Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste haasteet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Puutarhavuosi 2022

 

Sain Betweeniltä jo aikoja sitten Puutarhavuosi 2022 -haasteen. Blogin talvitauon tässä vaiheessa siihen onkin hyvin aikaa paneutua.


Lapsenlapseni Hilda elokuisessa puutarhassa.


1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?
a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä b.Laiskottelua /Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä

En oikein mitään näistä... Harrastan puutarhaa luodessani suunnittelua, mutta teen myös joitain istutuksia extempore. Osaan hyvin laiskotella, olen itseasiassa istuttanut kukkapenkkini niin täyteläisiksi, että niiden hoito on helppoa, kun rikkaruohot eivät mahdu kasvamaan ja riittää, kun kitken kukkapenkit perusteellisesti keväällä. Silloin tuleekin sitten ahkeroitua hullun lailla... Kasvatan joka vuosi vähän hyötykasvejakin, vaikka kukkivat koristekasvit ovatkin paljon mielenkiinntoisempia. Kierrätystä ja romutaidetta puutarhastani löytyy, mutta betonitöitä en ole koskaan tehnyt, vaikka niitä haluaisinkin joskus tehdä.


Mieluisinta suunniteltavaa puutarhassa on värien ja muotojen yhdistelmät.


2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
a. Tarkasti b. Ai missä? c. Suunnilleen kyllä  d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Tähän vastaan b. Ai missä? Viime talvena en tehnyt suunnitelmia puutarhaan -muistaakseni.

Tämä kiva yhdistelmä syntyi lähes suunnittelematta, kun istutin venähtäneet suklaakosmokset heinien kera penkkiin, jossa kasvoi ennestään tähtililjaa.


3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
a. Ei
b. Yksi  c. Muutamia

d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

c. Muutamia. Valitettavasti pihaani ei oikein mahdu enää uusia kasveja... Nyt olen kyllä suunnitellut uutta ihan pientä kukkapenkkiä poistamani syreenipensaan paikalle. Paikka on sellainen, että sateella siihen kertyy vettä. Syreeni ei ilmeisesti kestänyt liian kosteaa kasvupaikkaa. Tähän saisi hyvän paikan kosteassa viihtyville perennoille... Viime vuonna ostin mm uudet  japaninsarat talvella menehtyneiden tilalle. Kokeilen joka vuosi jotain uusia kylvökukkia, viime vuonna mm sirokannusruohoa ja pallerokiurunkukkaa. Isompia hankintoja en tehnyt.


Pikkuinen sinisilmiö on viime vuoden tulokkaita. Se lisääntyy myös siemenistä; toivon sinisilmiökasvustoa tälle paikalle...

4. Menetitkö kasveja?
a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani. b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi ainakin yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

b. Puutarhan hoitoon kuuluu mielestäni se, että tilanne elää. Toiset kasvit menestyvät vähän liiankin hyvin, toiset joutuvat väistymään. On mielenkiintoista seurata, miten puutarha kehittyy vuosien myötä!


Lilja Lollypop sinnitteli hengissä monta vuotta yhden varren voimin, mutta nyt se lisääntyy vuosi vuodelta.


5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Se voisi olla se pergola, josta olen jo haaveillut vuosia...

Pergolaa en ole saanut, mutta viime vuonna hankin terassille edullisen katoksen Ikeasta. Se osoittautui hyväksi hankinnaksi. Siihen voisi ohjata kasvamaan kesäköynnöksiä.


6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2022?

                                                                          a. Sää

                                                                   b. Kukkaloisto

c. Joku muu. Mikä?

c. Viime kesänä elokuu oli niin lämmin, että hyviä perhoskelejä riitti kuun loppuun saakka. Puutarhassani kasvaa punalatvaa, joka kukkii vasta elokuun lopulla. Nyt ensimmäistä kertaa se oli aivan täynnä perhosia elokuun lopun hellepäivinä. Ihana näky, jota saan varmasti vaan muistella tulevina vuosina.



