Kun siirtää talviloman toukokuulle, voisi luulla, että sen saisi viettää suloisessa, keväisessä säässä, mutta tänä keväänä on ollut toisin... Onneksi toiselle lomaviikolle oli varattuna matka Kroatian kesään. Vietimme viikon Dubrovnikissa. Sielläkään säät eivät olleet ihan ihanteelliset; auringonpaiste vaihtui nopeasti sateeksi ja välillä ukkostikin. Koko ajan oli kuitenkin lämmin. Luonto oli ihanasti kukassa ja kaikkialla oli vehreää uutta kasvua näkyvissä. Tapani mukaan kuvailin yhtä innoissani pientareiden ja joutomaiden kukkasia, kuin nähtävyyksiäkin.
Tässä näitä pientareiden kaunokaisia. Olen yrittänyt löytää näille nimiä, en ole ihan varma osuuko oikeaan...
Tässä näitä pientareiden kaunokaisia. Olen yrittänyt löytää näille nimiä, en ole ihan varma osuuko oikeaan...
Kaunis hernekasvi voisi kuulua kärsäpalko -kasveihin (Securigera).
Tämä näyttää verbenalta.
Hopeavillakko (Senecio cineraria) kukki keltaisin kukin kuivassa rinteessä. Adrianmeri kimaltelee taustalla.
Leijonankitoja (Antirrhinum majus) kukki kauniisti muureilla ja kuivilla joutomailla.
Piiskaherne (Spartium junceum) kukki joka puolella isoina ketaisina kasvustoina.
Tälle kaville löytyi nimeksi pillisoihtu (Asphodelus fistulosus). Se kasvoi ihan korkean, meren ylle kurottavan jyrkänteen reunalla.
Tämä kasvi muistuttaa Suomessakin näkemääni kurjennokka -kasvia (Erodium).
Valkoisia ja hennon vaaleanpunaisia laukkoja (Allium) kukki monessa paikkassa.
Lisää Kroatian kuvasatoa luvassa...
Kauniita kaunokaisia.
VastaaPoistaKaikki oli aivan ihanasti kukassa tuolla Kroatiassa...
PoistaUpeita kukkijoita siellä olikin!
VastaaPoistaOli ihanaa päästä taas kuvaamaan kukkia :)
PoistaOi, Kroatiassa olisi kiva käydä. Innolla siis kuvia odotan :)
VastaaPoistaSe tuntuu olevan monella haaveissa :)
PoistaOlet nähnyt paljon vaivaa, kun olet etsinyt noille kaunokaisille nimet.
VastaaPoistaOlin maaliskuussa Lesboksella. Siellä nuo pillisoihdut alkoivat juuri kukkimaan. Niitä keräsin maljakkoon ja ihmettelin, mikä niiden nimi on. Nyt selvisi - kiitos!
Meni kyllä aika tovi nimiä etsiessä. Tuolla Kroatiassa oli ihanaa, kun melkein joka askeleella näkyi jotain kukkivaa :)
PoistaIhania <3
VastaaPoistaAlkukesä on tuolla Välimerellä kauneinta aikaa...
PoistaHopeavillakko on kaunis karulla tavalla. Kuvakin on hienosti otettu. Muutkin kasvit upeita.
VastaaPoistaKasvupaikka oli rannalla kuivalla rinteellä. Vasta valokuvista tunnistin, että tämähän on meilläkin tuttu hopeanvärinen reunuskasvi.
PoistaKiitos kuvamatkasta Kroatiaan. Minusta Kroatia on juuri keväällä kauneimmillaan kun kukkia on paljon ja vihreää.
VastaaPoista