sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Reissu ja hauskoja esineitä

Teimme sisareni kanssa reissun Tallinnaan. Meillä on tapana silloin tällöin lähteä kaksistaan pienelle matkalle, useimmiten juuri risteilylle tai hotellimatkalle johonkin kaupunkiin. Tuollaisella matkalla on kunnolla aikaa puhua menneistä, nykyisistä ja tulevista. Kelataan lasten kasvamista, omaa vanhenemista, maailman muuttumista. On suuri onni, että on sisko, joka tietää suurinpiirtein kaikki elämäni mutkat ja jonka kanssa on samalla aaltopituudella, mutta keskustellessa saa kuitenkin uuden näkökulman asioihin.

Lähdimme matkaan perjantaina ja vietimme yön laivalla. Aamulla oli tarkoitus lähteä kaksistaan kaupungille aamiaisen jälkeen. Aamu oli kuitenkin vielä tihkusateinen ja niin päädyimme lähtemään mukaan ostoskierrokselle matkanjärjestäjän bussilla. Tulipa sitten nähtyä ostoskeskus Rocca la mare ja kuuluisa Super Alko. Puolilta päivin päästiin sitten kaupungillekin kiertelemään. Sääkin muuttui siinä vaiheessa sopivasti; oli edelleen kylmä, muttei satanut. Vanhassa kaupungissa oli hinnat nousseet huimasti, mutta siitä onkin jo yli viisi vuotta, kun viimeksi kävin Tallinnassa. Syöminen oli saman hintaista kuin Suomessa, mutta leivoskahvit olivat edelleen aika huokeat. 

Mukaan tarttui vain jotain pientä; pullo lempipunaviiniäni Super Alkosta noin kolme euroa kotohintoja halvemmalla, kaksi tulppaaniruukkua (nupulla olevia punaisia tulppaaneja), Nerine bowdenii- mukuloita ja vanhojen tavaroiden kaupittelijalta tälläinen kilpikonna, jota voi käyttää suitsuketelineenä.



Tämä ei ole mikään vanha, mutta jotenkin hauska. Siitä tuli pari toiselle hauskalle esineelleni...



Olen löytänyt aiemmin kirpputorilta tälläisen siilituhkakupin. Tämä on muistaakseni neuvostoliittolainen esine. Lapsena näin tälläisen kaverin kotona.

Nyt onkin sitten lomaviikko alkamassa. Kaksi tuolia odottaa maalaamista ja siivotakin varmaan pitäisi, ainakin tarpeetonta tavaraa pitäisi viedä kierrätykseen. Mökilläkin voisi poiketa...

Olen saanut uusia lukijoita, tervetuloa! Keväistä viikkoa sivullani vieraileville!



13 kommenttia:

  1. Pieni reissu aina piristää, varsinkin hyvässä seurassa. Mukavia esineitäkin löysit, siili ja kilpikonna ovat tosi hauskoja. Keväistä viikkoa sinullekin, kyllä ilmat tästä vielä lämpenee :)

    VastaaPoista
  2. Siskon kanssa reissaaminen on varmasti mukavaa. Täytynee jutella vastaavasta oman siskoni kanssa, kun hänen lapsensa hitusen kasvavat.
    Hyvää lomaa sinulle! Toivoo toinen lomalainen:)

    VastaaPoista
  3. Ompas erikoinen tuo siilituhkis, en ole koskaan moista tavannut. Kilppari on sille passeli kaveri.

    VastaaPoista
  4. Kiva on välillä mennä sisarusten kesken, kiva on jutella kaikesta ihan rauhassa.
    Ja kivat noi sun koristeesineet, erikoiset.

    VastaaPoista
  5. Piti vielä toivottaa sulle rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia! Keväällä on ihana pitää lomaa. Pidän kesälomastakin pari viikkoa touko-kesäkuun vaihteessa, alkukesä on niin ihanaa aikaa!

    VastaaPoista
  7. Symppiksiä esineitä:)

    Oikein mukavaa lomaa, minustakin kevät on kotipuutarhurille erinomaista loma-aikaa, on niin paljon kaikkea kivaa puuhattavaa.

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Tuli niin paljon kirjoitus virheitä,että piti poistaa kommentti=)
    Sitä olin sanoman,että Tallinnan vanha kaupunki onkin vastustamaton paikka vaan kierrellä ja katsella kauniita rakennuksia.
    Mukavaa loma viikkoa sulle=)

    VastaaPoista
  10. Oikein hyvää lomaa! Sitä aloitellaan täälläkin. Lämpenisi nyt ilmat, täällä idässä tällä hetkellä pilvistä muttei sada.

    VastaaPoista
  11. Hauskoja esineitä, siilijono tepastelee kohti ruoka-apajia ;) Rentouttavia lomapäiviä sulle :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos! Tänään piti uhrata kallista loma-aikaa ikkunanpesuun, mutta sittenhän sekin on tehty :).

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!