7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

En tiedä, onko tämä saavutus, mutta iloitsin kovasti, kun sirotuomipihlajani kukki ensimmäistä kertaa. Ostin sen vähän huonokuntoisen taimena ja rusakko kävi vielä parturoimassa sen ensimmäisenä talvena. Mutta niin vaan pieni puu toipui ja kukki viime keväänä.




8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Löysin sattumalta taimimyymälästä ruusunätkelmän taimen. Istutin sen mökin portaiden viereen. Iloitsin, kun kukan väri osoittautui kauniin vaaleanpunaiseksi. Toivottavasti se talvehtii hyvin ja kukkii ensi kesänäkin...




9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

Esikasvatin lumotupakkaa ja oletin, että se muistuttaa kasvutavaltaan narsissitupakkaa tai koristetupakkaa. Kasvi olikin aivan eri tyylinen. Se kasvoi hyvin korkeaksi ja haaraisten varsien päässä olevat pienet kukat eivät olleet kovin koristeellisia. Lumotupakalle sanon ei jatkoon.

Lumotupakka, mukana yksi narsissitupakkakin.




10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Ruusunätkelmän suloinen väri yllätti positiivisesti. Samoin kesä-heinäkuun vaihteessa kukkineet saksankurjenmiekat.



11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Suurin pettymys oli ilman muuta monta vuotta kukkapenkissä talvehtineen ruostekukan menehtyminen. 


12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

Käytin suurimman osan kesäkukkiin ja toisen mokoman tulppaanin sipuleihin syksyllä.

Kesäkukkia on ruukuissa ja astioissa ympäri tonttia.



13. Mitä opit?

Opin vielä paremmin ymmärtämään puutarhani pienilmastoja. Valo ja varjo vaikuttaa paljon kasvien menestymiseen ja kukinnan onnistumiseen.


14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

Odotan kovasti tulevaa kasvukautta. Juuri nyt tämän harmaan talven keskellä on kova ikävä värejä!

Tätä odotan...!



Haasteen säännöt:

1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja.
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.


Sain haasteen Betweeniltä Rikkaruohoelämää -blogista.  Ja haasteenhan on alunperin laittanut liikkeelle Minna Hiidenkiven puutarhassa -blogista. Tämä on tainnut liikkua jo niin pitkään blogeissa, etten nyt haasta ketään erityisesti, mutta jos haluat vielä muistella mennyttä puutarhavuotta, niin ota haaste mukaasi!





sunnuntai 23. lokakuuta 2022

Kuusi kuvaa kesästä haaste

 

Sain Pirjolta Tuplasti terapiaa -blogista Kuusi kuvaa kesästä -haasteen. Kiitos! Pirjo on laittanut haasteen blogiinsa jo kymmenen kertaa ja yhtä monta kertaa olen siihen vastannut, ellen ihan väärin muista :). Tähän aikaan vuodesta onkin ihana selata kuvia ja muistella mennyttä kesää.



Ensimmäiseksi kuva kesäkuulta. Kuolanpioni, kirsikka ja omenapuu kukkii. Kesä on alussa. Kuvassa näkyy myös takapihan tulppaaneja ja osa kasvimaata.



Löysin ihanat orvokit ovenpieltä koristamaan. Nämä eivät jaksaneet kukkia ihan koko kesää, mutta alkukesän ne olivat todella kauniit.



Siperiankurjenmiekka ja akileijat -herkkää kauneutta.




Tänä kesänä ihastutti myös saksankurjenmiekkojen kukinta.



Joskus kukat poseeraavat kuvissa todella onnistuneesti. Tässä suloinen kerrottu idänkurjenpolvi.



Viimeiseksi herkkä kuva kukintaansa lopettelevasta purppuratulikukasta. Kukinnan loppupuolella sen varret kääntyilevät viehkosti ja kasvi on kaunis loppuun saakka.

