torstai 31. tammikuuta 2013

Aurinkoa pilviseen päivään

Tällä viikolla ei ole paljon aurinkoa näkynyt. Etsin tähän muutamia kuvia talviauringosta tammikuun viimeisen päivän piristykseksi.



 
Viimeiseen kuvaan muodostuu aivan kuin valoenkeli!
 
 
Vuoden ensimmäinen kuukausi on ihan lopuillaan. Helmikuu tuo kevään toivottavasti jo lähemmäksi!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Omituisia tapoja

Sain Villa Namun Tiinalta tälläisen iloisen tunnustuksen. Kiitos!

 
Tunnustukseen kuuluu paljastaa viisi omituista tapaa itsestään. Mitähän täällä nyt kehtaisi kertoa :)....

1. Tv:tä katsoessani napsuttelen usein peukalon ja keskisormen kynsiä vastakkain ihan tiedostamattomasti. Samassa huoneessa olevat yleensä lopulta hermostuvat jatkuvaan napseeseen ja huomauttavat asiasta, enkä minä ole edes huomannut napsuttelevani :)

2. Samoin tiedostamattani liikuttelen varpaitani jatkuvasti, esim kun istun katselemassa tv:tä tai odottelen unen tuloa. Kun meillä vielä oli kissa, peiton alla liikkuvat varpaani olivat tietenkin vastustamaton hyökkäilyn kohde sille.

3. En pidä kylmästä vedestä. Keitän veden aina vedenkeittimellä. Kun se on vähän jäähtynyt juon sitten pelkkää kuumaa vettä. Välillä juon toki vihreää teetäkin, mutta kuuma vesi on ihanaa!

4. Aamuisin touhuan yleensä pitkään ilman valoja. Haen lehden eteisestä ja laitan teeveden kiehumaan pimeässä. Vasta suihkuun mennessäni laitan valot päälle.

5. Minulla on tapana lähteä joka paikkaan viime tingassa. Yleensä ehdin kyllä juuri nipinnapin ajoissa. En tykkää odottelusta...

Laitan tunnustuksen eteenpäin seuraaville:

Eijalle
Katjalle
Tiitsalle
mummelille
Irenelle

Hyvää illan jatkoa :)





maanantai 28. tammikuuta 2013

Muistelen kesäistä aamua

Tänään, kun olin taas tapani mukaan lähdössä viimetingassa töihin ja  raaputin umpijäässä olevaan tuulilasiiin edes jonkinlaista kurkistusaukkoa, tuli ihan ikävä kesäaamuja. Kesäaamuna on suloista herätä aikaisin nauttimaan varhaisen aamun valosta ja hiljaisuudesta. Autoa ei tarvitse kaivaa lumen alta esiin, eikä tarvitse manata liukasta keliä.

Kesäinen aamu....



Elokuussa kerroin yhdestä kesäaamusta. Siihen postaukseen pääset tästä.


Mahdollisimman mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa sivullani vieraileville!


Tervetuloa lukijoiksi LIISA, kirsti toivonen, Vickie Dimitra, savea ja papuja sekä Maarit!

lauantai 26. tammikuuta 2013

Vielä häivähdys kesää

Kesäisiä kuvia pilvisen päivän piristykseksi...

 
Peurankellot iltahämyssä
 

 
Ailakkiniitty
 

 
Kurjenmiekka, rannan ylväs kaunotar
 
 
 

perjantai 25. tammikuuta 2013

Vastavaloon

Torstai-iltapäivän kuvausreissulla sain ihailla pakkasen huurtamia kuurankukkia. Löysin paljon muutakin kuvattavaa...


                                                                        Maalaismaisema


 
Risukossa
 

 
Aurinkopuut
 


                                                                       Silmujen talvi

                                      Hyvää alkavaa viikonloppua sivullani vieraileville!

torstai 24. tammikuuta 2013

Kuurankukkia

Pakkasyö oli huurtanut talventörröttäjät kauniisti kuuraan. Jokainen vaatimaton risukin kimalsi laskevan auringon säteissä ihmeen kauniina.



 
 

 
Kaunista loppuviikkoa sivullani vieraileville!

