukkanen tervehtimässä auenneella nupullaan, kun tulen mökille :. Mukavaa loppuviikkoa myös sinulle!

      Poista
  14. Voi tätä ihanuutta, lähes joka päivä pitää käydä katsomassa, näkyykö pihalla jotain uutta.

    VastaaPoista
  15. Ihanan kukkaisaa.
    Puutarhatouhuamisen jälkeen on hienoa olla väsynyt.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!