Ensimmäinen leijonankita on kukassa. Tämä on äidin esikasvattamia taimia. Omat leijonankitani kukkivat varmaan vasta elokuussa...
Pioni on avannut ensimmäisen, painavan kukkansa.
Lisää nuppuja on avautumaisillaan. Viime vuonna pionien kukinta oli jo menossa ohi näin kesäkuun lopussa.
Bellikset ovat jotenkin niin vastustamattoman herttaisia! Pitkään kukkivat puna-ailakit sopivat hyvin niiden kaveriksi.
Keltapäivänliljat kukkivat tänä vuonna runsaasti. Voi, kun niiden tuoksunkin saisi liitettyä kuvaan mukaan!
Maariankellojen nuput kasvavat. Niiden aukeamista odotan kovasti.
Tähän kuvaan mahtuu koko etupiha.
Sain kuistin ikkunat vihdoin pestyä. Sen kunniaksi näkymiä kuistin sohvalta. Järvi muuttuu kokoajan ja näkymä sen myötä. Tätä jaksan katsella loputtomiin...
Hyvää kuunvaihdetta sivullani vieraileville!