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Auringonlaskun aikaan

Päivä on pidentynyt sen verran, että työpäivän jälkeen ehtii vielä kävelylenkille valoisaan aikaan. Suuntaan yleensä järven jäälle, sillä nautin kun katse saa levätä lumen pinnassa ja kauempana olevissa saarissa. Jäällä olisi mukava hiihtää, mutta kävellenkin on hyvä kulkea, sillä jäällä ei ole ainakaan täällä päin kovin vahvaa lumikerrosta. Kamera on tietenkin näille kävelylenkeillä mukana...
 
 
 
Kaukana häämöttää valkoinen metsä
 

 
Oranssi ja turkoosi -talvisen iltataivaan värit
 
 

 
Viimeinen syysmyrsky ryöpytti vettä rannan puille. Oksien väliin on syntynyt jäätaidetta.
 

 
Rikkomaton lumikenttä on kaunis!
 


 
Hämärän laskeutuminen kestää jo paljon kauemmin, kuin joulukuussa.
 
Hyvää talvisen viikon jatkoa sivullani vieraileville!
 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Puutarhani aarre

Kukkamessut  -blogissa on tälläinen haaste:

Mikä kukka on sinun silmäteräsi puutarhassa? Vai siintääkö haaveissasi jokin aarre, jota halajat pihallesi tai parvekkeellesi?

Kerro kuvin ja tekstin kera omassa blogissasi, postaa linkki tämän viestin kommentteihin. Haaste on voimassa tammikuun loppuun saakka. Kaikkien haasteeseen vastanneiden kesken arvomme VIP-lippupaketin (neljälle hengelle) Uudenkaupungin Kukkamessuille; sisältäen pääsyliput, ruokailun, tuotekassin ja muuta mukavaa. Lohdutuspalkintoina mm. Kukkamessujen iki-ihania tuotteita; kasseja ja mikrokuituliinoja






Minun puutarhani aarre on luonnonkantaa oleva kullero. Mummoni siirsi Lapin kulleroa Pieksämäen lähellä olevalle mökilleen todennäköisesti 50-luvun lopulla. Kullerot ovat kukkineet mökin seinustalla siitä lähtien. 90-luvulla siirsin muutaman alun tänne kerrostalomme kukkapenkkiin. Tämän sivun kuvat ovat näistä kulleroista. Viime kesänä istutin muutamia alkuja mökkipuutarhaani. Toivottavasti mummon kullerot kukkivat kultaisina penkissäni ensi kesänä!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kymmenen kuvaa kesään -tammikuu + elämäni möhläys

Taas on kuukausi mennyt ja on aika laittaa tänne kuukauden ikkunakuva.

 
Aikalailla samanlainen näkymä on, kuin joulukuussakin. Ihanaa on kuitenkin ajatella, että enää viisi kuukauden ikkunakuvaa ja ollaan juhannuksessa :).
 
Sain Tylsältä Mörökölliltä jo jokin aika sitten haasteen kertoa elämäni möhläyksestä.  Vaikeampaa kuin ensin kuvittelisikaan! Tiedän kyllä mokanneeni useita kertoja, mutta ilmeisesti olen halunnut unohtaa mokat niin totaalisesti, etten oikein muista niitä... No jotain sentään muistuu mieleen. Puutarhakoulussa minulla oli kirpparilta ostettu vähän rähjäinen parkatakki työtakkina. Tiivistimme kasvihuoneen perustuksia ja takkini kumpaankin hihaan tarttui polyuretaania, joka kuivettui keltavihreäksi mönjäksi hihansuuhun, eikä se lähtenyt enää millään pois. Koska takki oli rähjäinen työtakki, en välittänyt tahroista, vaan käytin takkia edelleen. Sitten olimme talvidenrologiakierroksella ja opettaja alkoi yllättäen kysellä tiesimmekö, miksi Venäjän armeijan talvipalttoissa oli aikoinaan nappirivistöt hihojen päällä. Hän kertoi, että ne oli kehitelty estämään sotilaita pyyhkimästä nenäänsä hihansuihin -niille olisi käyttöä vielä nykyäänkin, totesi hän lopuksi. Tajusin kyllä, että hän oli huomannut kellanvihreät tahrat hihoissani, mutta en saanut sanotuksi, että tahrat ovat polyuretaania, eivätkä räkää. Niinpä jäin varmaan ikuisesti tuon opettajan muistiin sinä häpeämättömänä tyttönä, joka pyyhkii nenänsä hihoihinsa :).
 
