keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Mannerheiminkallio

Vehmaisissa, kahdeksan kilometriä Tampereen keskustasta sijaitsee Mannerheiminkallio ja sillä Mannerheimin patsas. Patsas sijaitsee keskellä metsää, paikalla, josta Mannerheimin kerrotaan seuranneen Tampereen taisteluita sisällissodan aikana.

Kuvanveistäjä Evert Porila sai patsaan valmiiksi 1939. Patsaalle oli varattu paikka Koskipuistosta Verkatehtaan edustalta, mutta sotien vuoksi patsaan pystyttäminen viivästyi. Myöhemmin patsas jäi pystyttämättä, sillä marsalkka Mannerheim ei halunnut sitä pystytettäväksi hänen elinaikanaan. Patsas oli varastoituna vuosikausia Haiharan kartanossa ja pystytettiin vasta vuonna 1956 Vehmaisiin. Viime päiviin asti on keskusteltu patsaan siirtämisestä näkyvämmälle paikalle esim keskustorille, mutta vielä Mannerheim katselee kohti Tamperetta täällä keskellä metsää.








Mukavaa viikonjatkoa!

16 kommenttia:

  1. Upea patsas, valitettavasti joutunut joitakin kertoja sabotaasin kohteeksi. Mitäs mieltä olet ajatuksesta joka oli ainakin Morossa, että Naistenlahteen patsas keskelle satamaantuloreittiä siihen kivipaadelle laitettaisiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olisi kyllä paikka patsaalle, muttei ehkä tälle :)

      Poista
  2. Jotenkin sopiva tuo paikka jylhässä hongikossa, sotilaallisen ryhdikkäälle miehelle. Ja jos hän tosiaan on seissytkin tuossa, niin kiva, että patsas on sillä paikalla. Ikävä kuulla tuosta sabotaasista tosin. Syrjäisen paikan haittapuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo jännittävä paikka patsaalle. Paikalle on kuitenkin suht helppo löytää.

      Poista
  3. Kyllähän sopii metsään. Kiikarit ja piippukin sinne..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Patsas seisoo jotenkin luontevasti katselemassa Tampereelle päin, vaikka metsä estääkin nykyisin näkyvyyden.

      Poista
  4. Ehkä patsaan idea särkyy, jos se siirretään pois nykyiseltä paikaltaan. Jos mies kerran on tuolla seissyt tarkkailemassa, miksei voisi seistä edelleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällissodan muisto on edelleen arka paikka monelle. Siinä mielessä tämä paikka on sopivan puolueeton.

      Poista
  5. Olen käynyt tuolla paikalla. Kiintoisaa, kuinka Mannerheim oli aina tarkka siitä, mitä hänestä julkaistiin, oli sitten kyseessä valokuva tai patsas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mannerheim ymmärsi varmasti patsaan kiistanalaisuuden sisäälissodan muistomerkkinä.

      Poista
  6. En olekkaan ennen tuosta patsaasta kuullut, Mielenkiintoinen paikka, missä ollut tarkkailemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsäaukio oli kaunis iltapäivän auringossa. Patsas on kovin elävän näköinen kiikareineen ja piippuineen.

      Poista
  7. Ihan mielenkiintoinen paikka patsaalle. Mitäs sitä siirtelemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään ihan tavanomainen paikka, mutta sopii hyvin tälle patsaalle.

      Poista
  8. Ihan tuntematon patsas, vaikka tässä niin lähellä ollaankin . :) Täytyypä käydä katsomassa jossain vaiheessa.

    VastaaPoista

Arvostan jokaista kommenttiasi! Thank you for your comments! Jag uppskattar din kommentar!