torstai 20. kesäkuuta 2013

Keskellä kesää

Keskikesän kukkijat alkavat olla kukassa mökillä.

 
Ruohosipuli ja kurjenpolvi muodostavat hauskan parin.
 

 
Loistotädykkken rento kasvutapa saa sen näyttämään kaikkea muuta kuin loistokkaalta. Viime kesänä se pysyi hyvin pystyssä, kun se sai tukeutua myskimalvan varsiin, mutta kirpat söivät malvan versot keväällä ja nyt tädyke renttuilee pitkin penkkiä...


 
Hajulaukka avaa kukkiaan.  Kasvi haisee pahalle vain jos sen lehtiä koskettelee. Kun istutin hajulaukan viereen uusia perennoja ja jouduin kaivamaan maata sen lähellä, haju tuntui erityisen voimakkaana.
 

 
Pionit
 

 
Lehtosinilatvan kukka on todella ihana läheltä katsottuna.
 

 
Nämä keltakukkaiset kurjenmiekat (Iris germanica flavescens) sainTylsältä Mörökölliltä. Vaaleat kukat hohtavat iltahärissä kauniisti.
 

 
Ensimmäinen harjaneilikan kukka.
 

 
Maasta nostettujen tulppaanien varret olivat nyt tuleentuneet sen verran, että irrottelin niistä sipulit. Tulppaanini kasvoivat myyräverkon sisällä, mikä helpotti sipulien ylösnostamista. Sipulit saavat nyt odotella syksyä paperipusseissa viileässä ja varjoisessa liiterissä.


 
Monet tulppaaneista olivat kasvattaneet kaksikin sivusipulia. Nämä ovat jo sen kokoisia, että voin hyvin odottaa uusintakukintaa ensi keväänä.
 
Hyvää juhannusviikon jatkoa sivullani vieraileville!
 
Tervetuloa lukijoiksi Jenni ja Saga!

25 kommenttia:

  1. Ihanan ihania kesäkuvia :) kyllä kesä on kaunis, nyt nautitaan, oikein mukavaa ja aurinkoista juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  2. Ihanat Mörököllin antamat kurjenmiekat. Itse en meinaa onnistua noiden kanssa.
    Harjaneilikat ovat myös lemppareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mörököllillä (blogi löytyy tuosta sivupalkistakin) on ihania kurjenmiekkoja puutarhassaan. Minun kurjenmiekkaharrastukseni on vasta alussa.

      Poista
  3. Kiitos samoin! Mun pihassa ei (vieläkään) ole paljon kehumista, mutta onneksi kukkaloistosta pääsee esim. sinun blogissasi nauttimaan tällainen ei niin viherpeukaloinenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet näistä blogin kuvissa näkyvistä kukista ovat aika pieniä väripilkkuja oikeasti, mutta pienistä väripilkuista muodostuu tällä hetkellä ihan kivan näköinen mökkipiha :)

      Poista
  4. Kauniita kukkivia ! Multa löytyy nyt myös ekaa kertaa tuota samaista laukkaa, "tuoksuttelemaan" en ole vielä ehtinyt :)
    Hyvää juhannusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritäpä kaivaa sen sipuli ylös, epämiellyttävä haju tuntuu silloin parhaiten.

      Poista
  5. Kauniit keskikesän kukkakuvat! Mielenkiintoinen tuo hajulaukka.
    Iloista juhannuksenaikaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on kaunis kukinto. Innostuin kokeilemaan hajulaukkaa, kun näin sitä blogeissa.

      Poista
  6. Kauniit kuvat. Viiteliäs olet noiden tulppaanin sipulien kanssa, mutta kyllä sitten saat siitä palkankin :) Hyvää juhannusta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nostin sipulit ylös tällä kerta, sillä haluan, että tulppaanit kukkivat ensi keväänä pieninä ryhminä perennojen joukossa. Silloin niiden tuleentuvat varret jäävät paremmin piiloon, eikä niitä tarvitse ehkä ensi keväänä nostaakaan -aikamoinen ruljanssi tuo nostaminen :)

      Poista
  7. Suloiset kukkijat. Hyvää ja rauhaisaa jussia.

    VastaaPoista
  8. Sain sinulta inspiraation kaivaa tulppaanin sipulit ylös ja ne ovat nyt pahvilaatikossa tuleentumassa. Kiitos näistä jako-ohjeista, ihmettelin runsaita sivusipuleita. Eli kaikki maahan vaan syksyllä. Leppoisaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki sipulit kannattaa laittaa maahan, mutta vain isoimmat tekevät kukan. Kiitos samoin, ihanaa juhannusta :)

      Poista
  9. Ihania kukkia,
    Oikein iloista juhannusta♥

    VastaaPoista
  10. Niin kauniita !!! Hauska toi hajulaukka, en oo aiemmin törmännykkää ;) Ihanaa juhannusta sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin blogissa näin sen viime vuonna ja täytyi kokeilla :) Ihanaa juhannusta!

      Poista
  11. Oikein ihanata juhannuksenaikaa sinulle kera kauniitten kukkastesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Illemmalla vasta pääsen lähtemään mökille kuvaamaan uusia auenneita nuppuja :)

      Poista
  12. Hyvää juhannusta! Taisit myös ratkaista juuri mystisten kurjenmiekkojeni arvoituksen... nyt tiedän mitä nimeä omani käyttävät;)

    VastaaPoista
  13. Onpas todellakin kaunis tuo lehtosinilatvat kukka. Eipä ole tullut sitä niitä läheltä tarkkailtua.

    VastaaPoista
  14. Oletpas ollut ahkerana,kun olet jaksanut kaivaa ylös nuo kukkasipulit. Myönnän,että olen niin laiska,että minulla jäävät kyllä maahan ja sitten saan keväällä valitella,kun mikään niistä ei kuki...

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!