torstai 31. maaliskuuta 2016

Talven jälkeen



Kävimme mökillä pääsiäismaanantaina. Rannan lepät ja pellonreunan hopeapajut varjostavat pihaa sen verran, että lunta oli vielä aika paljon. Kukkapenkit olivat paljastuneet vain osittain. Puutarha on kuitenkin selvästi siirtymässä talvesta kevääseen.



Viime kesän kukista muistuttaa vielä siemenkodat ja -hahtuvat siellä täällä. Tässä jalokärhö Piilu.



Värimintun kaksikerroksinen kukinnonjäänne.




Mantsuriankärhön hahtuvia.




Uutta vihreääkin näkyi. Keltasauramon terhakoita versoja.




Tulikellukka




Raitatulppaanin hiipat ovat uskaltautuneet jo näin korkeiksi.


Mukavaa päivän jatkoa!

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Hehkuvaa



Vastavalo saa kasvien hennot terälehdet hehkumaan väriä...











Mukavaa maaliskuun viimeistä viikkoa!



sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Mökkipuutarhan kukintahuiput, osa 3

  
Loppukesän kukintahuippu ajoittuu mökilläni vähän kesästä riippuen heinä-elokuun vaihteeseen tai elokuun puoliväliin. Viime kesä oli erikoinen, sillä monet heinäkuussa aloittavat kukat kukkivat vasta elokuussa. Kylmästä alkukesästä johtuen siemenestä kylvämäni kukat pääsivät nekin kunnolla kukkaan vasta elokuussa. Loppukesällä mökkipuutarhassa oli siis paljon kukkijoita.




Keväällä -13 istuttamani syysvuokko kukki viime kesänä erityisen upeasti. Se on kaunis kukinnan joka vaiheessa. Pallomaiset nuput ovat viehättäviä, samoin vaaleanpunaiset kukat. Nappimaiset siemenkodatkin ovat kauniit.




Loppukesän värikkäimpiä kukkijoita ovat syysleimut. Minulla on lajikkeet Star Fire, Blue Paradise ja valkoinen nimetön lajike.




Suopayrtti kasvaa minulla varjoisalla paikalla ja kukkii siksi vasta heinäkuun lopulla. Sen kukat tuoksuvat ihanasti.





Nauhukset ovat tärkeitä kukkijoita loppukesän puutarhassa. Ne tarjoavat mettä perhosille ja muille hyönteisille ja houkuttelevat näitä puutarhurinkin ihasteltavaksi. Tässä on kallionauhus. 





Väriminttu tuo nimensä mukaan väriä puutarhaan ja on lisäksi hyvä mesikasvi.





Loppukesällä siemenestä kasvaneiden kukkien kukinta on parhaimmillaan. Kehäkukkaa täytyy kylvää joka vuosi.




Ensimmäiset silkkiunikot avautuvat jo keskikesällä, mutta pääkukinta osuu loppukesään. Tässä on taustalla mantsuriankärhö.




Silkkikukkaa kasvatin viime kesänä ensimmäistä kertaa.




Edellisenä kesänä kylvämäni syyshohdekukka kukki hienosti viime kesänä. 




Kääpiömiekkaliljat avasivat kauniita kukkiaan pitkin elokuuta.




Tiikerililja oli kauneimmillaan elokuun helteillä.




Jalokärhö Piilu viihtyy takapihan säleikössä.



Hyvää pääsiäisen jatkoa blogini lukijoille! Huomenna pitäisi olla vielä aurinkoinen kevätpäivä :)







perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kevättä ruukuissa



Kevään kaipuu on jo niin voimakas, että kävin ostamassa pääsiäiseksi erilaisia kevätkukkia.   Tein kukista asetelmat kahteen isoon keramiikkaruukkuun.

Orvokit, perunanarsissit, tete-a-tete narsissit, ja lemmikit saavat ilahduttaa pääsiäisen ajan sisällä. Laitan ne yöksi viileään, jotta kukinta kestäisi pidempään. Pääsiäisen jälkeen laitan ruukut parvekkeelle.















Hyvää pääsiäistä blogini lukijoille!



keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mökkipuutarhan kukintahuiput, osa 2



Mökkipuutarhan toinen kukintahuippu ajoittuu keskikesään, muutamalle  juhannuksen jälkeiselle viikolle.



