perjantai 14. elokuuta 2015

Loppukesän kukkijoita



Tänä vuonna moni yleensä heinäkuulla kukinnan aloittanut kukka on saanut nuppunsa auki vasta nyt elokuussa. Näin loppukesällä on nyt sitten paljon uusia kukkijoita.



Virosta ostettu syysvuokko on kasvattanut komean kukkavarren ja ensimmäinen kukka on jo avautumassa. En tiedä tämän syysvuokon lajiketta. Vieressä kasvaa syysvuokko Serenade, joka on vielä tiukalla nupulla.



Harmaamalvikki kukkii ensimmäistä kertaa mökillä. 




Toinenkin malvakasvi maloppi avaa kukkiaan kylvökukkamaassa.




Syysleimu Blue Paradise kukkii yleensä jo heinäkuun lopulla, mutta nyt sekin on loppukesän kukkija.




Kesäpäivänhattu Cherry Brandy.




Perenna päivänsilmä kukkii kylvökukkamaan laidalla. Ostin taimen Lidlistä viime vuoden keväällä.





Silkkikukka eli klarkia kuuluu horsmakasveihin. Tämän vaaleanpunaisen kukka muistuttaakin kovasti maitohorsman kukkaa. Silkkikukka kukkii kylvökukkamaassa myös valkoisena ja lohenpunaisena.



Ihanaa kesäistä viikonloppua!


14 kommenttia:

  1. Kyllä kukat on ihania, oikeaa silmänruokaa ja ilontuojia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppukesästä näyttää tulevan oikea kukkakesä, niin paljon on nyt kaikkea kukassa :)

      Poista
  2. Nyt onkin jänniä kukkimisaikoja, on ennätyspitkiä kukintoja ja myöhään kukkivia. Ja toisaalta minullakin on tulossa eka syysvuokko kukkaan, vaikka yleensä se kukkii vasta ihan elokuun lopusta alkaen! Aika kivaa :-) Tänä kesänä ei hirveästi kukkataukoja ole ollutkaan, kiitos pitkien kukinta-aikojen.
    Onpa ihana clarkia, ja Cherry Brandyssä upea väri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klarkiat on tuttuja jo äidin kukkamaasta, mutta nyt niitä on ekaa kertaa mökillä. Minullakin syysvuokko Serenade kukkii aina elokuun lopulla. Kiva, että tämä Virosta ostettu lajike on aikaisempi.

      Poista
  3. Kaunista!
    Ihanan värinen syysleimu tuo sininen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukka on tosiaan melkein sininen, vain vähän violettiin vivahtava -tykkään :)

      Poista
  4. Samaa sinne. Lupaili lämpenevää.

    VastaaPoista
  5. Upeita kukkijoita, ihana tuo vuokko. Syysleimujen kukinta herätti loppukesään...niiden tuoksu on aika ihana! Malvat ovat myös kauniita vaikka herkkiä leviämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysleimuissa on nostalginen tuoksu, sopii niin hyvin elokuun hämäriin iltoihin.

      Poista
  6. Ihanan värisiä kukkia, harmaamalvikkikaan ei ole yhtään harmaa :)

    VastaaPoista
  7. Malvikista tulee lapsuus ja äidin kukkapenkki mieleen! Lidlistäkö saa noin upeita taimia!? :))

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!