tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pikkutylli

Rantaviivaa pitkin juoksi pieni, mustavalkoinen lintu pysähdellen vähän väliä. Katsoin sitä sivusilmällä ja ajattelin, että se on västäräkki. Kun pääsin lähemmäksi, huomasin, että se oli vähän kookkaampi ja tummempi. Tarkemmin katsottuna se osottautui pikkutylliksi. Pikkutylli on pieni kahlaajalintu, jonka tiedän pesineenkin läheisen teollisuusalueen hiekkakentällä. Ei siis mikään harvinaisuus, mutta silti mukava havainto :).

- The Little Ringed Plover, Charadrius dubius. It is a migratory and winter in Africa.








Oikein mukavaa Vappua kaikille!

-Good Labor Day!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Ruohon tuoksua ja perhosten leikkiä


Sää on muuttunut hämmentävän kesäiseksi -hämmentävän siksi, että lämpimästä säästä huolimatta luonto on kuitenkin vielä kevätasussaan. Puut ovat paljaita, vain siellä täällä näkyy koivuissa ihan pieniä hiirenkorvia. Maata peittää vielä edellisvuotinen kauhtunut heinä, vain paikoitellen näkyy vihreää, uutta ja tuoksuvaa ruohoa. Kun päivät ovat näin lämpimiä, puiden lehdet kasvavat kyllä nopeasti ja yksi kunnon sade saisi varmasti nurmikonkin vihertymään silmissä.

-Weather is warm and everything is growing rapidly. Summer awaits around the corner...


Tulipa ' Miscellaneous' turkestanica

Mökillä on ensimmäinen pikkuinen kääpiötulppaani kukassa. 



Primula denticulata

Palloesikko avaa ensimmäisiä kukkiaan.



Primula denticulata

Rappusilla kukkii ruukussa jo pörriäisten ja perhosten ilona messuilta ostetut palloesikot.


Puschkinia scilloides with Gonepteryx rhamni

Posliinihyasintit ja scillat tarjoavat sitruunaperhosille varmasti mieluisan ruokailupaikan nyt, kun kukkivia kasveja on vielä niin vähän.


Iris reticulata

Takapihan kevätkurjenmiekat ovat kauneimmillaan.



Ovi kesään on jo raollaan!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Sinivuokkometsässä


En ole nähnyt missään niin paljon punakukkaisia sinivuokkoja, kuin mökkini lähellä olevassa metsässä. Niiden voimaskas pinkki väri hämmästyttää joka kevät. Tänä keväänä huomasin joukossa pari valkokukkaista sinivuokkoakin.

- The forest is full of small blue flowers (Anemone hepatica). I found them also in pink and white.












maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mökillä pääsiäissunnuntaina


Pikaiset mökkikuulumiset sunnuntailta.

- Spring flowers at my cottage garden.


Puschkinia scilloides

Posliinihyasintit kukkivat omenapuun alla. Kuvassa taustalla oleva mökkini näyttää hauskasti ihan siipiään levittävältä kanaemolta näin muurahaisperspektiivistä katsottuna.


Iris 'Katharine Hodgkin'

Etupihan kevätkurjenmiekat ovat ehtineet jo melkein kukkia, kauniita olivat silti vieläkin. 



Iris reticulata

Takapihalla availi ensimmäistä kukkaansa viime syksynä istutettu tummansininen kevätkurjenmiekka.



Crocus with a bumble-bee

Krookukset kukkivat tosi huonosti tänä keväänä. Kivikkopenkissä näkyi vain yksi kukka ja kuivuneita nuppuja. Oikukas talvi koetteli varmasti pahiten näitä aikaisin kukkaan virittyviä kasveja. Onneksi yksi kukka sentään tarjosi mettä tälle kimalaiselle :)



Thlaspi caerulescens

Kevättaskuruoho tuo oman lisänsä kevätkukkasten kimaraan.




Järvi oli taas niin kaunis kimallellessaan vapaana sinisen taivaan alla!



torstai 17. huhtikuuta 2014

Kukkii

Kukassa tällä viikolla... Scillat, isokäenrieska ja voikukka!

- Blooming right now... 









Mukavaa päivää kaikille!

- Have a lovely day!



tiistai 15. huhtikuuta 2014