Aikalailla samanlainen näkymä on, kuin joulukuussakin. Ihanaa on kuitenkin ajatella, että enää viisi kuukauden ikkunakuvaa ja ollaan juhannuksessa :).
Sain Tylsältä Mörökölliltä jo jokin aika sitten haasteen kertoa elämäni möhläyksestä. Vaikeampaa kuin ensin kuvittelisikaan! Tiedän kyllä mokanneeni useita kertoja, mutta ilmeisesti olen halunnut unohtaa mokat niin totaalisesti, etten oikein muista niitä... No jotain sentään muistuu mieleen. Puutarhakoulussa minulla oli kirpparilta ostettu vähän rähjäinen parkatakki työtakkina. Tiivistimme kasvihuoneen perustuksia ja takkini kumpaankin hihaan tarttui polyuretaania, joka kuivettui keltavihreäksi mönjäksi hihansuuhun, eikä se lähtenyt enää millään pois. Koska takki oli rähjäinen työtakki, en välittänyt tahroista, vaan käytin takkia edelleen. Sitten olimme talvidenrologiakierroksella ja opettaja alkoi yllättäen kysellä tiesimmekö, miksi Venäjän armeijan talvipalttoissa oli aikoinaan nappirivistöt hihojen päällä. Hän kertoi, että ne oli kehitelty estämään sotilaita pyyhkimästä nenäänsä hihansuihin -niille olisi käyttöä vielä nykyäänkin, totesi hän lopuksi. Tajusin kyllä, että hän oli huomannut kellanvihreät tahrat hihoissani, mutta en saanut sanotuksi, että tahrat ovat polyuretaania, eivätkä räkää. Niinpä jäin varmaan ikuisesti tuon opettajan muistiin sinä häpeämättömänä tyttönä, joka pyyhkii nenänsä hihoihinsa :).
Noloja tilanteita ovat myös tuollaiset arkipäivän mokat, kuten esim se, että ottaa kaupassa vahingossa jonkun muun ostoskärryt ja se joku tulee sitten yllättäen koputtamaan olkapäähän, että minne olet viemässä minun kärryjäni. Tai luulee puhuvansa vieressä kävelevälle tyttärelle, mutta siinä onkin joku muu vieras ihminen.
Mörökölli ehdotti, että tätä haastetta jatkettaisiin eteenpäin, jotenka ottakaa tästä haaste mukaan ja kertokaa elämänne möhläyksestä! On terveellistä nauraa välillä itselleen :)
Mukavaa talviviikkoa sivullani vieraileville!
Heh, tuttu tapaus tuo että olettaa tutun kävelevän vierellään ja kuitenkin höpisee mitä sattuu jollekkin vieraalle..."Oho, et sä ollutkaan..."
VastaaPoistaTaitaa olla tavallista, että omat mokansa unohtaa, kunnes tekee saman mokan toistamiseen. Hyvä on oppia itselleenkin nauramaan, vaikka ei totisesti aina juuri mokanneena naurata.
VastaaPoistaTuollaisia arjen mokia sattuu kaikille. Varmaan on tullut mokailtua monesti, mutta aika hyvin ovat mokat pääsevät unohtumaan. Ehkä siksi, että niitä ei huvita muistella.
VastaaPoistaMokailen koko ajan, kun olen puolikuntoisena töissä, enkä muista ihmisten nimiä. Jo kolmatta viikkoa jatkunut yskä alkaa helpottaa, onneksi.
VastaaPoistaLisäksi unohdin, miten mieheni autosta saa pitkät ajovalot päälle. Vähän noloa...
Tsih.., aikamoiset 'räkätapit' hihansuissa :D
VastaaPoistaPitääpä laittaa mietintämyssy päähän, mitä mokia kehtaisi kertoa.
♥ ♥ ♥
VastaaPoistaViikonlopun Hesarissa kerrottiin päiväkodin käsienpesudiplomista. Aivastus ja nuha kuuluu pyyhkiä hihaan eikä siis kättä suun eteen. Hiha on siis ihan oikea paikka tämänhetkisten oppien mukaan.
VastaaPoistaMainio möhläys tuo takkijuttusi!
VastaaPoistaLohdullista, että kuvahaaste on jo paremmalla puolellaan. Vaikka kivahan näitä kuukausikuvia on toki katsella.
tekevälle sattuu ja tapahtuu:)
VastaaPoistaVoi, meikäläinen on oikein mokailujen mestari!
VastaaPoistaOn kyllä hyvä oppia nauramaan omille mokille, takkitapaustasi lukiessa tuli hymy huulille ja muutama omakin moka mieleen:) Mukavaa viikkoa sinulle!
VastaaPoistaSillon kun moka tapahtuu, ei yleensä naurata yhtään -onneksi jälkeenpäin moni moka vaan hymyilyttää :)
Poista