Noloja tilanteita ovat myös tuollaiset arkipäivän mokat, kuten esim se, että ottaa kaupassa vahingossa jonkun muun ostoskärryt ja se joku tulee sitten yllättäen koputtamaan olkapäähän, että minne olet viemässä minun kärryjäni. Tai luulee puhuvansa vieressä kävelevälle tyttärelle, mutta siinä onkin joku muu vieras ihminen.
 
Mörökölli ehdotti, että tätä haastetta jatkettaisiin eteenpäin, jotenka ottakaa tästä haaste mukaan ja kertokaa elämänne möhläyksestä! On terveellistä nauraa välillä itselleen :)
 
Mukavaa talviviikkoa sivullani vieraileville!

lauantai 19. tammikuuta 2013

Lumen värit

Pilvisenä päivänä lumi on valkoista tai korkeintaan harmaata. Aurinko antaa lumelle värejä. Keskipäivän kirkkaudessa lumi on häikäisevä valkoista ja säkenöivän sinistä. Auringon laskiessa lumen värit ovat kauneimmillaan.


 
 
Oranssia, kultaa ja siniharmaata
 
 

 
Varjot ovat syvemmän sinisiä
 
 
 
 
Lumen pinnalla kimmeltää...
 
 
 
 
Laskeva aurinko värjää myös vastakkaisen taivaanrannan.
 
 
Mukavaa viikonlopun jatkoa sivuillani vieraileville!
 

torstai 17. tammikuuta 2013

3x11 kysymystä


 






 
 
Olen saanut tämän 11 kysymystä-haasteen kolmeen kertaan; Kruunuvuokolta Puutarhan Lumosta, pirjolta mökkipuutarhasta ja Sailalta Saaripalstalta. Kiitos kaikille! Kun olen vastannut näihin 3x11 kysymykseen tiedätte minusta varmasti ihan kaiken :)



Kruunuvuokon kysymykset

1.Minkä haaveen toivoisit elämässäsi toteutuvan?
- Monet haaveet on jo toteutuneet... Haluaisin, että kumpikin tyttäreni löytäisi paikkansa elämässä.

2. Onko lasisi puoliksi täynnä, vai puoliksi tyhjä? Toisin sanoen oletko optimisti vai pessimisti?
- Puoliksi täynnä -useimmiten.

3. Onnistunein matkasi?
- Ehkä Italian matka vanhemman tyttären kanssa Ischian saarelle. Kävimme myös Pompeijissa ja Vesuviuksella.

4. Oletko meri- vai järvi ihminen?
- Viihdyn rannalla järven tai meren.

4. Mieleenpainuvin muistosi?
- Lapsien syntymät.

5.Mikä vuodenaika on sinulle tärkein?
- Pidän syksystä, mutta myös keväästä -ehkä eniten siirtymisestä vuodenajasta toiseen.

6. Kannatko missä määrin huolta ympäröivästä luonnosta?
- Kyllä. Pyrin toimimaan luontoa säästäen.

7. Mikä saa sinut onnelliseksi?
- Kiireetön hetki.

8. Suunnitelmiasi alkaneelle vuodelle?
- Yritän järjestää itselleni kiireettömiä hetkiä lisää...

9. Mielestäsi paras asumismuoto, kerros- rivi vai omakotitalo?
- Oman elämäntilanteen takia kerrostalo, omakotitalossa haluaisin asua.

10. Mikä on lähinnä sydäntäsi; kirjat, musiikki, elokuvat tai joku muu?
- Musiikki liikuttaa eniten.

11. Lempiharrastuksesi?
- Valokuvaus tällä hetkellä.





pirjon kysymykset

1. Puutarhasi paras maanpeitekasvi?
- Tuoksumatrasta on tullut hyvä maanpeitekasvi. Istutin sen kukkapenkkiin reunuskasviksi, mutta se on vallannut puolet penkistä :). Onneksi se on matala kasvi ja antaa hyvin kasvutilaa korkeammille. Samalla se on kaunis tausta ja estää hyvin rikkaruohojen kasvua.

