maanantai 5. maaliskuuta 2012

Tunnustus

Sain tunnustuksen  Eliseltä blogista Kirjeitä Kartanonrouvalta . Kiitos!

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita seitsemän random faktaa itsestäsi.

3. Lahjoita tämä sama tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle
.


Täytyy tunnustaa heti aluksi, etten tiennyt mitä sana random tarkoittaa, piti kysyä tyttäriltä. Se tarkoittaa siis suunnilleen samaa kuin ihan mitä vaan.

Siis seitsemän faktaa minusta:

1. Olen 162 cm pitkä, vaatekoko M (tai L -ei niin ahdista).
2. Osaan (tai olen ainakin osannut) käyttää kauhakuormaajaa.
3. Olen joutunut muuttamaan paljon. Alle kouluikäisenä asuin kolmessa eri paikassa. En aina oikein tiedä mitä sanoisin, kun kysytään mistä olen kotoisin. Koko ikäni olen asunut kuitenkin Hämeessä, ai niin, vajaan vuoden Raumalla.
4. Olen suurinpiirtein riippuvainen vihreästä teestä.
5. Olen nuoresta saakka ollut suuri Dave Lindholm fani, mitähän hänelle nykyään kuuluu?
6. Olen suorittanut kolme eri ammattitutkintoa, joista keskimmäinen on puistopuutarhuri.
7. Lapsena olin vähällä hukkua kolme kertaa, ennen kuin opin uimaan. En ui vieläkään mielelläni pitkiä matkoja.

Tunnustusta haluan antaa jokaiselle blogille, jonka olen laittanut sivulleni 'Kiinnostavia blogeja' -otsikon alle, eli

Voikukkapelto
Romulyylin puutarha
Päärynäpuun varjossa
Unan maailma
Villipiha
Pihamaalla
Ruusuja ja rikkaruohoja
mummola chic
Pitsit sekaisin
Tuijan koti ja puutarha
Vedenjakaja
Parolan asema
Villa Namu
Markka-aika
ja myös Kirjeitä Kartanonrouvalta, vaikka hänen ei tarvitsekaan vastata haasteeseen.

Linkit näihin blogeihin ovat listassa jo valmiina. Olisi kiva lukea näidenkin random fakta- lista, jos eivät ole jo aiemmin samaa tunnustusta vastaanottaneet!

Meillä kotona kevään tietää alkaneen, kun aurinko alkaa taas paistaa keittiönkin ikkunasta. Keskellä talvea se ei ehdi kiertää sinne saakka ennen kuin laskee. Keittössä olevat viherkasvit reagoivat heti valon lisääntymiseen...



Nyt täytyy lähteä kauppaan ja bensa-automaatille. Olin jo aiemmin päivällä bensajonossa, mutta huomasin, että maksukortti oli jäänyt toiseen laukkuun... pikkusen harmitti!

Tässä vielä se tunnustus.



Hyvää päivänjatkoa sivullani vieraileville, kiva kun kävit!

6 kommenttia:

  1. Onnea tunnustuksestasi! ja kiitos paljon!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia tunnustuksesta <3 Kirjoittelen niitä tässä, kun kerkeän. Nyt on ollut kaikenlaista häslää, etten ole kerinnyt paljoa viettää aikaa täällä :)

    VastaaPoista
  3. Kiitokset! Mukava oli myös lueskell omia tunnustuksiasi.

    Kohtaan 5 viitaten; hattu päässään ja huivi kaulassaan Dave tuolla kaupungilla näyttää liikuskelevan (no onhan toki tuolla muutakin päällään...). Ihan omalta itseltään näyttää :)

    VastaaPoista
  4. Hyvä, kun Dave liikuskelee entiseen malliin, keikkaileekin jonkin verran keikkakalenterin mukaan.

    VastaaPoista
  5. Daven näin viimeksi viime kesänä Porissa jazzeilla, entisellään, kuten Tiina totesi ... kiva kun meissä puutarhaihmisissä on myös musiikki-ihmisiä ...

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!