Mukavaa alkavaa viikkoa blogini lukijoille!













torstai 9. joulukuuta 2021

Kuusi kuvaa kesästä

 

Sain Tuplasti terapiaa -blogin Pirjolta jo perinteeksi tulleen haasteen Kuusi kuvaa kesästä. Nyt pakkasen keskellä on ihana uppoutua kesän kuviin. En päässyt toukokuuta pidemmälle, kun olin jo saanut kuusi kuvaa kokoon, joten mennään nyt näillä alkukesän kuvilla. Alkukesä onkin ihan parasta aikaa puutarhassa ja luonnossa.



Voikukkien äärimmäisen keltaista kukintaa...




Pieniä ihmeitä alkukesän luonnossa; runsaasti kukkivat pelto-orvokit.




Keväinen melontaretki järvelle; hennosti vihertävät puut ja rentukat rantakosteikossa.




Kaksivuotias Hilda ja kylmänkukat.




Suo-orvokkeja




Tulppaanit ja rotkolemmikki.



Kuusi kuvaa kesästä -haaste:

- julkaise kuusi kuvaa kuluneelta kesältä
- aihe on täysin vapaa
- haasta muita vastaamaan


Haastan blogit


Haasteen saa myös ottaa vapaasti mukaansa, jos haluaa fiilistellä kesän kuvilla :)


torstai 29. huhtikuuta 2021

Kadonneista oppia -haaste

 

Sain Puutarhaeloa -blogin Riitalta haasteen kertoa puutarhani kadonneista tai tarkoituksella poistetuista kasveista. Tämä on mielenkiintoinen haaste, kiitos Riitta!

Olen rakentanut mökkipuutarhaani nyt kymmenen vuotta ja kadonneita kasveja on aika paljon. 


Ensimmäisenä kaikkein eniten harmittanut katoaminen. Ostin 2013 Turista kaksi syysleimu Blue Paradise taimea. Ne lähtivät hyvin kasvuun ja kukkivat ihanin sinisin kukin heinäkuulta lähtien. Pakkastalvi 2015-16 tappoi kuitenkin kasvit. Odotin kesään saakka, olisiko niissä vielä elonmerkkiä, mutta lopulta kaivoin ne pettyneenä ylös. Muut leimut selvisivät pihallani, vaikka kärsivätkin muutaman vuoden ajan huonommasta kasvusta.



Tällä tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu. Vuoden kuluttua Blue Paradisen katoamisen jälkeen huomasin kukkapenkissä jotain pientä sinistä. Blue Paradise oli tullut takaisin :)! Siitä lähtien se on kukkinut joka vuosi yhdellä varrella ja odotan, että se siitä vielä runsastuu. Ilmeisesti en ollut poistanut kuolleita juuria ihan tarkasti, eikä kasvi ollut ollutkaan ihan kuollut. Tästä viisastuneena en kiirehdi kuolleiden kasvien poistoa, ennen kuin olen aivan varma, ettei toivoa ole.


Toinen harmittava epäonnistuminen on tämä vanha pioni, joka kasvoi mökkipihassa jo kun ostin mökin.


Aluksi hoidin pionia hyvin ja sain sen kukkimaan vuosi vuodelta paremmin. Sitten menin heittelemään kukkapenkkiin aika reilusti tuhkaa. Tein sen talvella lumen päälle, enkä tiedostanut, että tuhkaa meni pioninkin kasvupaikalle. Pioni ei tykännyt ollenkaan kasvualusta happamuuden muutoksesta. Kukinta on heikentynyt vuosi vuodelta. Tänä vuonna ajattelin kaivaa pionin ylös ja uusia kasvualustan. Jospa se vielä innostuisi kukoistamaan...



Mantsuriankärhön katoaminen harmittaa myös kovasti. Se kasvoi viiden vuoden ajan kukkapenkissäni komistuen vuosi vuodelta. Yhtenä keväänä se ei vaan enää noussut. Jätin kasvin juuren maahan, mutta mitään elonmerkkiä se ei ole antanut. Epäilen, että kesän 2018 armoton kuumuus ja kuivuus sai kärhön menehtymään.

