maanantai 18. helmikuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään -helmikuu


Kuukausi on taas vierähtänyt ja on kuukauden ikkunakuvan aika. Maisema ei ole muuttunut miksikään tammikuun kuvasta. Valoa on ehkä tämän päivän kuvassa enemmän kuin kuukausi sitten.


 
 
Kotimme lähelle aletaan rakentaa kerros- ja rivitaloja ja yhdessä kaavaehdotuksessa niitä oli piirretty myös tähän makuuhuoneen ikkunasta näkyvään metsikköön. Onneksi niitä ei siihen kuitenkaan tule, sillä tämä metsäinen ikkunanäkymäni on minulle todella tärkeä.
 
Reilun viikon ajan kukkinut muurikello on vielä voimissaan :). Kukkien koko on pienentynyt ja väri vaalentunut, mutta vieläkin se ilahduttaa iloisella kukinnallaan!
 
 
 
 
Iloista viikkoa sivullani vieraileville!
 

20 kommenttia:

  1. Onneksi metsikkö säilyy ennallaan ja saat ihailla jatkossakin maisemaa. Muurikello on perenna, joka menestyy puutarhassa, kunhan vaan löytää sille sopivan paikan ja kasvuolosuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä, että talojen väliin jää vähän vihreääkin. Olohuoneen ikkunasta avautuva maisema muuttuu, mutta se ei ole ollutkaan näin kiva.

      Poista
  2. No ei olisi kiva, että ikkunasta joutuisi katselemaan toisten koteja :) Säilyisipä muurikellosi pihalle istutettavaksi. On niin hyvä ja pulska :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne olisi tulleet vähän liian lähelle... Muurikello on tosiaan terhakka tapaus :)

      Poista
  3. Huh, pääsit säikähdyksellä, onneksi!

    Muurikellojen tulo kauppoihin enteilee kesää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntui kyllä tosi pahalta, kun näin sen kaavaehdotuksen, jossa tuohon olisi tullu rivitaloja...

      Poista
  4. Ei noin hienosta ikkunanäkymästä niin vaan malta luopua!
    Kaunis on kyllä muurikellosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kerrostalossa asun, haluan, että on edes yksi ikkuna, josta ei näy taloja.

      Poista
  5. No todella hieno juttu,että sinun maisemaasi ei pilata millään tylsillä rakennuksilla :)

    Oma muurikelloni sillon aikanaan piristyi kesäksi kukkimaan oikein nätisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan muurikellon kukinnan jälkeen syrjään keräämään voimia kesää varten, jospa ilahduttaisi vielä kukkapenkissäkin.

      Poista
  6. Iloista viikkoa sinullekin! On tosiaan hyvin samannäköistä kuin kuukausi, ja myös kaksi kuukautta sitten. Vähän tylsiä nää talvikuukaudet siinä mielessä.
    Onneksi maisemasi säästyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu vähän hassulta laittaa näitä kuukausikuvaia, kun maisema ei muutu. Juhannuksen alla on sitten kiva laittaa kuukausi kuukaudelta etenevä kooste kuvista.

      Poista
  7. Eipä olisi kivaa katsella omasta ikkunastaa kerrostalon seinää tai naapurin ikkunaa. Maiseman katsominen on kuin katsoisi kauneinta taulua.
    Muurikellosi ilahduttaa. Minä en ole niitä kaupoissa vielä nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omassa maisemassa haluaa nähdä vain niitä vuodenaikojen tuomia pieniä vaihteluita -ei mitään isoja mullistuksia.

      Poista
  8. Onpa hyvä, ettei taloja rakenneta!

    Valoa on tosiaan tullut lisää, ehkä ensi kuussa lumikin vähän jo sulaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taloja tulee kyllä ihan kotitaloni viereen, mutta tämä metsikkö säästyy :).

      Poista
  9. Hieno näkymä. hyvä kun eivät pilaa maisemaasi.
    Minä laitan illalla pihakuvat.

    VastaaPoista
  10. Kyllä sitä mieluummin metsää katselee kuin naapuritalon kattoa. Toivottavasti antavat tontin jatkossakin olla osana sinun metsämaisemaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä metsikkö saa jäädä. Se kertoo omalla tavallaan alueen historiastakin, sillä metsikössä kasvaa vielä muutaman ison kuusen muodostama pätkä vanhaa kuusiaitaa. Aita on kasvanut aikoinaan meidän kerrostalomme paikalla olleen maalaistalon pihassa.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!