2. Luonnonkivipengerrys vai muurikivi?
- Luonnonkivipengerrys.

3. Suosikki puutarhakirjasi?
- Kirpputorilta löytämäni Pentti Alangon Puut ja pensaat.

4. Haittaako sinua, jos nurmikossa kasvaa sammalta?
- Ei! Sammal on kaunista.

5. Töissä huomasin, että useimmat eivät pidä vuorenkilvestä ja pensashanhikista. Löytyykö näille paikka puutarhastasi?
- Vuorenkilvelle löytyy, mutta pensashanhikille ei.

6. Puutarhasi pahin riesa, onko sitä?
- Nurmikonleikkuu. Tontilla on paljon kontiaisia, jotka tekevät kekoja maan pinnalle. Keot haittaavat nurmikonleikkuuta.

7. Elokuva, josta pidät?
- Tyttö ja helmikorvakoru on kiehtova.

8. Onko elintarvikkeiden alkuperä- ja valmistusmaa tärkeä tehdessäsi ostopäätöksen?
- Ostan mieluiten kotimaista.

9. Painatko herätyskellosta torkkua, vai nousetko heti ylös?
- Nousen heti ylös. Yleensä olen jo hereillä, kun kello soi.

10.Mihin haluaisit matkustaa ja miksi?
- Jollekin Karibianmeren saarelle. Siellä olisin tarpeeksi kaukana kaikesta arjesta.

11. Mikä sai sinut hymyilemään tänään?
- Hymyilin mummelille, joka jammaili Tapio Rautavaaran musiikin tahdissa :)






Sailan kysymykset

1. Mikä puutarhakohde on jäänyt mieleesi maailmalta?
- Opiskeluaikana tehtiin puutarhamatka Irlantiin. Vierailimme siellä useammassakin puistossa ja puutarhassa Dublinin ympäristössä.

2. Entä kotimaasta?
- Mustilan arboretum.

3. Millaisen istutuksen haluaisit tänä vuonna toteuttaa?
- Tänä vuonna olisi tarkoitus istuttaa mökkitontille puita. Pienelle tontille pieniä puita ja mieluiten hedelmää tuottavia kirsikkaa, luumua...

4. Mistä kasvista olet tällä hetkellä innostunut?
- Olen innostunut perhosia houkuttelevista kasveista, niitäkin tulee lisää mökille ensi kesänä.

5. Onko kukkapenkeissäsi luonnonkasveja?
- On. Ja suosin niitä puutarhakasvien joukossa.

6. Tilaatko puutarhalehtiä (kotimaisia tai ulkomaisia)?
- Tilaan Kotipuutarhaa.

7. Montako hyllymetriä sinulla on puutarhakirjoja – onko siellä suosikkia, johon palaat yhä uudestaan?
-Puutarhakirjoja ei ole ihan kamalasti, ehkä juuri metrin verran. Olisikohan Värikuvakasvio eniten selailemani, jos se nyt lasketaan puutarhakirjaksi :).

8. Voisitko toteuttaa symmetrisen muotopuutarhan pihallesi vai pidätkö kaarevista luonnonmuodoista?
- Pidän luonnonmuodoista, mutta voisin tehdä muotopuutarha-alueenkin
.
9. Onko pihallasi kasviyhdistelmää, johon olet erityisen tyytyväinen?
- Viime kesänä sykähdytti erityisesti myskimalva-loistotädyke-paimenmatara yhdistelmä!

10. Millaisia hyötykasveja kasvatat mieluiten?
- Yrttejä ja pitkin kesää syötäviä naposteltavia; herneitä, kesäkurpitsaa, porkkanoita.

11. Mikä on paras hetki puutarhassasi?
- Taianomaisin hetki on varhainen aamu; kaste kimmeltää ja avautuvat unikot varistavat nuppukuoriaan pois.


