tiistai 11. kesäkuuta 2013

Idänunikko avasi nuppunsa

Sunnuntaiaamuna kurkistin ikkunasta kuuden aikaan, millainen sää on ulkona. Samassa minulle tuli kiire ulos kameran kanssa. Idänunikko oli juuri avaamassa ensimmäisiä kukkiaan!



 
Ryppyinen, silkkinen kukka tulee esiin huppunsa alta.
 

 
Aurinko paistaa kukkaan ja se loistaa kuin lyhty.
 

 
Täynnä valoa!
 

 
Mustaa ja punaista.
 
 
Odottelin idänunikkojen kukintaa jo viime kesänä, mutta ne alkoivat tehdä nuppuja vasta syyskuussa. Nuput eivät tietenkään ehtineet avautua. Luulin jo, että siinä meni tämänkin vuoden kukinta, mutta nyt idänunikot osasivatkin tehdä nuppunsa ihan oikeaan aikaan ja saan ihailla niiden valtavia kukintoja.
 
Huomaan vasta nyt ihan konkreettisesti, että idänunikko on iso perenna. Muutamasta kasvattamastani pienestä siementaimesta on tullut valtava pehko unikkoa. Muilla perennoilla ei juuri ole jalansijaa sen valloittaessa penkkiä. Luulin, että sitkeä väriminttu kilpailisi unikon kanssa tasaväkisenä, mutta kyllä sekin saa väistyä. Ei varmaan auta muu kun siirtää värimintut ja jalopähkämöt muualle. Unikon siirto ei taida enää onnistua sen syvälle ulottuvan juuren takia.
 
Tänään oli suunnitelmissa ajella mökille leikkaamaan nurmikkoa, mutta taivaalla kukevat tummat pilvet eivät juuri innosta lähtemään. Aamuisen sateen jäljiltä nurmikon ajo ei ole niin mukavaa... ehkä lähdenkin vasta huomenna.
 
Mukavaa kesäistä viikkoa sivullani vieraileville!

24 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voisi sanoa, että tämä on kauan odotettua kauneutta... ihana ihailla niitä nyt omalla pihalla.

      Poista
  2. Hieno "kuoriutuminen". Tuo loistava lyhty-kuva on vallan upea !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikosta tuli otettua aika monta kuvaa aamun aikana ja tuossa aurinko sai terälehdet ihan hehkumaan.

      Poista
  3. Oletpa ollut sopivasti paikalla! Jännittävän näköistä tuo "kuoriutuminen"! Minä kävin nakkomassa viikonloppuna jotain silkkiunikkoa ja toisen nimeä en enää muista...siis siemeniä kasvimaan reunalle. Saapa nähdä tuleeko kukkia!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unikoita on minullekin tulossa lisää silkkiunikkopenkkiin. Nyt on sadellut sen verran, että siemenesi lähtevät hyvin kasvuun.

      Poista
  4. Oikein energisen värinen kukka, loistava kuvauskohde :)
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energinen kuvaa hyvin tuota unikkoa. Isot lehdet ja nuput nousevat vahvoina maasta, suuret kukat kruunaavat koko komeuden.

      Poista
  5. Unikkosi tosiaan loistaa lyhdyn lailla. Ihanat kuvat ja tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tulee kukkapenkkiin aamulla vieressä olevan rakennuksen katon yli. Se tavoitti ensimmäisenä vasta-avautuneen unikonkukan. Onneksi sain kuvatuksi :)

      Poista
  6. On kuin taikaa tuo avautuminen, niin kaunista sieltä tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten tuon kokoinen kukka voikaan mahtua noin pieneen pakettiin...

      Poista
  7. Kerrassaan upia kukka ja hienoja kuvia olet taltioinut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idänunikko on upea! Olen ihaillut sitä aina muiden pihoissa, nyt se kukkii omassanikin.

      Poista
  8. Upeat kuvat unikoistasi. Minullakin kukki samanvärinen unikko parhaillaan. Unikko tosiaan on aika agressiivinen kasvussaan ja jyrää armotta heikompikasvuiset tieltään. Viikonjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on agressiivisempi, kuin osasin odottaakaan, mutta ihana!

      Poista
  9. Mutta kyllä sen voi siirtääkin, minä ainakin olen jakanut idänunikkoa onnistuneesti. Sitä oli tähän pihaan muuttaessamme yhdessä paikassa, nyt jo viidessä ainakin. Koko juurta en ole tainnut koskaan saada mukaan, mutta hyvin ovat lähteneet liikkeelle silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän jakaa sitä vähän kukinnan jälkeen... tuosta riitäisi muihinkin penkkeihin!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Tuosta odotetusta kukinnasta tuli otettua monta kuvaa aamun aikana :)

      Poista
  11. Meillä on ajatuksena hommata myös noita idänunikoita - ovat niin mahtavia =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on eri värisiä, minulla on vain tätä tavallista punaista.

      Poista
  12. Upea kuvat! Minullakin on muutama ja oli jo levinnyt toiselle puolelle kukkapenkkiä. Pienet taimenalut ovat helppo nyppiä pois, mutta pysyisiköhän aisoissa jos katkoo kukkavanat kukinnan jälkeen, ettei ehdi siementämään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä näyttää leviävän myös juuristaan, joten siemenkotien poistaminen ei auta. Aion yrittää nostaa osan kasvustosta ylös kukinnan jälkeen ja siirtää tätä kasvamaan johonkin väljempään paikkaan.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!