Kasvi, johon minulla on viha-rakkaussuhde, on kannusruoho. Se on vaatimaton luonnonkasvi. Heittelin sen siemeniä joskus kasvimaalle ja kannusruoho innostui kasvamaan todella rehevänä. Se on monivuotinen kasvi ja lisäksi se siementää runsaasti. Kannusruoho valtasi kasvimaan yhdessä sormustinkukan kanssa ja ne näyttävätkin kukkiessaan todella kauniilta. Mutta kun halusin kasvimaan taas hyötykasvien käyttöön, se ei käynytkään ihan helposti. Kannusruohon siementaimia ilmestyy kasvimaalle koko kesän ajan... siemeniä tuntuu olevan loputtomasti kasvimaan mullassa. Myös sormustinkukkaa tulee jatkuvasti, mutta sen taimia voin siirtää uusiin kasvupaikkoihin.




Kannusruoho pääsi jotenkin kylväytymään myös kaivonrenkaan ympärillä olevaan koristeheinäpenkkiin ja on tukehduttanut siinä kasvaneet koristeheinät aika tehokkaasti. Se on kuitenkin mieluinen mesikasvi kimalaisille ja muille hyönteisille. Kukkiessaan se on kaunis, pieni 'leijonankita'. Viime kesänä leikkasin sen matalaksi ja se ehti tekemään uudet kukat vielä loppukesästä eli sen kukinta-aika on pitkä. Joten koristeheinät taitavat saada lähtöpassit tästä penkistä... Tätä kasvia olen yrittänyt saada penkeistä pois, mutta olen antanut periksi...




Yksi kadonneista on särkynytsydän. Istutin sen ensimmäisenä kesänä keskelle uutta kukkapenkkiä. Se viihtyi todella hyvin ja kasvatti pitkät kukkavarret koko penkin yli. Se näytti alkukesällä hyvältä kukkiessaan samaan aikaan tulppaanien kanssa. Keskellä kesää se ei näyttänyt enää niin hyvältä ja sillä näytti olevan missiona täyttää koko kukkapenkki... Päätin siirtää sen toiseen paikkaan, mutta se ei tykännyt siirrosta vaan menehtyi. Sen jälkeen en ole uskaltanut istuttaa särkynyttäsydäntä pihaani.

Esimerkkejä olisi vielä lisääkin. Kasvit kukkapenkeissäni kasvavat todella tiheässä ja moni kasvi on kadonnut, kun se ei ole kyennyt taistelemaan elintilasta tiheässä kasvustossa. Jotkut voimakkaasti leviävät kasvit pitävät toisiaan kurissa kuten esimerkiksi vuohenkello ja helminukkajäkkärä.

Olisi mielenkiintoista kuulla teidän hävinneistä tai hävitetyistä kasveistanne!




Haaste: Kerro siis, mikä meni pieleen ja miksi. Esimerkkejä voi olla yksi tai useita. Tärkeintä on kerätä huomioita, jotta tänä kesänä meillä menisi paremmin. Haasta kolme seuraavaa. Jätä vastauksestasi kommentti Puutarhaelon huhtikuun Kadonneista oppia -haasteeseen, niin tiedän kerätä kaikki vinkit yhdeksi muistilistaksi.

maanantai 15. helmikuuta 2021

Kevään kaipuu -haaste

 Blogeissa on näkynyt Kevään kaipuu -haasteen innoittamia ihania kevät kuvia. Haasteen on alunperin laittanut liikkeelle Tiiu Puutarhahetki -blogista.



Ensimmäiset krookukset kukkivat kuuraisesta maasta. Tänä vuonna krookuksia pitäisi olla paljon enemmän. Innostuin syksyllä istuttamaan niitä lisää, vaikka hyvin tiedän, että aikaiset sipulikukat täytyy mökin pihassa suojata jäniksiltä. On vaan niin ihana nähdä värejä pitkän talven jälkeen!




Onneksi parvekkeelle voi ostaa kevättä ruukussa...




Tuo ihana vihreys!




Pinkki sinivuokko




Kevät!




Herkät kukat, mutta voimakas väri.




Puna-ailakki vie ajatukset jo kesään



Ota sinäkin haaste mukaasi, jos haluat fiilistellä kevättä!




