sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Vuosi 2018



Vuoden vaihtuessa katse suuntautuu eteenpäin, mutta muistellaan hetki kulunutta vuotta kuukausi kuukaudelta...




Tammikuinen kuva Pälkäneen peltoaukealta




Talvi oli luminen ja kaunis. Puut olivat usein kuuran koristelemia.




Maaliskuinen auringonlasku




Huhtikuussa kuvasin Pyhäjärven jäiden lähtöä Varalan rannassa




Toukokuussa kesä tuli rytinällä, kaikki ihana oli vielä edessä...




Kesä eteni vauhdilla. Horsman kukintaa kesäkuussa.




Heinäkuun helteillä olin töissä, mutta ajelin usein mökille kastelemaan kukkiani ja viilentämään itseäni järvessä...




Elokuussa punaiset gladiolukset kukkivat upeasti kuistin ikkunan takana




Päivänsini kukassa syyskuussa




Lokakuun maisema




Kesän aikana kotini läheltä purettiin -50-luvun koulurakennus ja uuden rakentaminen oli marraskuussa alussa.




Joulukuussa sain ensimmäisen lapsenlapseni syliini :)

Hyvää vuoden vaihdetta blogini lukijoille!



sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Talven tullen



Blogissani on ollut aika hiljaista viime aikoina. Talven tullen valokuvaaminen on jäänyt vähiin, eikä postauksiin ole löytynyt oikein aiheita. Suuri syy blogihiljaisuuteen on ollut myös tyttäreni vauvan odotus. Tämä asia on täyttänyt ajatukset niin kokonaan, että blogimaailmassa on tullut vierailtua todella harvoin. Nyt odotus on onnellisesti ohi ja olen vajaan viikon ikäisen tyttövauvan iki-ihastunut mummo -ja ajatukset ovat edelleen kiinni jossain ihan muualla kuin blogin kirjoittamisessa :)

Jonkin verran olen sentään liikkunut kameran kanssa muuallakin kuin tyttären tyttären ympärillä. Tässä kauniin, aurinkoisen huurreaamun kuvia...





Huurre tekee jokaisesta heinänkorresta erityisen




Pujokin on kaunis talventörröttäjänä




Varjosta valoon




Mäkikuisma




Heinähelmiä




Pehmeitä sävyjä




Vähän epäonnistunut kuva, joka kuitenkin välittää oikean tunnelman...


Ihanaa kolmatta adventtisunnuntaita!