Keskikesän näyttävin kukkija on pinkki pioni, jonka lajikenimeä en tiedä. Se on entisten mökin omistajien istuttama.



Pionin kanssa näyttävyydestä kilpailee idänunikko.



Siperiankurjenmiekka on yksi lempikukistani. Mökilläni kasvaa kirpputorilta ostettu taimi, joka vankistuu vuosi vuodelta.




Lisää sinistä puutarhaan tuo keveä harakankello, joka saa kylväytyä rauhassa kukkapenkkiin.




Keskikesään kuuluu myös pihajasmikkeen tuoksuva kukinta.




Viime kesänä kukkapenkissä kasvoi ensimmäistä kertaa huopaohdaketta. Se taitaa olla aika kova leviämään, sillä syksyllä huomasin, että se oli tehnyt aikalailla uusia lehtiruusukkeita.




Päivänkakkara ilostuttaa heleillä kukillaan eripuolilla mökkipihaa.




Kukkivat ruusut kuuluvat myös keskikesään. Punalehtiruusu kukki viime kesänä mökillä ensimmäistä kertaa.




Lehtosinilatva kukkii puolivarjoisassakin paikassa.




Ukonhattu on myöskin kirpputorilöytö. Pari pientä tainta ovat vankistuneet mukavasti.




Sormustinkukat ovat keskikesän kukkijoita.




Keskikesällä alkavat kukkia myös keväällä istutetut liljat. Tässä lajike Black Out.




Viime kesän viileät ja sateiset säät eivät suosineet mustialanruusun kukintaa. Muutama kukka sentään avautuikin, eikä homehtunut nuppuunsa.



Keskikesän kukintaa mökin etupihalla.


Mukavaa hiljaisen viikon jatkoa ja pääsiäisen odotusta!

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Mökkipuutarhan kukintahuiput, osa 1



Olen pyrkinyt siihen, että mökkini puutarhassa kukkisi aina jotakin. Ja enemmän tai vähemmän siellä onkin jotakin kukassa huhtikuun lopulta lokakuulle asti. Kukinnassa on kolme runsaampaa kukintahuippua, jotka ajoittuvat kesäkuun alkuun, kesä-heinäkuun vaihteeseen ja elokuun puoliväliin.

Sipulikukat aloittavat jo huhtikuun puolella. Kevätkurjenmiekat, posliinihyasintit, sinililjat ja narsissit tulevat kukkaan yksi toisensa jälkeen. Kun tulppaanit avautuvat, alkaa puutarhassa olla jo paljon muitakin kukkia kukassa.



Värikkäät tulppaanit varastavat kukkiessaan melkein koko shown, narsissit ja kesäpikkusydämet tuovat tasapainoa pihanäkymään.




Jaksan aina ylistää puna-ailakkia! Se on luonnonkukka, joka kylväytyy helposti kukkapenkkiin ja luo mielenkiintoisia väriyhdistelmiä puutarhakasvien kanssa. Puna-ailakki on myös helppo kitkeä penkistä pois, jos tuntuu, että sitä on liikaa.




Kevätvuohenjuuri tuo puutarhaan väriä ja tarjoaa mettä alkukesän perhosille ja muille hyönteisille. 




Puutarhassani kasvaa sinistä ja valkoista lemmikkiä. Lemmikki tuo ilmavaa runsautta kukkapenkkiin ja saa levitä kaikkialle puutarhan laitamillekin. 




Kaikkien pinkkien ja violetin sävyisten alkukesän kukkasten joukossa lämpimän punainen tulikellukka on hauska väripilkku. Tulikellukka kukki mökillä viime kesänä erityisen runsaasti.




Ukkolaukat kuuluvat ehdottomasti alkukesän näyttävimpiin kukkijoihin.




Mökillä kukkii valkoista, vaaleanpunaista ja sinistä lehtoakileijaa.




Kukkapenkkiin siirtämäni metsäkurjenpolvet kukkivat hempeän värisenä pilvenä.




Tarhakurjenmiekka ehtii vielä mukaan alkukesän kukintahuippuun.


Mukavaa sunnuntain ja kevätpäivän tasauksen päivän jatkoa!