perjantai 23. elokuuta 2013

Vielä kukkii

Mökkipuutarhassa on parhaillaan melkoinen kukkaloisto. Etupihalla soihtunauhus ja pinkki syysleimu kilpailevat näyttävyydessä. Takapihalla on meno hillitympää, kun salkoruusut, kosmoskukat ja jalokärhö Piilu kukkivat vaaleanpunaisina ja valkoisina.

Tässä osa tiistain ja keskiviikon kuvasadosta.

 
Myös takapihan ruusupensaat ovat aloittaneet uusintakukinnan. Ritausman avautuva nuppu on suloinen.
 
 
 
Takapihan penkissä kukkii myös yksinkertaiskukkainen suopayrtti. Tuoksu on yhtä ihana, kuin kerrotussakin.
 

 
Salkoruusut kukkivat pitkään.
 
 
Kolme viimeistä kuvaa on otettu uudella kameralla.
 
 
Unikot jaksavat kukkia vielä puolivarjoisassa penkissä.
 
 

 
Unikoissa on kauniita värejä. Tämä valkoisella reunustettu on ihana!
 
 

 
Kehäkukat kelpaavat hyvin kukkakärpäsille.
 
 
Kaunista elokuista päivää sivullani vieraileville!
 
 

8 kommenttia:

  1. You are doing magnificent with the new camera and the colors are spectacular! That first poppy and the marigold are totally awesome and I love the bokeh!

    VastaaPoista
  2. Ihastuttavia kukkia siellä kukkii ♥
    Minulla alkaa lakastua, piti ostaa tänään syysastereita.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  3. Kehäkukat ja ruusut ovat joskus kukkineet meillä lokakuuhun asti.

    Ihanaa kun kukkaloisto vielä jatkuu:)

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo Ritausma on kaunis!

    VastaaPoista
  5. Ihastuttavaa on pihamaallasi vielä. Oikein hyvää viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  6. Kauniita kukkia ja hienot kuvat. Jos vaan on hyviä ilmoja, niin kukkia vielä riittää.

    VastaaPoista
  7. Kylläpä sinulla on vielä monia kukkijoita. Meillä soihtunauhukset ja kohta syysleimutkin ovat jo kukkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihani muuttuu loppukesällä aika varjoisaksi, kun etelän puolella kasvavat tervalepät ovat täydessä lehdessä ja aurinkokin paistaa päivä päivältä vähän alempaa. Se taitaa venyttää kasvien kukintaa pidemmälle ajalle.

      Poista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!