Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona-aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste korona-aika. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Maaliskuuta

 

Kevät etenee ja lumetkin vihdoin vähenee. Taimikasvatushyllyssä narsissitupakat, lumotupakat, koristeporkkanat, tomaatit ja värinokkoset nauttivat keväisestä auringonpaisteesta. Puutarhuri vaan ei ole oikein vedossa. Pitkään pelätty ja lopulta jo vähän odotettukin korona iski viimein. Olo on suht hyvä, normaaleja askareita kotona jaksaa hyvin tehdä, tosin parhaiten viihdyn nyt sohvannurkassa. Tulee katseltua tv:stä kaikki katsomatta jääneet tallenteet ja kiinnostavat elokuvat. On hyvä pysähtyä välillä ja nyt on siihen hyvä syy.


Nyt en ole retkeillyt kameran kanssa, mutta aiemmin tässä kuussa kuvailin maaliskuista luontoa...







Kaunista aurinkoista päivää blogini lukijoille!


keskiviikko 6. tammikuuta 2021

Vuosi 2020 kuvina

 

Vuosi 2020 kuvina kuukausi kuukaudelta.



Tammikuun alussa mökkilahti oli osittain sula, eikä tainnut kunnolla jäätyä koko talvena.




Helmikuussa kuvasin lapsenlastani Hildaa syömäpuuhissa.




Maaliskuussa oli jo enemmän valoa. Huurteinen metsikkö vastavalossa.




Huhtikuisia raidan kukkia.




Tulppaaneja toukokuussa.




Kesäkuussa mökin etupihalla oli ihana laukkojen pallomeri.




Heinäkuussa sain ihailla pitkään palavan rakkauden loistavan punaista kukintaa.




Elokuussa gladiolukset koristivat mökkipihaa.




Syyskuussa kuvasin kissankelloja.




Silkkiunikot eivät millään olisi malttaneet lopettaa. Nuppuja avautui vielä lokakuussakin.




Epätavallisen kaunis marraskuun taivas.




Joulukuussa totinen pikkutonttu 2v leipoi innokkaasti pipareita.




Paljon kaunista mahtui tähänkin vuoteen, vaikka taustalla olikin koronaepidemian tuomaa epävarmuutta. Toivottavasti nämä hyvät asiat jäävät tästäkin vuodesta päälimmäiseksi mieleen.
























maanantai 6. huhtikuuta 2020

Hengähdystauko



Olen töissä vanhusten palvelutalossa ja tänä korona-aikana se tarkoittaa, että työtä riittää. Olemme lyhyessä ajassa muokanneet työpäiviämme ja vanhusten arkea palvelutalossa niin, että eläminen siellä olisi mahdollisimman turvallista heille. Vaikeinta on ehkä muuttaa omaa ajattelua niin, että osaa ottaa hygieenisyyden ja turvallisuuden huomioon joka tilanteessa. 

Käytännössä vanhukset ovat joutuneet sopeutumaan siihen, että joutuvat olemaan erillään toisistaan. Kaikki ryhmät ja tapahtumat on peruttu toistaiseksi. Toisille yksinolo on ihan luontaista, mutta toiset kärsivät kovasti, kun ei voi enää kerääntyä aulaan muistelemaan porukalla menneitä. Ei voi enää istua yhdessä katselemassa tv:stä vanhaa kotimaista elokuvaa. Ei voi lähteä joka viikkoiselle päivätanssi reissulle. Eikä pääse enää edes lähikauppaan itse valitsemaan päivän ruoka-aineksia.

