torstai 3. elokuuta 2023

Narsissitupakat ja muut

 

Elokuu alkoi ja mökkipuutarhassa alkaa loppukesän kukintahuippu päästä vauhtiin.



Olen kasvattanut narsissitupakkaa monena vuonna. Tänä vuonna käytin edellisvuoden kasveista keräämiäni siemeniä. Tuntui, että tänä vuonna kasvu on ollut hitaampaa. Siemenet kyllä itivät hyvin, mutta kasvoivat tosi hitaasti. Kylmien öiden takia sain ne kasvatuslaatikkoon vasta kesäkuun toisella viikolla ja aluksi ne kasvoivat vaan leveyttä. Olin istuttanut juurelle vaaleanpunaista koristetupakkaa, joka jäi aivan suurten lehtien varjoon. Narsissitupakka avasi ensimmäisen nuppunsa vasta 25.7. Aiemmin kukinta on alkanut heinäkuun puolivälissä. Nyt saan kuitenkin taas ihailla valkoista tuoksuvaa kukintaa.




Kylvin ranskantulikukkaa viime vuonna ruukkuun ja siirsin kasvin maahan syksyllä. Taisin laittaa sen liian köyhään maahan, paikkaan missä on vain ohut kerros maata hiekan päällä, sillä kasvi on kasvanut vähän kituuttaen. Täytyykin etsiä sille parempi paikka.




Tiikerililja Red Velvet ihastuttaa tummanpunaisella kukallaan.




Syysleimu Blue Paradise aloittaa syysleimujen kukinnan.




Kultapallo 




Kylvökukkamaassa kasvaa jännä 'rikkaruoho' säderusokki. Sen siementä on tullut jostain pihaani ja kompostimullan mukana se siirtyy kukkimaan milloin minnekin. Ihan kiva lisä kylvökukkamaahan :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!