tiistai 21. toukokuuta 2013

Viro, Türin kukkamarkkinat


Lähdimme aamulla Vihulan kartanosta kohti kukkamarkkinoita. Sää oli sumuinen ja kartanon puisto näytti aivan hurmaavalta!

 
'Teehuone' keväisten puiden ympäröimänä.
 

 
Kartanoalueen vanhin rakennus Takamois 1700-luvulta.
 

 
Näkymä puistoon
 
 
 
Sää oli tosiaan sumuinen ja lämmin. Juuri, kun pääsimme perille alkoi sataa. Sade ei onneksi kestänyt kuin hetken. Päivä kirkastui nopeasti ja muuttui helteiseksi.
 
 
 
Taimia oli valtavasti tarjolla. Olisi kannattanut vähän kerrata latinankielisiä nimiä, niin olisi tiennyt paremmin mistä kasvista oli kyse. Kaupankäynti onnistui hyvin niin, että myyjä puhui viroa ja minä suomea ja kumpikin ymmärsi toistaan hyvin :)
 

 
Liikkeellä oli kovin monen tasoista myyjää. Oli ammattimaisempia taimistoyrittäjiä ja sitten sellaisia myyjiä, jotka näyttivät ruukuttaneen oman pihan jakotaimia.
 

 
Helteeseen toi helpotusta kevyt tuuli, osa myyntialueesta oli onneksi puiden varjossa.
 

 
Väkeä oli aivan valtavasti, mutta tunnelma oli hyvin leppoisa.
 

 
Pisimmät ja tuskastuttavimmat jonot olivat ruoka- ja juomakojujen edessä.
 
 
Huomasin, että myyjät olivat laittaneet pienimmät taimet käytävien vieressä oleville pöydille. Kun ihmettelin taimien kokoa, minulle löytyi isompi ruusuntaimi ja kärhö myyntialueen takaosasta samalla hinnalla. Taimet olivat kaikilla myyjillä elinvoimaisia ja hyvin kasteltuja. Vaikka oli helteistä, taimet eivät nuupahtaneet, vaan sain ne kotiin saakka hyvän näköisinä.
 
Ostin Ritausma- ruusun, mantsuriankärhön, kolme pientä kiinnostavaa esikkoa, rohtoluppion, lehtoängelmän, purppuratulikukkaa, kevätvuohenjuuren, syysvuokon ja sinikukkaista leimukukkaa. Ostin vain sen verran, kun jaksoin kantaa yhdellä kertaa bussille. Ensi vuonna sitten uudestaan :).
 
 
 
Lopuksi vielä kuukauden ikkunakuva. Toukokuu on tuonut maisemaan ihanan vihreyden! Kuukauden kuluttua sitten viimeinen kuva ja kaikki kuukauden kuvat, joista näkee koko matkan syksystä kesään.
 
Ihanaa kesäistä viikkoa sivullani vieraileville!

31 kommenttia:

  1. Ihania kuvia olet saanut tallennettua reissulta...Ja mukava että löytyi kotiin tuomisiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomiset ovat jo melkein kaikki istutettu. Kärhöä en vielä istuttanut, vaikea pitää mielessä, että nyt on vasta toukokuu, kun jo näin kesäistä :)

      Poista
  2. Kiitos kukkamessujen raportista. Tuonne ens keväänä on päästävä! Mikä viehättävä vihreys on ikkunakuvassasi, ihana!

    VastaaPoista
  3. Pääsisipä tuonne ensi keväänä! Hyvä tarjonta näytti olevan. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lähteä, vaikka edullisemmin ne taimet saa täältä Suomesta. Elämyksenä kyllä hieno :)

      Poista
  4. Ser livsfarligt ut det där. Oj, vilken marknad!

