keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kevään huumaa


Pari työntäyteistä mökkipäivää taas takana. On hyvä mieli, kun sain hoidettua kaksi isompaa hommaa pois päiväjärjestyksestä. Sain siirrettyä vanhan (ja hyvin juurtuneen) norjanangervopensaan pois niittyni tieltä. Lisäksi poistin kukkapenkin keskellä olleet betonilaatat ja tein niistä pätkän uutta käytävää. Laatat ovat isoja 50x50 laattoja ja ne olivatkin yllättävän painavia. No, nyt pääsee rantaankin päin laattapolkua pitkin ja kukkapenkissä on lisää tilaa erilaisille unikoille.

Aherruksen lomassa ehdin myös nauttimaan mökkipuutarhan kauneudesta.


 
Narsissit alkavat olla parhaimmillaan.
 

 
Tämä pieni valkoinen narsissi (Narcissus triandrus 'Thalia')  on kaunis pari raitatulppaanille, joka on juuri laittamassa kukkansa yöksi suppuun.
 

 
Tylsän Mörököllin tekemä keramiikkalintu kurkistelee kirjopikarililjojen katveesta.
 
 
 
 
Rannan tervalepästä kuului pientä nakutusta. Rungolla näkyi pieni noin tiaisen kokoinen tikka, pikkutikka! Kiva bongaus, kuva vaan on heikko.
 

 
Näin tämän mansikkakirjosiiven tontilla jo aiemmin ja yritin kuvata sitä, mutten onnistunut. Sitten olin kuvaamassa palloesikolla ruokailevaa nokkosperhosta ja eikös tämä pikkuinenkin ängennyt samaan kuvaan! Yhden kuvan ehdin napaamaan siitä, ennen kuin se lennähti taas matkoihinsa.
 
 

 
Tein perhosille baarin punaviinistä, fariinisokerista ja hunajasta. Aluksi siinä viihtyivät vain lukuisat muurahaiset, mutta sitten asiakkaaksi tuli myös herukka- eli liuskaperhonen. Liuskaperhosia näkyi tontilla aika paljon, olikohan se ihan tämän tuoksahtavan baarini ansiota.
 
 

 
Tervalepissä on vasta pienet lehdenalut.
 
 
Kevätpäivät eivät voisi olla kauniimpia! Metsässä käki kukkuu tauotta. Peipponen laulaa oksallaan ja ihan tärisee laulunsa voimasta. Koivujen hennon vihreä väri sointuu niin kauniisti yhteen sinisen taivaan kanssa. Uusia nuppuja ja silmuja aukeaa joka hetki. Eipä ihme, jos pieni ihminen ihan huumaantuu ilosta!

20 kommenttia:

  1. Ai että mä sitten tykkään tuosta narsissikuvasta, jossa järvi näkyy takana. Mä huumaannun jo siitäkin ja kauniisti kirjoitetusta tekstistäsi ja vielä ihanasta keväästä kaupan päälle. ..¤doing doing¤.. pää pyörällä keväästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo taustalla näkyvä seitsemän tervalepän ryhmä on jotenkin alusta asti miellyttänyt silmääni -ja järvinäkymä niiden takana tietenkin. Kevät on nyt huumaavan kauniissa vaiheessa...

      Poista
  2. Kaunista. Tuo raitatulppaani onkin aika hieno.
    Perhosbaarin voisikin avata asiakkaille viikonloppuna, olin aivan unohtanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykästyin tuohon raitatulppaaniin. Niitäkin olisi varmaan muunkin värisiä...

      Poista
  3. Kaunistapa onkin mökilläsi. Ihanat keväiset kukkaset ja upea maisema.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haaveilin monta vuotta omasta pihasta ja on todella ihanaa, kun saan nyt luoda tuollaista kaunista ympäristöä mökille. Järven läheisyys tuo pihaan oman elementtinsä.

      Poista
  4. Voi miten ihanaa, sinulla on ihan tuhannen taalan näkymä kukkien yli järvenselälle. Mahtava paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla mökkitontilla on omat puutteensa, mutta näkymä järvelle on kyllä aivan ihana :)

      Poista
  5. Niin kaunista on ettei sanotuksi saa. Kyllä on niin ihania kuvia kukistasi.
    kasvukin nyt niin voimakasta ja nopeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohokin on jo ryöpsähtänyt kasvuun. Nyt on joka puolella niin kaunista!

      Poista
  6. Niinpä, perhosbaari on totisesti unohtunut laittaa...viikonloppuna sitten!

    Minulla on joku esto keltaisiin narsisseihin kun ne ovat jotenkin niin pääsiäistä mun mielessä ja siitä on jo jokunen aika. Suomessa narsissit pihalla kukkii niin myöhään keväästä. Estoista pitäisi päästä irti ja istuttaa niitä kasa syksyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo keltainen narsissi on aina ollut liian tavallisen näköinen, mutta tänä keväänä olen ihastunut sen luonnollisuuteen. Kun nuo keltaiset heiluvat tuulessa ympärillään raikkaan vihreää ruohoa, ne ovat kaunis näky!

      Poista
  7. Ihania kuvia!! Onpa sinulla upeita narsisseja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukinnan loputtua alkaa melkoinen jakorumba, sillä olen istuttanut näitä aivan liian lähekkäin...

      Poista
  8. Thalia on kaunis lajike, siinä on upea tuoksukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella kaunis, mutta se ei taida olla kamalan kestävä, sillä kolme vuotta sitten istutetuista Thalioista vain yksi kukkii tänä keväänä.

      Poista
  9. Vesi on niin hieno elementti, että sellaista toivoisin omaankin maisemaan. Ihana kuva tuo, jossa järvi kimaltelee narsissien takana.

    VastaaPoista
  10. Sinulla on ihastuttava kukkapuutarha. Väriä ja loistokkuutta.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!