sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä haaste

 

Sain Pirjolta Tuplasti terapiaa -blogista Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Kiitos! Pirjo on laittanut haasteen blogiinsa jo kymmenen kertaa ja yhtä monta kertaa olen siihen vastannut, ellen ihan väärin muista :). Tähän aikaan vuodesta onkin ihana selata kuvia ja muistella mennyttä kesää.



Ensimmäiseksi kuva kesäkuulta. Kuolanpioni, kirsikka ja omenapuu kukkii. Kesä on alussa. Kuvassa näkyy myös takapihan tulppaaneja ja osa kasvimaata.



Löysin ihanat orvokit ovenpieltä koristamaan. Nämä eivät jaksaneet kukkia ihan koko kesää, mutta alkukesän ne olivat todella kauniit.



Siperiankurjenmiekka ja akileijat -herkkää kauneutta.




Tänä kesänä ihastutti myös saksankurjenmiekkojen kukinta.



Joskus kukat poseeraavat kuvissa todella onnistuneesti. Tässä suloinen kerrottu idänkurjenpolvi.



Viimeiseksi herkkä kuva kukintaansa lopettelevasta purppuratulikukasta. Kukinnan loppupuolella sen varret kääntyilevät viehkosti ja kasvi on kaunis loppuun saakka.

Mukavaa alkavaa viikkoa blogini lukijoille!













lauantai 1. lokakuuta 2022

Syysaamu

 




Seitsemältä syysaamuna aurinko on juuri nousemassa. Järvi peilaa kirkastuvan taivaan värejä.



Veden pinnalla on vähän utua. Syysaamuna järvi on hyvin hiljainen. Ei kuulu lokkien huutoja, niinkuin kesällä vuorokauden ympäri.



Kylätiekin on hiljainen.



Aurinko nousee ja maisema on hetken kullan hohtoinen.



Tänään laitetaan kanootti talviteloille, mutta vielä kerran lähdemme melomaan järvelle.



Lokki tarkkailee ympäristöään kiveltään.




Pienellä luodolla on varis nokkimassa kalanperkeitä. Toinen lennähtää rinnalle ja näyttää kysyvän riittäisikö minullekin.




Aurinko paistaa matalalta. Ilmassa on haikeaa luopumista, mutta samalla kiitollisuutta kauniista kesästä.