 Työn kuvat ovat muuttuneet. Siivoojia on tullut yksi lisää ja he tekevät nyt työtä kahdessa vuorossa. Kun omaiset eivät enää saa vierailla palvelutalossa, ohjaaja auttaa vanhuksia ottamaan videopuheluita omaisiin ja ottaa valokuvia vanhusten jääkaapeista, jotta omaiset tietävät, mitä vanhukselle täytyy tuoda kaupasta. Omaiset tuovat kauppakassin palvelutalon ulko-ovelle ja näkevät ehkä vanhuksensa lasin läpi. Sairaanhoitaja käy kaupassa niiden puolesta, joilla omaisia ei ole. Hoitajat joutuvat omien töidensä ohella hoitamaan vielä niitäkin tehtäviä, joita omaiset ennen hoitivat -niinpä pyykkikoneet pyörivät öisin tauotta.

Ruokailu toteutettiin aiemmin ruokasalissa, missä 70 vanhusta söi kahdessa eri kattauksessa. Nyt kokoontumisrajoituksen aikaan vanhukset on jaettu yhdeksän hengen ryhmiin ja he syövät viidessä eri paikassa kahdeksassa kattauksessa. Tämä tietää enemmän työtä keittiössä työskenteleville ja myös hoitajille, joita tarvitaan ruuan jaossa eri pisteissä. Vanhukset taas ottavat kaiken ilon irti lyhyistä ruokailuhetkistä ja jäävät juttelemaan keskenään vielä aterian syötyään. 

Kaiken keskellä vanhukset ovat tyytyväisiä, että heistä pidetään huolta, mutta ihmettelevät kuitenkin tätä kaikkea hössötystä. Syvällisiä keskusteluja syntyy ihan luonnostaan. Jonkinlainen painostava odotuksen tunnelma roikkuu kaikkien mielessä... milloin tämä loppuu ja palataan normaaliin, vai palataanko enää koskaan? 

Tämän kaiken vastapainoksi on ihana lähteä kameran kanssa luontoon. Metsässä kävely tuntuu verryttävän työssä kipeytyneitä lihaksia. Järven rannalla on tilaa olla ja hengittää. Lokkien huudot järvellä ja lintujen laulu metsässä nostaa mieleen ihanan kevätilon. Luonnossa kaikki tuntuu olevan ihan kohdallaan.













Voimia kaikille oman korona-arkenne pyörittämiseen !

maanantai 23. maaliskuuta 2020

Mökillä tänään


Huolta ja murhetta, pinnan alla kuplivaa pelkoa ja epätietoisuutta tulevasta... Elämme aikoja, jolloin ei voi tehdä varmoja suunnitelmia. Voi vain pelätä pahinta ja toivoa parasta ja uskoa siihen, että tästä korona-ajastakin selvitään, niin kuin monesta muustakin pahasta paikasta. 

Onneksi luonnossa ja puutarhassa ollaan menossa kohti valoisampaa aikaa. Jos epidemia olisi lähtenyt liikkeelle syksyllä, olisi mieli varmasti mustempi. Nyt voi iloita puutarhan heräämisestä ja jo ensimmäisistä kukistakin :)



Pienet Katharine Hodgkin iirikset olivat jo avanneet ensimmäiset kukkansa! Vähän viluisilta ne näyttivät pakkasyön jälkeen, mutta elpyivät kun aurinko siirtyi lämmittämään niitä.




Krookusten piippoja oli näkyvissä. Virittelin verkkoja näiden päälle, sillä viime vuonna jänikset kävivät syömässä näistä suurimman osan.




Idänsinililjojen piippojen joukossa on hitaasti runsastuvaa mukulaleinikkiä jo nupulla.




Tulppaanin piippoja näkyi mukavasti.




Metsästä löysin jo yhden sinivuokon nupun, ihanaa!




Kirkas päivä sai jään hohtamaan. Kova tuuli sai sen vonkumaan ja ratisemaan.


Siivosin kukkapenkeistä viime vuoden kuivat perennan versot. Nyt saa kevät edetä, vaikken heti pääsisikään mökille puutarhaa hoitamaan.

Pysykäähän terveenä ja positiivisella mielellä! Kaunista maaliskuun viikkoa!