perjantai 18. elokuuta 2023

Ruukuissa tänä vuonna

 

Tästä piti tulla todellinen daaliakesä. Talvetin onnistuneesti yhden viime vuonna kukkineen daaliani ja myös työkaverilta saamani juurakon. Ostin lisäksi neljä uutta juurakkoa. Alkukesän kylmät kelit loivat huonon lähdön daalioiden kehitykselle ja  kukkia on näkynyt vasta kolmessa daaliassa. Ruukuissa on koko kesän kukkinut toki myös muita kukkia.



Terassin vieressä on aika onnistunut kokoelma ruukkuja. Isossa ruukussa on kaksi daaliaa, joista toinen jo kukassa sekä tsinniaa ja suklaakosmosta, jotka ovat kukkineet koko kesän. Takana on rungollinen verenpisara ja pienemmässä ruukussa taimikaupan alesta elokuun alussa ostettuja keltaisia ja mustalehtisiä matalia daalioita.




Daalia Copper Boy on juuri niin ihana, kuin odotinkin!




Sain verenpisaran syntymäpäivälahjaksi toukokuussa ja se on kukkinut vaihtelevasti. Välillä kasvi on täynnä kukkia ja välillä se kasvattaa uusia nuppuja lähes kukattomana.




Talon sivulla aidan vieressä on paikka isoille ruukuille. Niissä on tänä vuonna kummassakin kaksi daaliaa, hopeaputousta ja suklaakosmosta. Pienessä ruukussa on härmesalviaa, leukoijaa, tsinniaa ja hopeaputousta. Pieni ruukku oli tässä vain kovimpien helteiden ajan, sen oikea paikka on rapuilla talon edessä. Tämä kuva on kesäkuulta.




Isojen ruukkujen daalioista kukkii nyt hyvin vain talvettamani Edinburgh. Joyfull Investmentissäkin on ollut pari kukkaa. Kaksi oranssisävyistä daaliaa, jotka kasvavat samoissa ruukuissa, eivät ole vielä kukassa. Taustalla näkyy myös kaivonrenkaan valkoiset kosmoskukat sekä gladiolukset.




Talon edessä paahteisella paikalla on esikasvattamaani narsissitupakkaa. Tämä tuoksuu aina ohi kulkiessa ihanasti! Vettä ja kastelulannoitetta kuluu, mutta se on sen arvoista. Astiassa on myös isomman tupakan jalkoihin jäänyttä koristetupakkaa sekä gladioluksia, jotka ovat vielä nupulla.




Pihamökin edessä on istutus, jossa on markettaa, tähtisilmää ja vaaleanpunaista mustasilmäsusannaa. Tämä kasvupaikka on suhteellisen paahteinen.




Marketta on mielenkiintoinen, sillä kukkien väri vaihtelee. Heinäkuun sateilla kukat olivat melkein valkoisia. Aurinko saa kukkiin keltaisia ja oransseja sävyjä.




Terassin pöydällä on kauniin värinen leijonankita. Aion kerätä tästä siementä ensi kevään kylvöön.




Esikasvatin tiikerikaunosilmää, joka pääsi pahasti venähtämään sisällä liian lämpimässä. Istutin kuitenkin venähtäneet taimet ruosteiseen purkkiin ja kaunosilmä on kukkinut siinä aika viehkeänä. Kylvin tätä myös kylvökukkamaahan, mutta siellä sitä ei näy kukassa. 










2 kommenttia:

  1. Tiikerikaunosilmä on todella ihana niin valkoisena kuin keltaisenakin. Tykkään sen kevyestä kasvutavasta. Sitä voisikin kokeilla. Upean hehkuva leijonankita!
    Ja miten ihania daalioita. 'Copper Boy' on namupala. Voisikin ensi vuonna kokeilla ehkä sitä. Tänä vuonna uskalsin ostaa juurakon, kun peurat eivät enää niin paljon käy pihallani saatuani aidan valmiiksi. Mutta siitä ei noussut mitään, joten ensi vuonna uusi yritys.

    VastaaPoista
  2. On sinullakin purkki poikineen kasteltavana. Eihän noita kesäkukkia voi vastustaa ja miksi pitäisikään. Copper Boy on hieno. Sinulla taisi olla siitä kuva jo aiemminkin. Vai oliko se jollain muulla?

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!