Minun kysymykseni:

1. Puutarhaihmisissä tuntuu olevan eniten maamerkkeihin kuuluvia. Oletko sinä horoskoopiltasi kauris, härkä tai neitsyt?

2. Oletko saanut puutarha-alan koulutusta kurssin tms merkeissä?

3. Onko kukkapenkissäsi luonnonkasveja? (Tämä kysymys oli Sailallakin)

4. Oletko aamu- vai iltaihminen?

5. Oliko sinulla lapsena lempinimeä?

6. Tykkäätkö hiihtää, luistella?

7.  Jos muuttaisit ulkomaille, minne lähtisit?

8. Risteily, rantaloma, kaupunkiloma vai omatoimimatka kaukomaille?

9. Mihin olit viimekesänä tyytyväisin puutarhassasi?

10. Lempipuusi?

11. Mikä sai sinut tänään hymyilemään? (Tämä kysymys oli pirjollakin)

Haasteeseen kuluu siis vastata näihin yhteentoista kysymykseen, haastaa mukaan 11 blogia ja keksiä heille uudet kysymykset. Haasteen lähetän seuraaville:

Puutarhastelua
villa tölli
Mummula mutkan takana
Villa Rose
elämää luonnossa
Liisan kotona
Pihan elämää
Koristepuutarhurin pihalla
Kuusiranta -ihan metsässä
Onnea istuttamassa
Anun puutarha


Mukavaa lähestyvää viikonloppua kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea tänne saakka ;) !

Olen saanut uusia lukijoita, tervetuloa Saila ja aimarii!
.











 
 
 

tiistai 15. tammikuuta 2013

Häivähdys kesää




Tässä välissä tekee mieli unelmoida hetki kesästä...


 
...kukkien herkät terälehdet aamuvaloa vasten...
 
 
 
 
...heinikon keskellä päivänkakkaroiden iloiset naamat...
 
 
 
 
...unikon huojahdus tuulessa... kesä!
 
 

maanantai 14. tammikuuta 2013

Murolekoski

Lauantaisella kuvausreissulla kävin Ruovedellä Murolekoskella saakka. Kosken lähellä on Muroleen kanava, jonka kautta kulkee vesireitti Tampereelta aina Virroille saakka. Sateisen kesän ja syksyn ansiosta koskessa kuohui paljon vettä ja kosteaa utua nousi pakkasilmaan.


 
Koski alajuoksulle päin
 

 
Koski yläjuoksulle päin.

 
 
Kosken pyörteitä
 

 

 
Rannan kiviin on tullut kaunis pitsireuna jäästä



Bongasin koskikaran keskeltä koskea. Siinä se seisoi pienellä kivellä keskellä kuohuja ja sukelteli välillä hyiseen veteen pyydystämään syötävää. Tämä kuva ei ole oikein mistään kotoisin, se on tässä vain todisteaineistona bongauksestani. Pienestä eläväisestä linnusta on vaikea saada kuvaa pelkällä zoomilla.

                                      Mukavaa viikon jatkoa sivullani vieraileville!

lauantai 12. tammikuuta 2013

Talvipäivä

Tänään ajelin yhdisteltylle autonhuolto-, kyläily- ja kuvausreissulle Teiskoon. Pilvet rakoilivat päivän kuluessa lupaavasti ja iltapäivällä paistoi jo hetken aurinko. Liikkuminen aurinkoisessa maalaismaisemassa piristi kummasti mieltä!

 

 
Kämmenniemessä on vuonna 1899 valmistunut  Aunessilta, jonka oli käytössä 1980-luvun alkuun saakka. Silta on niin kapea, että on vaikea uskoa, että se on riittänyt liikenteelle vielä niinkin pitkään. Nykyisin silta on museona.
 

 
Kalpea aurinko.
 

 
Näkymä Näsijärvelle.
 

 
Hempeä talvimaisema.
 

 
Vastarannalle paistaa iltapäivän aurinko
 
Mukavaa viikonlopun jatkoa sivullani vieraileville!

torstai 10. tammikuuta 2013

Talvea


Talvi on nyt kauneimmillaan. En ole päässyt kuvausreissuille, mutta arkistoista löytyi talvisia kuvia kolmen vuoden takaa. Silloin oli tammikuussa tosi kaunis kuura,  joka kesti puissa  monta viikkoa.



Teiskolainen maitolaiturikin on saanut kuurakuorrutuksen.




Männyt näyttävät tosi arktisilta.




Luminen vaahtera




Aurinko herättää lumisen maiseman heti eloon




Pikkujärvi uinuu talviunta


Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua sivullani vieraileville!