perjantai 20. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin väriä!

Eilen ajelin taas mökille suoraan töiden jälkeen. Sää ei ollut yhtä keväinen kuin viikko sitten. Teki kuitenkin  mieli nähdä, joko kukkapenkissä näkyy väriä... ja näkyihän sitä.


Edellisen asukkaan istuttamat krookukset (Crocus vernus) ovat kukassa. Kukat ovat suppuisia, sillä pilven takaa kuultanut auringonpaiste ei innostanut niitä avaamaan terälehtiään.


Minun syksyllä tekemässä kukkapenkissäni oli valkoinen krookus  (Crocus vernus  'Jeanne  d'Arc')
nupulla. Näyttää siltä, että syksyllä laittamani krookukset kukkivat huonosti. Syksyllä höttöiseksi jäänyt multa on tiivistynyt talven aikana ja sipulit ovat varmaankin jääneet liian pintaan tai liikkuneet ja tekevät tänä keväänä enimmäkseen lehtiä. No, oppia ikä kaikki! Toivottavasti kukkivat ensi keväänä:).

Väriä ei näkynyt enempää, mutta sitä on kyllä luvassa...


Belliksessä eli kaunokaisessa oli nuppuja (Bellis perennis).


Tämä on huono kuva, mutta juuri lumen alta paljastuvassa kevätkaihonkukassa (Omphalodes verna) on nuppuja.


Narsissikin kasvatttaa jämäkkää kukkavartta.


Näistä nupuista olen iloinen! Viime keväänä nämä kääpiötulppaanit (Tulipa Miscellaneous turkestanica) ehtivät juuri kukkia kauniisti, kun paikalle osui vesimyyrä, joka söi sipulit ja jätti vain katkotut varret jäljelle. Muutama sipuli taisi pelastua, sillä nuppuja on tulossa.

Muitakin kasvinalkuja oli paljastunut lumen alta. Teen niistä vielä uuden postauksen iltapäivällä...

Olen saanut uusia lukijoita, tervetuloa! Hyvää huhtikuista perjantaita sivullani vieraileville!







6 kommenttia:

  1. Hienosti jo sinullakin kukkia tulossa.

    Eilen kaupassa katsoin kukkaa, joka bellikseltä minusta nätti, mutta lapussa luki kaunokainen, enkä ostanut....en tiennyt, että suomalainen nimi on kaunokainen....tänään taidan kipaista sen hakemassa...:)

    VastaaPoista
  2. Sullahan on tulossa siellä jo vaikka kuinka paljon kukkia. Nuppuja on jo monessa.
    Mullakin on tota bellistä, pitääkin mennä katsastaan, oliskohan mullakin nuppuja, vai onko talvi vienyt koko kauneuden.
    Hyvää perjantaita sulle!

    VastaaPoista
  3. Kiva, kun nuo aikaiset kukkijat työntävät nuppua heti, kun lumi sulaa pois, ne jaksaa uskoa kevään tuloon... Itseltä usko horjuu, kun tätä lumimyrskyä taas katselee.

    VastaaPoista
  4. Ihania krookuksia ja nuppuja! Siellä taitaakin olla kevät pidemmällä kuin täällä. Mutta päiväpäivältä ollaan lähempänä kesää :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten pitkällä siellä on jo kevät!! Ihania kuvia. Minullekin tuli jo taimia postissa eilen.. saa nähdä saanko pidettyä hengissä kesään asti :)

    VastaaPoista
  6. Kääpiötulppaanit! Näin noita kukassa Tulppaanien lumo -näyttelyssä ja ihmettelin, että mitähän nämä ovat. Kiitos tiedosta. :)

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!