Tässä vielä Kevään kaipuu -haasteen säännöt:
- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki -blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu  -postauksen kommenttikenttään.
Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki, jotta Tiiu löytää ne.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Kuusi kuvaa kesästä

 

Tuplasti terapiaa-blogin Pirjo laittaa aina liikkeelle Kuusi kuvaa kesästä -haasteen sopivasti näihin aikoihin, kun blogi on vaipumassa hiljaiseloon. Kiitos Pirjo!  Oli taas ihana uppoutua kesän kuviin  harmaana marraskuun päivänä. 



Talvi oli lumeton, mutta se ei silti antanut helpolla periksi. Vielä toukokuussakin satoi useaan otteeseen lunta. Kuva on otettu 11.5.




Kevätaamu mökillä. Tämä ihanuus on vain puolen vuoden odotuksen päässä...




Iiristen kukintaa odotan myös. Tein syyskesällä näille partaiiriksille uuden istutusalueen. Toivottavasti viihtyvät siinä.




Härkälintu viihtyi koko kesän mökkilahdella. Sillä oli yksi poikanenkin. Järvisätkimen kukinta oli tänä kesänä runsas.




Melontaretket kanootilla olivat kesän kohokohtia.




Kohokohtia olivat myös yksivuotiaan Hildan vierailut mökillä.




Loppukesän väriloistoa mökin etupihalla.


Olipa vaan aivan ihana kesä taas! Kuvia taisi tulla yksi liikaa, mutta menköön tämän kerran...


Ota haaste mukaasi ja muistele sinäkin mennyttä kesää!





tiistai 11. elokuuta 2020

Kuvaa kimalainen -haaste

Sain Rikkaruohoelämää ja Saaripalsta -blogeista Kuvaa kimalainen -haasteen. Kiitos! Haasteen on laittanut liikkeelle Hiidenkiven puutarhassa -blogi

Kimalaiset ja muut pörriäiset ovat tärkeitä ja odotettuja vieraita puutarhassa. Kimalaisten pörinä kukissa on yksi kesän ihanimpia ja rentouttavimpia ääniä. Usein vain istuskelen ja seuraan niiden pyörimistä kukissa sekä kuuntelen niiden ääntä. Monesti yritän myös kuvata kimalaisia, eikä se ole aina helppoa...



Isotähtiputki on hyvä pörriäiskasvi ja se on edukseen usein myös kuvissa.




Jalopähkämöä kimalaiset rakastavat...




Oreganon kukkiessa puutarhassa on eniten pörriäisiä ja perhosia. Tässä kimalaisessa taitaa olla punkkeja...




Väriminttu kilpailee hyvin suosiosta oreganon kanssa.




Luonnonkukat ovat usein hyviä kimalaismagneetteja pihassakin.




Kannusruoho on kimalaisten suosiossa. Tässä siinä ruokailee kupari- tai kultakuoriainen.




Oregano kiinnostaa myös perhosia. Tässä liuskaperhonen.




Yksi kauneimmista puutarhan lentävistä vieraista on hento tytönkorento. 


Laitan haasteen tähän otettavaksi kaikille, jotka sen haluavat ottaa. Loppukesä on hyvää pörriäisten bongausaikaa :)!


 Haasteen säännöt ovat: 

1. Kuvaa kimalaisia työn touhussa ja laita jokaisesta eri näköisestä pörrääjästä kuva haastepostaukseesi.
 
2. Kimalaisten lajeja tai roolia kimalaisyhteisössä (kuningatar, työläinen...) ei tarvitse tietää. 
Kunhan vain joka kuvassa on eri näköinen kimalainen. Halutessasi voit etsiä kimalaisille nimetkin.
 
3. Haasta vähintään kolme bloggaajaa mukaan.
 
4. Käy laittamassa haasteen aloituspostaukseen Hiidenkiven puutarhassa -blogiin kommentti, kun olet osallistunut haasteeseen, niin saat postauksesi alkuperäisen haasteen loppuun osallistuneiden listalle.