    VastaaPoista
  5. kauniita kuvia, kiitos kun toit näkyvillemme :) Aika herkullisen näköisiä iiriksiä, teitkö paljon ostoksia? MInä olen kerran ollut tuolla, ja se tuntui riittävän. Mukavaa kuitenkin oli ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mikä minuun meni, kun en ostanut yhtää iiristä -en kai vaan osannut valita tuosta paljoudesta. Mukava arjesta irtautumisreissu tuo oli :)

      Poista
  6. Varmasti teillä oli mukava reissu siellä kukkien lomassa.
    Kauniita kukkia näkyi olevankin aika paljon ja ihmisiä myöskin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinoilla oli paljon ihanaa nähtävää, kukat on vaan niin ihania :)

      Poista
  7. Onpa tunnelmallisen kuuloisat markkinat, tuonne olisi kiva päästä. Sumukuvasi ovat upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartanon alue oli täynnä kuvauksellisia kohteita ja sumu toi niin ihanan tunnelman. Harmi, kun en aamulla ehtinyt tekemään pidempää kuvausreissua.

      Poista
  8. Sielläpä on tuttuja maisemia. :) Minäkin pääsin viime kesänä käymään vihulassa parin yön reissun, se on kyllä kaunis paikka! Ja aivan ihania kuvia, ihan tässä kaipuu iskee, jos vielä joskus pääsisi uudestaan. :) Hyviä taimiostoksia oot tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osannut ollenkaan odottaa, että majapaikkamme olisi noin viehättävä, ihana yllätys :)

      Poista
  9. No onpa siellä ollut kukkia paljon.
    Mukava olisi siellä käydä.
    Jospa ensikeväänä tehtäis mekin sinne retki.
    kiitos postauksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla, niin virkistävää oli olla muissa ympyröissä :)

      Poista
  10. Upeat kuvat! Tuolla olisi todella mukava päästä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kiva päästä näkemään nuo markkinat ja aion kyllä mennä sinne uudestaan.

      Poista
  11. Hienoja sumuisia aamukuvia. Upean kokoisia taimia markkinoilla näyttää olevan myynnissä. Millainen oli hintataso? Tuonne kyllä pitää tehdä retki, onhan se kuitenkin sen verran lähellä, ettei maksa maltaita ja yhteydet ovat helpot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintataso ei ollut kamalan halpa. Maksoin hyvästä kärhöstä 8e ja tänään näin Prismassa kärhöjä 4,95. Isot syysleimuntaimet oli 4e kpl. Mutta valikoimat olivat kiinnostavat ja monipuoliset.

      Poista
  12. Ihastuttava kartanomiljöö! Tuolla markkinolla varmasti sekoaisi :) Enempää ei kannata ostaa kuin jaksaa kantaa, on minunkin ohjenuorani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekoaminen oli kyllä lähellä, niin paljon kiinnostavia kasveja olisi ollut saatavana. Jos olisi ollut kantaja mukana, olisi voinut suodakin itselleen pienen sekoamisen ;)

      Poista
  13. Tuonne kukkamarkkinoille pitää joskus lähteä ja kokea tuo kuvistasi huokuva tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma oli tosiaan mukavan leppoisa. Kiinnostavaa nähtävää oli paljon.

      Poista
  14. Upeita kartanomaisemia!
    Olen noista markkonoista haaveillut jo pidemmän ajan, mutta tuo ajankohta on itselleni täysin mahdoton. Se on kaikkein kiireintä työaikaa. Mutta pääsinpäs sinne mukaan kuviesi myötä. Kiitos vaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena keväänä minäkin suunnittelin tuota reissua, tänä keväänä se toteutui. Ehkäpä sinullekin löytyy jonain vuonna pari päivää aikaa...

      Poista
  15. Varmasti oli mukava reissu. Hienoja kuvia. Joskus pitäisi mennä käymään noilla markkinoilla.

    VastaaPoista
  16. Miten kauniisti olet saanut kuviisi tuon sumun, upeat kuvakulmat :)! Tuolla ois ihana olla ja käydä kukkamarkkina meressä.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!